Annoin elämäntoverini katseltavaksi Päätalon kirjan nimeltään Nuorikkoa näyttämässä. Luepas tuota, niin ei sorruta vielä nuoressa tulevaisuudessamme törmäyskurssille.
Onhan se mukava sana tuo nuorikko. Mielestäni se sopisi nuorelle lehmälle tai varsahevoselle paremmin kuin ihmiselle. Elämäntoveri kehotti vain, että hyppää Liisa tuon Javan tarakalle, lähdetään käymään pienellä ajelulla.
Nousin kyytiin ja tunsin kuinka kaasu oli hetkessä pohjassa. Se oli varsinainen rakkauden syöksy. Siinä oli menoa eikä nokitusta. Vauhti tuntui vain kiihtyvän. Komea Virkkusen järvi vilahti jo silmissä. Olin pelosta iskenyt nyrkit kipeäksi Javan kuskin selkään ja huutanut pyssäytä, pyssäytä.
No pysähtyihän pyörä pihamaalle, jossa Hillan mummo istui kiikussa. Nousin pois pyörän päältä ja istuin mummon viereen.
– Mitä sinä ompelet?
– No, patjan päällystä ompelen, vastasi mummo.
Päällys on mennyt hajalle. Tästä on iltasella hyvä lähteä töihin navetalle. Nyt kuitenkin lähdetään pirttiin.
Elli laittaa kahvin tulelle, kun on jo päiväkahvin aika. Pian alkoi uunin kupeelta kuulua hierimen jyräkkä. Anoppi istui vähän aikaa raatailemassa. Sitten hän taas meni juurisaavin ääreen pyörittämään hierintä.
– Mitä sinä sitä heilutat? Ei minun äiti käy kuin kolme kertaa päivässä hierimen edessä.
Tähän anoppi vastasi:
Kuule tytär: siitä tulee parempi leipä, kun humputan taikinanjuurta kymmenen kertaa ennen leipomista. Vanha isäntä Taneli käveli kamarista keppi kädessään. Halvaus oli vienyt puhekyvyn. Van S ja P tuonne ja tänne. Lisäksi vielä muutama kirosana sekaan.
– No kenen poika se tuolta tulee? Sehän on Jouko naapurista.
Olin tiukasti kiinni Eino-kaverini otteessa kiikkutuolissa. En ehtinyt sanoa mitään, kun poika lähti takaisin kotiinsa kauhealla vauhdilla. Mikä pojalle nyt tuli? Mitä se säikähti?
No, selvisihän se seuraavalla nuorikon näyttöreissulla. Silloin Kaisa istui kiikussa ja kertoi, miten Jouko tuli läkähdyksissään kotiin ja näytti, että ei saa henkeään kulkemaan. Parkaisi, että Essalla on kuule niin kommea nainen, että sinä et usko ennen kuin näät.
No, lähehän sinäkin nyt keittiöön. Tuoksuu niin hyvälle tuo kahvi. Minä tuun vastakin tänne raatailemaan. Olinhan henkeen ja vereen asti kalanainen silloin, kun löysin ison sinettisormuksen. Tuon sormuksen sinetti kestää. Siinä on näkymätön teksti, jossa lukee: kaikki se uskoo, kaikki se toivoo ja kaikki se kärsii.
– Kuulehan Kaisa, minä olen jo pakannut tavarani ja kun syntymäkodistani lähden, tulee Eino-mieheni traktorin lava täyteen tavaroistani.
En ehtinyt vielä pirtin ovea avata, kun Kaisa huomasi ikkunasta, että Hokki Osmo näkyy olevan tulossa taloon. Kun Osmo tuli pirttiin, hän näytti leppoisalta mieheltä. Kysäisin Osmolta: Mikä vaara se tuolla ikkunasta näkyy?
– No, Pallivaara sieltä ainakin näkyy, vastasi Osmo.
– No, sehän se on yksi seudun monista vaaroista. Granlundin Hanna oli hakenut tuulenkaatopuun lupaa sieltä, mutta ei ollut kehdannut sanoa vaaran nimeä. Yleisnimeltään ne ovat Kärryvaaroja nuo vaarat ja siellä niitä on isoja käärmeitä. Varohan tytär niitä, kun alat juoksennella miniänä täällä.
Toinenkin vieras tuli taloon. Tämä mies oli Luukkosen Auku, Einon velimies. Hänellä oli sankko täynnä muikkuja. Osmo ja Kaisa lipovat kieltään, kun ne pääsevät pian maistamaan muikkuja.
– Mitkä kissanristiäiset täällä nyt on, kysäisi Auku.
– No, etkö tiedä, että täällä on velimiehesi näyttämässä nuorikkoaan. Työnnähän vain saappaasi tänne pöydän ääreen. Aloitetaan kohta oikeat muikkukekkerit.
Ilta oli jo pitkällä, kun lähdettiin Javalla paluumatkalle. Eino kotiin ja minä hänen puolisonaan seudun uutena tulokkaana. Ennen nukkumaanmenoa kävin vielä ihastelemassa uutta kotirantaani ja siellä näkyviä kauniita maisemia. Tänne minä haluan rantasaunan ja asuinrakennukseen teetän sisäsaunan ja vielä sisävessankin, kun aikaa kuluu vähän enemmän. Nämä rannat ovat rakkauden rantoja. Ihan tekee mieli laulaa: maan päällä yksi on, niin pyhä armas verraton, mi tarjoo lemmen turvaisan ja kätkee onnen kalleimman.
Liisa Hilla