Lukijalta

Lu­ki­jal­ta: Po­si­tii­vi­nen Posio – näin otetaan askel kohti pa­rem­paa huo­mis­ta

No niin kansa on puhunut, on aika kiittää äänestäjiä ja muitakin kuntalaisia meneillään olevasta ja jo kohta kuluneesta vuodesta.

Aika on ollut kiireistä mutta mielenkiintoista ja haasteellista. Lautakunta työskentely on lähtenyt hyvin käyntiin, vaikeiden päätösten ja muutosten aikana se ei aina ole niitä helpoimpia tehtäviä.

Työtä valtuutettuna teen laitoshuoltajana palvelukeskuksessa. Koulutukseltani olen siivoustyönohjaaja, ja ammattiyhdistysaktiivina olen kouluttautunut työyhteisöneuvojaksi. Olen myös työsuojelutoimikunnassa mukana sekä erilaisissa projekteissa työtä kehittämässä henkilöstön ja työyhteisötoiminnan parantamiseksi ja työterveysyhteistyötä kehittämässä.

Uusien asioiden ja uusien tuulien puhaltaessa on mukava kerrata mitä menneestä on jäänyt. Sidonnaisuus tuo säästöjä jos kehitetään ja puututaan uusien ja oikeiden asioiden käsittelemiseen. Menneisyys on perinnöllistä, mahdollisuutta ja luo sitä uutta.

Pidän Positiivisen Posion kehittämisen lähtökohtana kouluttautumisen, ennakoinnin ja kaavoituksen merkittävänä tekijänä tulevaisuuden rakentamisessa sekä sivistyksessä.

Hyvinvointiprojekteissa on saatu puhua ja purkaa, toivottavasti saadaan henkilöstön kanssa edelleen kehitettäviä asioita sisäisesti työn alle. On projekteja joissa laaditaan hyvinvointisuunnitelmaa Posion kuntaan, johon kuuluu myös ikäjohtaminen sekä kehittäminen. Myös ennakointi ja työllisyyshankkeet ovat tulevaisuudessa tärkeitä, jossa EU on mukana.

Jos kehittämistyötä ja kouluttautumista hyödynnetään, silloin kehittäminen ei saa olla liian säästökuuria pitävää koska se kuormittaa työntekijöitä ja estää jopa kehittämistyön, syö motivaatioita resurssipulasta johtuen.

Työpaikoilla tapahtuvan työelämän kehittämisen tavoitteena on , että tunnistettaisiin tulevaisuuden työn – ja samalla tuottavan ja työelämän laatua samanaikaisesti parantavan työn merkitys menestykselle. Työpaikan menestyminen on niin työyhteisöjen kuin ihmisten tuottavuutta tukevien osien summa: terveyttä ja työhyvinvointia, osaamista, luottamusta ja yhteistyötä sekä innovatiivisuutta.

Tärkeänä koulutuksen rinnalla on myös mahdollistaa osaamisen jakaminen ja työssä oppiminen. Ammattitaitoinen henkilöstö pystyy nopeasti reagoimaan työelämän muutoksiin sekä kehittämään uusia toimintamalleja ja tapoja.

Hyvässä perustasossa on perusasiat kunnossa, vasta sitten tulee hankkeet ja monet muut suunnitelmat tavoitteineen. Edelläkävijyys, yhteistyö ja muut hyvinvointikulttuuri on yhteistyön ja avoimuuden lähtökohta.

Verkostoituminen työssä, yhteistoiminnan kehittyminen ja kehittäminen ovat osa uudenlaista työtä, ja samalla projektitöissä se on oppimisverkosto sekä verkostoyhteistyön moniammatillista yhteistyötä.

Hyvinvointi onkin laajaa-alaista, laadukasta ja yksilöllistä. On koulutuksellista, sosiaalista ja teknillistä laatua, hiljaista tietoa josta ei paljon puhuta eikä tiedostetakaan.

Se on elinikäistä oppimista. Nuorten oppimisvaikeudet kasvaa vaikka digitalisaatio ja tekniikka nykyään mahdollistaa ja helpottaa.

Aina on kuitenkin niin että ihminen on keskiössä ja tarvitsee kasvaakseen monenlaisia asioita – niin me myös aikuiset. Läsnäolon tietoisen taidon omaavalla on helpompi kohdata asioita kun taas jolla ei ole. Stressi on jonkin asian tiedostamista, se on taipuvaista ja olemassa olevaa se vaan on näin että se tulee. Toisilla enemmän, toisilla vähemmän ja kun kiire pakkaa väliin paketti on valmis. Tarkoitan kun asioita tulee paljon käsittelemättä jää suurin osa.

Onnea uudelle vuodelle!

”Pidän Positiivisen Posion kehittämisen lähtökohtana kouluttautumisen, ennakoinnin ja kaavoituksen merkittävänä tekijänä tulevaisuuden rakentamisessa sekä sivistyksessä.