Syksy on sadonkorjuun juhlaa, ja se on siunaus ja kiitosjuhlaa. Tätä juhlaa vietimme Jokijärven kylätalolla 30.9.2018. On paikallaan kiittää niistä moninaisista asioista, joita olemme saaneet vuosien kuluessa kuntalaisina, ”kunnan jauhoina”, nauttia. Me kaikki täällä asuvat saimme ja saamme edelleen monenlaisia ”kunnan jauhoja” joista haluamme kiittää tänä vuonna 150 vuotta täyttävää Taivalkosken kuntaa.
”Kun vuonna 1865 annettiin asetus kunnallisesta itsehallinnosta maaseudulla, myös itsenäisellä Jokijärven kappeliseurakunnalla oli velvollisuus erottaa maallinen ja hengellinen hallinto toisistaan ja perustaa kunnalliset elimet, kuntakokous päättäväksi ja kunnallislautakunta valmistelevaksi ja toimeenpanevaksi elimeksi. Asetuksen mukaan kunnallishallinto oli pantava toimeen viimeistään kolmen vuoden kuluessa asetuksen antopäivästä, eli takaraja oli 6.2.1868. Itsenäinen Jokijärven kunta syntyi juuri vuonna 1868 eli yhtä aikaa Kuusamon ja Pudasjärven kanssa eli vuoden 1868 alussa. Jokijärven kunnan nimi senaatin päätöksellä muutettiin Taivalkosken kunnaksi vuonna 1884” (Tutkimustieto mm. Vahtola 2004, Jaakkola 2005.)
Itsenäiseen Jokijärven kappeliseurakuntaan ja Jokijärven kuntaan kuuluivat; Jokijärven, Polojärven, Tyräjärven, Metsäkylän, Koitijärven, Koston, Loukusan, Jurmun, Taivalkosken ja Kynsiperän kylät. Alue on siis sama kuin nykyisen Taivalkosken kunnan ja seurakunnan alue, paitsi että niihin tuolloin kuuluneet Sirniön ja Kynsiperän alue liitettiin vuonna 1908 perustettuun Posioon. (Tutkimustieto mm. Rytkönen 1978, Vahtola 1981, Pitäjänkokousten pöytäkirjat, Jaakkola 2005, Oulun maakunta-arkisto.)
Tulevaisuudessa kuntarakenne muuttuu ehkä maakuntavetoiseksi, jolloin kuntamme asema voi muuttua historiallisella tavalla. Siksi on paikallaan käsitellä tutkimustietoihin pohjautuen nykyisen Taivalkosken kunnan mutta myös Taivalkosken seurakunnan alueen asukkaiden yhteisöllistä vahvistamista. Huolestuttavaa on jos kunnan ja seurakunnan johdolta sekä luottamusmiehiltä puuttuu yhteistyö, toistensa kuuntelu ja arvostaminen sekä yhteinen visio alueella asuvien ihmisten yhteiseksi hyväksi.
Tulin vuonna 1964 Taivalkoskelle sairaanhoitajaksi ja terveyssisareksi, jonka väestövastuualueena oli kolmasosa Taivalkosken kunnasta. Se ulottui kirkonkylästä Jokijärven- Piston- ja Polon kylien tiensuuntiin. Sairaanhoitokäynnit, rokotus ja neuvontamatkat monesti tiettömien taipaleitten taakse perheisiin kuuluivat työhön ja terveyssisaren arkeen. Opintolainan takaisinmaksu oli alkanut, joten omien kulkuvälineiden hankinta ei voinut tulla kysymykseen. ”Kunnan jauhot” mahdollistivat työni tässä syrjäisessä maakunnassa. Kunnan puolesta sain käyttööni polkupyörän, sukset, terveyssisarlaukun ja sinisen suojapuvun. Lisäksi kunnasta oli varattu meille kotikäyntitöitä tekeville kalustettu asunto, josta maksoin vuokraa. Valtio maksoi luontaisedut huomioivan palkkani. Nämä ”kunnan jauhot”, etuudet tulivat Taivalkosken kunnassa ainakin kaikille kotipalvelutyötä tekeville. Alkuun päästiin hyvin ja myöhemmin etuuksien poistuttua jokainen sai ostaa ko. kulkuvälineet halutessaan.
Tänään kunnan jauhoja pohtiessani, ymmärrän, että saamme olla kiitollisia monista kunnan järjestämistä eduista esim. puhtaasta vedestä, jätevesijärjestelyistä, asukkaat huomioivasta kulttuuritarjonnasta, koulujärjestelyistä ja sosiaali- ja terveystoimesta. Kaikista niistä maksamme, mutta kunnan taholta ne on järjestelty joustavasti asukkaiden tarpeita vastaavaksi. Joidenkin kohdalla erilaiset elämäntilanteet voivat muuttua niin vaikeiksi, että syrjäydytään sellaisille urille, jossa sekä fyysinen, psyykkinen ja sosiaalinen jaksaminen on lopussa. Silloinkin voimme luottaa siihen, että viimekädessä kunnan tehtävänä on auttaa.