Hieman ihmeissäni lukaisin vanhan taistelutoverini, kauppaneuvos Tauno Riekin kirjoituksen Koillissanomista. Tane-toveri luonnehti seuraajaani, Petri Karjalaista jonkinlaiseksi vihreäksi.
Kuten edeltäjäni, Matti Piirainen kirjoitti, me päätoimittajat olemme tottuneet siihen, että meihin yritetään lyödä jos minkinlaista leimaa. Sama kohtalo oli minullakin.
Pidin sitä suurena kunniana. Olin kai jotenkin onnistunut herättämään lukijoiden reaktiot. Haukut tuntuivat joskus epäoikeudenmukaisilta, useimmiten kuitenkin ne väänsivät suupieliä vienoon hymyyn, tuli piristystä arkiseen aherrukseen.
Erityisen ylpeä olen Tanen minusta usein käyttämästtä määritelmästä ”punaupseeri”. Sen johdosta olen sanonut, että jos käytät nimitystä ”operettiupseeri”, sitten saatan suuttua.
Samoin olen todennut, että nimittäkää vaikka miksi, mutta jos minun epäillään jotenkin olevan lähellä kuusamolaista yleispuoluetta, saatan hermostua.
Petristäkään en ole huomannut, että kantaisi sen enempää vihreää, sinistä kuin punaistakaan viittaa. Hyväksi ja viisain sanakääntein, monipuolisesti kantaa ottavaksi päätoimittajaksi sen sijaan olen hänet havainnut.
Ps. Vaikka en minkään värisiin puolueisiin olekaan sidoksisa, pidän lähes kaikkien nykyisten puolueiden työtä valtakunnan ja kuntien kehittämisessä arvokkaana ja kannustettavana työnä