Nimenvaihdosta saa hauskan leikin pikkujouluun. Naurattaa kovasti.
Nimppariterveiset tänään Kristianin päivänä, Suonna!
Sisarussarjanne nimistä tässä vielä – miltähän tuntuisi Siljasta olla Anna tai Marjaana? Entä Saaran olla Maria tai Leena? Ja Sonjan kutsuttuna Maijaksi tai Kristiinaksi, kun veli olisi Kristian. Ja isin käyttönimi olisi Sepon sijasta Pertti tahi Juhani! Ja äitiänne kutsuttaisiin Annaksi taikkai Maijaksi!
Nimenvaihdosta – että puhutellaan koko ilta sillä toisella, ei oikealla tutulla, nimellä – saa hauskan leikin luokkakokoukseen tai työpaikan pikkujouluun. Kaikki voivat osallistua hauskuttajina illan pitkään, eikä maksa mitään! On kokeiltu. Naurattaa kovasti.
Koululaisena luokallani pari tyttöä vaihtoi puhuttelunimeä. Murtolan Ullaa piti ruveta neljännellä luokalla kutsumaan Helenaksi, mutta kaikki kyllä sanoimme häntä edelleen Ennaksi. Keskikouluun siirryttyä kansakoulussa Heiskasen Seijana ollut tyttö muuttui kutsumanimeltä Helenaksi. En muista miksi.
Minä lakkasin olemasta Leena, koska sain nimityksen Lennu luokkatovereilta oppikoulussa suomen tunnilla – vuosi 1960:kö se oli? (naisopettajalla oli permanentti ja sammalenvihreä jakkupuku, nimensä on unohtunut...) - luettiin koulukirjasta Reino Rinteen novelliteksti Kummempi kalajuttu, jossa sankari oli kalamies Lennu. 42 oppilaan luokka nauraa kuhisi ja ope ikäänkuin komensi hiljaisuutta ja hämmästeli: Mitä nyt? Salmelan Marja-Leena-serkku (olimme samalla luokalla ja hän oli saanut Leena-nimen puoli vuotta ennen minua!) huudahti: ”Leenan isä!” Reino-isänihän oli hänen kummisetä.
Niin. Nimioperaatiot lie olleet jatkuvia perheneuvotteluja Koillismaalla sotien jälkeen. Lapsia syntyi paljon. Anna-äiti olisi halunnut pojan nimeksi isänsä mukaan Erkki, mutta Reino-ukki ei suostunut, kun Suonnankylässä oli Erkki-niminen pöljä, niinkuin tuolloin nimitettiin kehitysvammaisia. Tehtiin Vesa Jouni Tapio. Olisikohan tehty Olavi, jos Alankoon ja Kurkijärven Salmelaan ei olisi ehditty Olaveja saada... Reinohan oli jo ennen Koillissanomien syntymää, oululaisessa Kalevassa kyläkuulumisten kirjoittaja-pakinoitsijana nimimerkiltään Olavi Kitkalainen; jätti myöhemmin Olavin pois ollen pelkkä Kitkalainen sitten Koillissanomissa.
Oliko Olavi isän mielestä paras nimi?
Olavihan tuli nimeksi sekä Reinon Eelis-veljen, että (Kaikkosen) Esteri-siskon esikoisille, serkuilleni. Kumpi ensin? Alangon Olavihan oli Koillissanomissa latojana. Huippunopea ja taitava hän oli, muistelen.
Esterin perheessa oli käytössä myös Leena ja Maija -nimet, siis minä sain Salmelan serkuillani jo käytössä olleet nimet. Muistelen koulutyttönä haaveilleeni, että olisinpa Sinikka! Se oli minusta kaunein tytönnimi. Johtuiko siitä, kun Siikaluoman Linkki (=lempinimensä) oli hyvä voimistelussa ja valittiin näytelmissä prinsessaksi.
Kummastutti siis toisten nimien käyttö, ettei keksitty ihan iki-omia! Annakaan, minun toinen nimeni, ei ollut ”oma keksintö”, koska se oli jo Anna-äidin mummolla – ja onpa nyt sitten edelleen tyttärelläni ketjureaktiona.
Asuessamme 1970-luvulla Keminmaassa Sunnarin tilalla Eemeli Väyrysen maatilaa vastapäätä (jossa Paavo Väyrysellä oli se kuuluisa jalasmökki) lampaillemme vasta nimiä keksittiin: kokonainen aa-nelos-liuska koneella naputettuna. Niin, Ilmari Kiantohan sen mallin antoi Turjanlinnan satukirjassa. Olit Suonna 7-vuotiaana ekaluokkalaisena innokas kirjoituskoneen naputtaja. Sait isältä vanhan matkakirjoituskoneen, joka oli reissanut 1950- vaiko 1960-luvulla olympialaisetkin Savon Savomain urheilutoimittajan Jakke Karjalaisen mukana. Ilmankos sieltä näppäimistöltä soljui lammaskarjalle vaikka minkälaisia kutsumanimiä oli Päkättäjän ja Mäkättäjän seurassa Olafuria ja Fanfaaria.
Lopetan nyt; terveisin! äiti Leena
Leena Kononen