Esko Saajanto kirjoitti 3.12. Koillissanomissa mielipidekirjoituksen otsikolla ”Tiedottamista ja manipulointia kaivosyhtiön tyyliin”.
Saajanto arvelee Latitude 66 Cobalt Oy:n aloittaneen YVA-valmistelun siksi, että ”yhtiö ei lähettele näytteitä tutkittavaksi hyvää hyvyyttään, vaan tekee sen ympäristön nykytilan selvittämiseksi osana tulevaa YVA-prosessia”.
Saajannon oletus ei pidä paikkaansa. Juomasuolla tehdyt mittaukset eivät liity YVA-prosessiin. Mittaukset on tehty siksi, että keskustelua Juomasuon kaivospiirin tämänhetkisestä tilasta voidaan käydä faktoihin pohjautuen.
Ympäristövaikutusarvio YVA on pitkä ja seikkaperäinen prosessi, jonka aikana tulemme esittelemään suunnitelman kaivostoiminnasta sekä sen vaikutuksesta ympäristöön, asukkaiden arkeen, alueen elinkeinotoimintaan sekä aluetalouteen.
Samassa yhteydessä voimme antaa myös vastauksia niihin kysymyksiin, joiden parissa parhaillaan työskentelemme. Yksi monista asioista on kaivoksen synnyttämän sivukiven määrä. Myös muut Saajannon esittämät kysymykset saavat vastauksensa YVA-prosessin yhteydessä.
Kirjoituksessaan Saajanto vetää yhtäläisyysmerkit avolouhoksen ja maanalaisen kaivoksen tuottaman sivukiven määrän välille. Oletus ei pidä paikkaansa.
Paikkaansa pitämättömien väitteiden esittäminen julkisuudessa on tuskin ollut kirjoittajan tarkoitus. On olemassa helppo tapa tarkastaa väitteet ennen niiden julkaisua, suora yhteydenotto allekirjoittaneeseen on aina tervetullut.
Näin voimme yhdessä taata sen, etteivät väärät Kuusamoa koskevat väitteet leviä median ja sosiaalisen median kautta eteenpäin. Sosiaalinen media kun ei tunne oikaisuja.
Parhain terveisin,