Olihan se aikamoinen täräys poronpäätä pölkylle ja siihen kirveellä porauttaa.
Mitä sinä äiti siitä sitten teet? Teen sylttyä ja muista tytär, ettei aivoja saa olla mukana, kun poronpää laitetaan pataan.
Pian poronpäät alkoivat kuplimaan iloisesti. Katsoin niiden sieraimiin ja ne suhisi sekä sihisi ja kuolasivat kuin kiima-ajan hirvaat. Aivottomat päät kymmenen litran kattilassa.
Mitä sinä sinne niistä lampaansorkista laitat? Se hyytyy tuo syltty paremmin.
Äiti poltteli uunissa sorkat ja ne kelluu tuolla kattilassa. Ja silmät olet puhkonut, eikö niistä tule hyytymisainetta? Ei tule, sanoi äiti-Sofia.
Siinäpä äitiltä sain sylttyreseptin ja hyvän sainkin.
Matkan varrella kaikki syltyt on ollut yhtä maukkaita. Makasin veli-Veikon omistaman Raijan kanssa sairaalassa. Ja mitä minä näinkään lautasella - sylttyä.
Raijaa tuumasi, että en syö tuota sylttyä. Minulle pitää olla Kivikankaan sylttyä. Anna tänne se syltty, minä syön. Ja siinä se Raija ranttuili, en syö tuota enkä syö tuota.
Kuulehan sinä, teenpä sinulle kysymyksen. Miten sinusta, on noin ranttu tullut? Eihän se siellä Remeksellä ole ollut ruoka kuin ruhtinaalla. Ei ollut, kivitin veli-Veikon kanssa oravan kuoliaaksi. Kävelin Jalavaan ja Janne antoi kouran täyteen pastillia.
Annahan minulle ne syltyt. Täällä on sellainen reikä, joka vetää. Ja toisesta päästä pian räpinä kuuluu, on nuo penisilinit semmoisia. Lähdenpä katsomaan, miten Orren Ainolla on syltyt menneet alas.
Kyllä tässä tätä kirjoittaessa ajattelen sitä sairaalassa oloa ja laulelen Oi niitä aikoja, voi niitä aikoja. Säikäytin kaksi hoitajaa pahanpäiväisesti sotkeutumalla omiin jalkoihin ja niinpä silmäkulmassa möllötti musta kuhmu.
Kuuntelen ja katselen hyvin mielelläni sotauutisia ja korvissa kuuluu isän sanat. Sinä tytär kun elät vanhaksi, niin itä ja länsi kun kohtaavat, silloin ei ole helppo olla. Tässä sitä mennään ukon kanssa päivä kerrallaan.
Sitä minä vain ihmettelen, kun näyttää ihmisillä tuo aivopuoli muuttuneen syltyksi. On muuten tullut uusi sota. Sitä nimitetään porosodaksi. Lehdet pullistelee juttuja. Nyt söi porot mansikat, nyt söi porkkanat. Olivat aikamoista elämää pitäneet pikkujouluissa poroukot ja porottoman keskenään ja olipa ne turissu lumikinokseen osalla.
Minä sanoin Granlundin Paavolle siellä sairaalassa, että lähdetään kiertämään Suomea ja kerätään kolehti. Ei tarvitsisi pitkään kiertää rikkaiden asunnoissa ja nostetaan tuo Mustavaara jalustalle, kyllä Paavoa nauratti.
Siitäkin höpötetään yhtenään, että ihmisten pitää vallan tekoälyä käyttää, jos ei satu entistä olemaan.
On joulun aika kiire, minä en jouva nyt sinulle puhumaan. Minä en jouva sinulle soittamaan. Minä en joutanut sinulle pysähtymän. Minulla oli kiire eteenpäin.
Tämmöistä sitä kuulee ja varsinkin silloin, kun on sairas, niin olisi mukava kuulla oikeaa puhetta.
Ihmiset suuttua muljahtaa toisilleen ihan tyhjänpäiväisistä. Myös minä itse. Vain ei se tuo aurinkokaan kehtaa paistaa kuin muutaman päivän kesällä. Viime kesähän tuo oli mukava maalata. Suttailin nuo rakennukset ja tarjoilin pojille ruoan ulos.
Sanon, että katsokaapa sieltä Syöte möllykän päältä omia käsien jälkiä. Ja muistelkaa niitä ulkoilmaravintolan hetkiä. Kyllä on pororauha pihapiirissä ollut, hyvän aidan ne teki ukot tuohon ympärille.
Siellä Iinatin Timppa kupelehtii korjaamassa keväällä. Kyllä ne ryntäsi palelluksissa keittiöön Jurmussa. Meinasin jäädä jalkoihin ja korjasin, että ei ole kahvi vielä valmis. Korpi Kalle kani kätensä pannun kylkeen ja nosti kantta ja tuumasi, että sinähän tytär valehtelit.
Kukahan ne poronpääsylttyä nuoret nykyään syö.
Kuopus Yrjö se oli varmaan pistänyt sen Mustakissapullon lumihankeen ja äiti se nosti siitä kovan metelin.
Yrjö nukkui vain kissan unta uuninkupeella. Vikströmin Pentti se tälläysi aina katse keittiöön päin nukkumaan. Äitillä se pullotti aina rahapussi pullollaan ruokarahoja. Ja isäkin niin vauhkona, kun oli tupakkalakossa niin pitkään. Jo savusi sätkä ja nakkasi pois ja sanoi, että voi taitavainen.
Sanoin Einolle, että isä se ei kironnut koskaan. Eino tuumasi, että se oli lievempi kirosanamuoto se taitavainen.
Minun tekisi mieli polkaista kantapäätä lattiaan ja kääntää maapalloa toisinpäin. En uskalla, sillä luut ovat hauraat.
Tuo ihmisten yksinkertaisuus se jyrsii, vaikka itsekin olen umpitollo. Minäkin olen jonkinlainen lievempimuotoinen ihminen. Otapa selvää. Pyssynkuulat vinkuu korvissa, kun tilausta laitettiin ja Rauha Liisa tuli. On siinä Taneli ja Sohvi Väätäjä ollut onnensa kukkuloilla.
Taidan lähteä sinne eduskuntaan lakialoitteita tekemään Virkkusen Juhan kanssa.
Nostetaan kädet pystyyn ja huudetaan kovalla äänellä porosota on syttynyt. Nyt rahankerääjät jokaisen ovensuuhun. Musta pojat metsään töihin ja seipäitä hakkaamaan.
Pian olisi porosota loppu vain kävisihän siinä minunkin peltoja. Musta pojat kiertäisi ja pudaspoijat jäisi työttömäksi.
Olisi se kyllä Taivalkosken kirkolla mukava nähdä tummaihoisia, en ole nähnyt kuin yhden. Loukuskylälläkin noita poikamiehiä on. Kyllä oli mukava olla Oulussa leikattavana. Tumma poika tuli ja hyvin varovasti avasi vatsan siteet. Katseli silmiin, vaikka olen ollut sitä mieltä, etten halua heitä lähellekään.
Kyllä Kuusijärven Ahti haikaili siihen perään, että kaipaisi tulisempaa verta tänne. Vaan eipähän huomannut yhtään. Kyllä se on tuo nykyajan ihminen kuin sisään lämpiävä savusauna. Aikansa istuu lauteilla ja savu menee silmiin, musta pylly vilahtaa painuu kartanolle rykimään. Tulipahan se kokemus. Väänäsen Reijon savusaunassa koettua.
Sitä minä vielä ihmettelen ihmisen nuukuutta. Näyttää sille, ettei pieraista ulospäin eikä koko reijällä pissatakaan. Eikä yhtään euroa kilisi eikä kalise viimeisessä osakkeessa, kun sinne pannaan.
Minä sanon tässä ja nyt, kun minä lähden taivaskotiin, niin äläkäähän märiskö sitä mitä menetettiin, vaan iloitkaa siitä minkä omistitte.
Kyllä se maailma on mallillaan. Pitäs kansalaiset mukaan viimeinen poroelinkeino hävittää. On mennyt navetat tyhjäksi ja metsät ja kylät autioituu. Ja loputkin poronpäät pölkylle ja syltyksi. Syödään heinäsirkat, lierot ja etanat ja koppakuoriaiset.
Kunnia merkit jaetaan, mutta eipä muistella heitä, jotka hoitivat veteraani-isät ja -äidit. Ei niitä jotka hoitaa uutterasti ja rakastaen vuoteeseen vanhempansa. Ei muisteta huonompiosaisia, niitä jotka käpertyy kuoreensa ja on vailla töitä. On tämäkin melkoista syltty-yhteiskunta. Kun rikkaus astuu ovesta sisään, niin rakkaus lentää ikkunasta ulos.
Kynä se on mukava epeli, kun sitä heiluttelee. Sieltä tulee kyllä vaikka kirjaksi asti. Osku Simola sairasteli ja kysyin, tuonko sinulle Päätalon kirjan. Tuumasi, että älä tuo.
Sitä kun lukee, se on kuin ripulikakka. Pitkiä matkoja sitä samaa.
Kylläpä taidan lopettaa, ettei käy samoin. Kaikille hyvää hyvyyttä. Ja sitä onnellista porosota-aikojen loppumista. Keittelenpä noista lihan ja luun tähteistä oikeata Korpikankaan sylttyä.