Jorma Kananen, joka tällä kerralla heittäytyy tutkijaksi, koettaa Tauno Pätsiin vedoten todistella, että venäläiset polttivat Kuusamon vanhan puukirkon. Historian tutkijan ensimmäinen tehtävä olisi ottaa selville, mitä aiheesta aikaisemmin on kirjoitettu. Mikäli Kananen niin on tehnyt, niin tutustuminen on jäänyt luvattoman hataraksi, sillä sanallakaan hän ei niihin viittaa.
Sen sijaan hän ehtimiseen vetoaa henkilöiden haastatteluihin ja kertomuksiin ottamatta huomioon, että muistelmiin perustuvat lähteet ovat kaikkein heikoimpia ja epäluotettavimpia historian lähteitä.
Historian tutkijan olisi otettava heti alkuun selville, minkälainen tunnelma vallitsi raunioiden keskelle palaavien kuusamolaisten keskuudessa. Hän kuvittelee, että saksalaisille olisi oltu vihaisia, koska he polttivat niin paljon, yli 60 %, Kuusamosta. Lappilaisten keskuudessa tällaista vihaa tunnettiinkin, mutta ei Kuusamossa. Vihaa kyllä täälläkin tunnettiin, mutta ei saksalaisia, vaan venäläisiä eli ”ryssiä” kohtaan. Saksalaiset olivat olleet ystäviä. Heistä nimenomaan haluttiin uskoa, etteivät he voineet polttaa kylää. Sitten kun karmeat toriasiat kertoivat muuta, niin selitettiin, että pakkohan heidän oli, kun venäläiset tulivat perässä.
Siinä piileekin toinen puoli totuutta. Saksalaiset harjoittivat tyypillistä poltetun maan taktiikkaa. Toinen puoli totuutta on se, että saksalaiset tunsivat katkeruutta heidät pettäneitä suomalaisia kohtaan. Suomihan teki ”ryssien” kanssa välirauhan, joka pakotti saksalaiset lähes kaaoottiseen perääntymiseen.
Mikäli Kuusamon talojen jälkeen jääneet huonekalut jotakin todistaisivat polttajista, niin useimpien kirkonkylän talojen polttaminen menisi venäläisten piikkiin. Mm. aluelääkärin ja pappilan huonekaluja on löytynyt venäläisten korsuista. Syytä tai toisesta saksalaiset ovat halunneet suojella eräitä huonekaluja.
Kananen kuvittelee, että saksalaiset olisivat olleet niin typeriä, että he olisivat ruvenneet kirkonkylää polttamaan talo talolta. Kylän polttivat tuhoamiseen koulutetut SS- joukot, ja he totesivat, että vinhakka tuuli puhalsi lännestä. Siispä he valelivat bensiinillä talojen ulko- ja sisäseiniä ja sytyttivät kauimpana lännessä sijaitsevat talot, eli siis Lopotin Leskelän talot palamaan ja antoivat tuulen hoitaa loput. Jos Kirkonkylän koulun, sairaalan, aluelääkärin asunnon ja pappilan poltti tämä tulipalo, niin se tuskin hyppäsi kirkon yli ja säästi sen.
Minä olen ehtimisen kertonut, että minulle eversti Franz Schreiberin adjutantti kertoi Kuusamon pappilassa, että hänen esimiehensä sai viestin, että kirkonkylä tullaan tuhoamaan ja kirkko sen mukana. Scheriber halusi pelastaa ainakin kirkonkellot. Niinpä hän määräsi joukkonsa lähtökiireissä ottamaan kellot alas ja hautamaan saksalaisten sankarihautausmaan ja vanhan hautausmaan väliin.
Perääntyvillä saksalaisilla joukoilla oli siis sellainen käsitys, että kirkko tullaan polttamaan. Täältä lähtevät saksalaiset ottivat vangikseen tänne saapuneen nimismies Isolan johtaman suomalaisvaltuuskunnan ja kuljettivat heidät Rovaniemelle.
Isola laati matkastaan Oulun läänin maaherralle raportin, jossa hän kertoi mm. tästä saksalaisten kylän polttamisesta. Heidän kylästä lähtiessään itäosan taloja valeltiin bensiinillä ja länsiosa oli jo liekeissä. Viimeisten Wehrmachtin loukkojen jättäessä kylän, taisteluja käytiin Sänkikankaan alueella. Tänne kylää polttamaan lähetetyillä SS-joukoilla oli siis tulinen suorittaa työnsä loppuun. Siksi mm. Tyynelä ja Kuusela jäivät polttamatta. On siis olemassa sellainen mahdollisuus, että heillä jäi varmistamatta, paloiko itäosa kylästä, jolloin koulu, kirkko, sairaala ja pappila olisivat voineet jäädä ainakin osittain palamatta.
Kanasen mainitsemista kertojista Fredrik Meskus, eli Meskus-Reete, olisi silminnäkijänä hyvä todistaja. Hän vain valitettavasti on monessa kohdin puhunut ristiin. Koillissanomiin antamassaan haastattelussa hän on puhunut ihan muuta kuin myöhemmin Väinö Ojalehdolle. Mutta kenties se on ymmärrettävää, sillä saksalaisten lähdön ja venäläisten tulon välinen aika oli aika kaoottinen, ja Reetekin joutui välillä piileskelemään saksalaisia.
Jos siis kirkko kaikesta huolimatta jäi saksalaisilta polttamatta, niin kyllä se oli puhdas vahinko, ja johtui heidän kiireestään. Noin hyvää majapaikkaa ei varmasti tarkoituksella jätetty venäläisten käyttöön.
Eversti Franz Schreiber on muutoin kirjoittanut muistelmat, joissa hän ei mitenkään salaa suomalaisia kohtaan tuntemaansa katkeruutta. Hänestä jos kenestä suomalaisten suorittama täyskäännös ystävistä ja liittolaisista vihollisiksi, on täytynyt tuntua puukon iskulta selkään. Ei rintamaupseeri sellaista sulata.
