Perinteisen puhelinkupariverkon kautta toteutettiin modeemiyhteyksiä 300bit/s-yhteysnopeuksista aloittaen 56kbit/s-nopeuteen saakka. Seuraavana tulivat ISDN-yhteydet, joilla päästiin 2x64kbit/s-nopeuteen. Sitten tulivat ADSL-liittymät, joissa puhuttiin jopa kymmenistä megoista.
Todellisuudessa ADSL-nopeus oli erittäin riippuvainen kuparijohtimen paksuudesta, nelikierre- vai parikierrerakenne ja parikierre jatkuva vai suuntaa vaihtava ja vielä kuinka suuri oli kaapelissa täyttöaste ADSL-liittymillä. Itselläni oli ADSL-liittymä 5,5 kilometrin päässä laitetilasta ja nopeus olikin enää vain 4Mbit/s.
Nykyisin paljon mainostetaan langattomia laajakaistoja, joissa nopeus riippuu valtavasti mikä G-tekniikka on saatavilla, kuinka paljon yhtäaikaisia käyttäjiä, minkälaisia maastollisia tai rakenteellisia esteitä. Eli saatava yhteysnopeus vaihtelee valtavasti!
No nyt viimeisin laajakaistatekniikka on valokuituverkko. Valokuituverkko on erittäin pienen vaimennuksen vuoksi tekniikka, jossa jokainen Kuusamonkin kokoisessa pitäjässä saisi, vaikka vain yhteen laitetilaan asennetusta aktiivilaitteesta, aivan saman nopeuden asuinpaikasta riippumatta eikä saatavaan nopeuteen vaikuta mikään muu kuin palveluoperaattorin aktiivilaitteiden ja siirtotien välityskyky.