Kaksi venettä nousee hitaasti pientä virtaa ylöspäin, kaukana pohjoisen Savon sydänmailla Vieremänjoen koskessa. Etummaista, pienempää sauvoo kaksi miestä ja perässä nousee verkkaan suuri matkavene kolmen miehen voimin. Eletään syyskuun loppua vuoden 1510 tienoilla. Hikisinä ja uupuneina pitkästä muuttomatkasta ja vastavirtaan noususta miehet saavat veneet vihdoin joen niskalle ja soutavat Vieremänjärven pohjoispäähän Haaponiemeen. Niemellä on maalaistalo, vene vedetään rantaan ja noustaan polkua kartanolle. Enempää aikailematta miehet kopistelevat asunnontapaisen ovea työntyen sisälle pirttiin.
Kansanomaiseen tapaan mutistaan jotain tervehdykseksi ja sitten istutaan hetki hiljaa savuntuoksuisen pirtin penkillä. – Mistä kaukaa ne matkalaiset lie tulossa, kysyy pitkän tovin kuluttua lieden ääressä istuva emäntä.
– Ka sieltä kaukaa Karjalasta – Suulajärveltä – on lähetty reilu viikko sitten, vastaa porukan vanhin Simo Määttänen. Souveltu Savon vesireitin järvenselkiä pitkin ja sauvottu virtapaekat ylöspäin. Vae sieltä Karjalasta sitä on lähetty ja pitkäki lie matka vielä eissä, ku näkkyy olevan niin paljon tuota tavaraa venneissä, utelee emäntä lisää.
Onhan se ollu ja pitäsi vielä porkkaotuo nuo latvapurot ylös ja vyörätä tavarat ja venneet Maanselän yli tuonne Oulujärvelle ja lasketella sitte Limingan Laetasaareen. Meitä on kolome sukulaesmiestä ja apuna maanselän ylimenon ajaksi pari renkie tuolta Tavinsalamelta.
Näinhän se oli, nämä matkalaiset tulivat kaukaa Karjalan Muolaasta ja nyt asettuivat nykyisen Muhoksen Laitasaareen asumaan. Veljekset Simo ja Pekka Määttänen, kumppaninaan renki Juho. Vaelsivat Karjalasta pohjanlahden rannikolle iät ajat kuljettua vesitietä, veneellä kuljettavaa valtaväylää pitkin. Alun perin heidän suku on ollut tiettävästi jo 1200-luvulla Karjalassa ja vakiintui asumaan Äyräpäänjärven rannalle, johon muodostui Määttälän kylä. Se piti hylätä, kun idän ja lännen kuninkaat aloittivat keskinäisen vihanpidon, tämän tästä sotivat keskenään ja sotajoukot ohi mennessään ryöstivät ja tappoivat asukkaita, usein polttaen kotikylät rauniokasoiksi. Sieltä piti paeta muualle Karjalaan ja Saimaan järven etelärannoille, pois raakalaisten jaloista.
– Oes kaet sitä vaekka kuinka paljo sen aekaesta kerrottavata, mutta jääköön toeseen kertaan, tuumaa Simo ja pyytää, josko saisi saunan lämmitettyä ja levätä yön seudun talossa.
– Saapi toki, vastaa siihen isäntä ja itse asiassa tämä talo saa osan elannosta matkalaisten lepoaikojen korvauksista. Onhan niitä tästä mennyt ohi jo satoja vuosia ja nyt se kulku vasta lisääntyy, koska parhaillaan Oulujärven erämaata asutetaan Karjalan voudin määräyksellä. Täällä pohjoisessa ei ollut kuljettavia teitä, joten vesireitti vei parhaiten paikasta toiseen. Tuohon aikaan Suomenmaan kamara oli aivan toisenlainen, järvet runsasvetisiä ja virrat vuolaita, joten matkavene lipui niitä pitkin kevyesti raskaassakin lastissa.
Edellä kerrotun tapahtuman jälkeen parin – kolmen vuoden aikana – Simo Määttäsen suku kuljetti kesällä veneillä ja talvella hevosilla tavaransa, karjansa ja asukkaat, läpi Savon Äyräpäästä suoraan Laitasaareen. Ei tultu kaikki kerralla, ei – vaan ensin riuskat nuoret miehet, jotka korjasivat tai rakensivat uuden asuinpaikan, kaskesivat viljaa elannoksi ja vasta sitten tuotiin perheet ja tarpeelliset tavarat. Oulujokivarsi oli tuolloin jo tiheään asuttu, samoin Laitasaari vanha verotila, mutta se oli hankittu omiin nimiin vähitellen edellisten sukupolvien aikana Pohjanlahden kauppareissuilla. Niinpä nyt Simo Määttänen, tuolloin vielä poikamies asettui taloksi, otti siitä tyttären vaimokseen ja siitä alkoi Määtän suvun elontaival jokivarressa, kehittyen parissa sukupolvessa monilukuiseksi ja elinvoimaiseksi asuttamaan joen töyräällä useampaa Määttä -taloa.
Karjalan silloisesta emäpitäjästä, Äyräpäästä ja sen asukkaista on tietoa kerääntynyt ja sen mukaan Määttä -maatalo löytyy 1400-luvulla, yhtenä muiden kaltaistensa joukossa. Pari - kolme lehmää, vähän peltoa ja muu talous sen mukainen. Hevosia joka talossa ja pitäjän isännät olivat maankuuluja hevosen kasvattajia. Suku lisääntyy kantapaikalla Äyräpäässä, mutta hajoaa sitten lähiseutujen järvien rantamaille, hyläten Määttälän kylän kokonaan.
Mistä tämä Määttä -nimi ja -suku tulee, jää historian kaiken peittävään hämärään. On olemassa vahva olettamus, että sukumme alkuperä oli jossain Volgan - Tonavan jokien välisillä alueilla, suurten jokien viljavilla rantamailla. Tästä poiketen eräs geenitutkija väittää kiivaasti, että olisimme kotoisin kaukaa Siperiasta, Uralin takaa. Tämä väite on unohdettava liian yksipuolisen tulkinnan mukaan päätetyksi. Höpö - höpö - sanon minä - ajatteleppa ite sinäki järelläsi, kun saman geeniperimän mukaan kantasukujen vaimot ovat lähtöisin Euroopan länsilaidalta. Miten siinä kävisi, jos joku Siperian aron nenetsinuorukainen lähtisi akanhakumatkalle jonnekin Hollannin seuduille. Jalkapatikassa taivaltaisi poikkimaiseen Uralin vuorten yli, sitten loputtoman Venäjän aron halki, läpi Puolan ja Saksan metsien. Saisi jollain keinoa houkuteltua hollantilaisvaimosen matkaansa ja sama jalkamatka takaisin.
Siinä on jo miehellä parta harmaana ja vaimontekeleellä lasten vaippaikä takana, ennen kuin he pääsevät nyt jo vanhukseksi ehtineen miehen kotipaikalle. Jos ei tehty lapsia tulomatkalla, eli otettu vähän etuottoa, niin suku jäisi jatkamatta. Toisaalta ei voida kuvitellakaan, että keräily- ja viljelytalouteen perustuva elämänmuoto olisi selvinnyt vaellusmatkan usean perheen voimin yli Uralin vuoriston, Siperian pakkasten ja karujen seutujen kautta länteen – Karjalaan. Ja entä sitten sukulaiskielten olemassaolo etelämpänä, eli jo nämä kolme todistetta kumoavat geenitutkimuksen yksipuolisen väitteen. Muka – että – Siperiasta, kaikkea sitä kuulee, pitäisi sitä ajatella vähänki tarkemmin, ennen kun rupejaa väsäilemään teorioita ja piirtelemään nuolien suuntie kirjoihinsa. Näkyypä nyt monet muutkin suorastaan syyttävän valehtelusta tuosta Siperian alkukoti teoriasta.
Sieltä jostain, nykyisen Venäjän eteläosan – Ukrainan seuduilta vaellettiin vähitellen Suomenlahden perukoille. Elettiin muutamie satoja vuosie Äyräpäässä ja taas eteenpäin riensi tämä kaskenpolton kehitellyt kansa. Lännessä elettiin viljavien jokivarsien peltojen viljan ja karjan turvin, mutta nämä ottivat leipänsä tulen polttaman tuhkan, lahoavan roskan ja pintamaan ravinteiden avulla. Tapa köyhdytti kivisen ja karun maaperän kolmen - neljän vuoden aikana, joten oli taas kaadettava halme yhä kauemmas ja siirryttävä asumaan uusiin erämaihin. Muutaman kirjallisen viitteen mukaan Määtät harjoittivat maakauppaa tilanpidon ohessa ja se selittänee sen, että Simo Määttänen muutti taloutensa kerralla Oulujoelle. Äyräpääläiset olivat hoitaneet Pohjanlahden lohen ja turkisten välitystä vuosisatoja. Ruotsin kuningas antoi tämän verotusoikeuden Pirkkalaisille, niin nyt oli paras siirtyä itse paikan päälle maanviljelijäksi ja samalla voi itse myös pyytää, metsästää ja käydä kauppaa arvokkailla luonnonantimilla.
