Saksan kieli on oikeastaan hyvin ajanmukainen kieli.Siinä on kahden sijamuodon sijasta kolme: maskulini ( mies), feminiini (nainen) ja neutri jotakin siltä väliltä. Näinhän nykyajan viisaatkin opettavat. Kun miestä puhutellaan kolmannessa persoonassa sanotaan ”er”, ja naista ”sie”, mutta kun ei tiedetä, miten pitäisi puhutella, sanotaan es. Ruotsin ja englannin kielet ovat nyt huutavassa hukassa, jostakin pitäisi löytää tuo hukassa oleva kolmas sukupuoli.
Me Oulun Lyseon saksan kielen opiskelijat vuoden 1949 seutuvilla konkretisoimme hieman näitä sijamuotoja. Maskuliineja oli meidän koulussa pilvin pimein, mutta feminiinit olivat jo hakusessa. Biologian opettaja pelasti tilanteen. Hän oli muodokas ja uhkea naisihminen, jonka feminiinisyydessä ei ollut epäilyksen häivää. Hän oli vielä nimeltään Vyörypuro. Tämä opettaja kohteli meitä pojan vintiöitä hyvin äidillisesti. Muut feminiinit löytyivät Franzenin puiston toiselta puolen tipalasta eli tyttölyseosta.
Mutta mistä löydämme sen neutrin? Sitä pähkäilimme pitkään, kunne eräällä meistä välähti: ”Hei pojat, Tappura tietysti!” Ehdotus sai yksimielisen hyväksymisen. Tappura oli alaluokkien ruotsin opettaja, siviilinimeltään Aili Thavoun. Nainenhan hänen nimen mukaan piti olla, mutta jos hänellä naisellisuutta oli, niin hän sen mestarillisesti kätki. Asiaan tietysti kuului, että hän oli vanha piika. Ulkomuodoltaan hän oli pitkä ja romuluinen, ääni oli kuin armeijan vääpelillä ja kasvojen ilme kuin korppikotkalla. Pelolla ja ankaruudella hän paukutti ruotsin kieltä meidän kalloihimme. Jos tämä täti yritti hymyillä, se muuttui irvistykseksi.
Yhden ainoan kerran Tappuran neutrin pokka petti. Hän kovisteli yhtä poikaa, joka ei selvästikään ollut lukenut läksyjään. Tappura karjaisi: ”Miksi et ole lukenut läksyjäsi!” Poika vastasi itkuisella äänellä: ”Kun minun äitini viime yönä kuoli.” Silloin tuli Tappurankin silmiin kyyneleet, hän meni pojan luo ja sanoi yllättävän lempeällä äänellä: ”Kuule, ei sinun tarvitse olla koulussa, kun tuollaisen menetyksen olet kokenut. Mene kotiisi rauhassa. Ja tulet vasta sitten, kun varmasti jaksat. Toverisi ja minä huolehdimme siitä, ettet jää jälkeen muista.”
Kun tulimme lukioluokille, menetimme tämän herkullisen neutrin, sillä ruotsin lehtoriksi tuli hyvin naisellinen ja äidillinen rouva, jota me kutsuimme nunnaksi, koska hänen sukunimensä oli Luostarinen. Hän oli kaikkea muuta kuin nunna, naimisissa ja viiden lapsen äiti. Tilanteen pelasti luokallemme tullut oikein ujo ja kimeä-ääninen poika, jonka nimi oli Erik. Hänen nimeensä pantiin vain a lisää, ja niin hänestä tuli selvä neutri. Tämä kaveri oli ujo ja hiljainen. Kun me toiset puhuimme tyttäristä ja naisista, hän ujosteli ja punasteli.
Mutta sitten tämä neutri onneton petti sukupuolensa. Yhtenä kauniina päivänä hän meille ilmoitti, että hänen on erottava koulusta, kun yksi tipalan tyttö odottaa hänelle lasta. Meillä loksahti suut auki. ”Ei voi olla totta, että sinä ja millä ihmeen lihaksilla!?” Poika tuumi rauhallisesti: ”Pitäisihän teidän tietää, millä lihaksella tämä hoidetaan, mutta enpä kehtaa nyt näyttää.” Me muut olimme muka naisista puhuneet, mutta tämä neutri onneton pani töpinäksi.
Taidan edelleen uskoa 1. Mooseksen kirjan sanomaan: ”Ja Jumala loi ihmisen kuvakseen, Jumalan kuvaksi hän hänet loi, mieheksi ja naiseksi hän loi heidät:”