Kun tänä maailmanaikana liikuskelee ihmisten parissa, joilla vähänkään pysyy väripaletti peukalohaarukassa ja sivellin toisessa kourassa, törmää pakolliseen muotiajatteluun: persujen haukkumiseen.
Tarvittaessa haukuttavien riviin voidaan liittää myös jokainen ”persu-oletettu”, joka sanan säilällään raaputtaa punaista ja vihreää, paljastaen alta palvotun pyhäinjäännöksen, savitaulun nurkan.
Taudinkuvaan kuuluu, että herjaamista ja mitätöintiä harjoitetaan länsimaisen ihmisoikeuspuheen nimissä. Se on uutta jumalansanaa, jonka taikauskoista luonnetta ei haluta myöntää. Ihan kuin ainoastaan punavihreästä väripurnukasta hengittämällä voisi nähdä koko ihmiskuntaa ohjaavan universaalin totuuden.
Persujen mustavalkoisella värikuviolla ei tietenkään saa minkäänlaista kunnioitusta. Varsinkaan, jos poliittista shakkia on pelattu rahvaanomaisen tökeröillä siirroilla.
Jos haluaa äänestää puoluetta, joka ei oikeasti syrji ketään, täytyy siirtyä pois metropoleista, kauas korpimaisemaan. Yksimielisyyteen, ja jopa pakolliseen sellaiseen, sillä saman ehdokkaan taakse ryhmittyminen on teko syrjäseutujen elinvoiman puolesta.
Kuusamossa on tasan yksi valtakunnan poliitikko, kansanedustaja Ulla Parviainen. Jos häntä ei valita uudelleen, koittaa neljän vuoden pimeys. Ulla jäisi viimeiseksi päivänsäteeksi.
Demokratiaan toki kuuluu, että ehdokkaita saavat asettaa muutkin, mutta onko kuusamolaisten pienpuolueiden menninkäismäinen näpertely todella demokratiaa vai pelkkää ajanhukkaa?
Voisiko kuusamolaisuus yhdistää enemmän kuin puoluekanta erottaa? Sellainen merkitsisi omalle pikkupuolueelle pientä kuolemaa mutta tarkoittaisi ehkä Kuusamon selviytymistä.
En ole itsekään ansioitunut keskustapuolueen äänestäjänä – kaikkea muuta. Pyrkimys rehellisyyteen lienee silti uskomuksista tärkein, ja siksi yritän sitä tässä harjoittaa.
Keskustapuolueen ehdokkaalla on parhaimmat mahdollisuudet tulla valituksi.
Ihanteellisinta tietysti olisi, että voisimme valita kaikista värisävyistä, mutta todellisuus vähenevän väestön pohjoisessa alkaa muistuttaa fantasiakirjaa, jossa valitaan valon ja varjon välillä.
Täydellisessä maailmassa jokainen ihminen huomioitaisiin tasapuolisesti ja Li Andersson ja Pekka Haavisto löisivät kättä Jussi Halla-ahon kanssa hallitusyhteistyön merkiksi. Hieman vähemmän täydellisessä maailmassa Kuusamo saisi oman kansanedustajan.
Ja ennen kuin kukaan alkaa huutaa kepulaisten diktatuurista, tarkennan, ettei nyt valita Äiti Aurinkoista. Nyt valitaan päivänsädettä.
Vai halutaanko Koillismaalla tulevaisuudessa rallatella, että on pimeässä hyvä asustaa…