Sauli Niinistö hallitsi vaaleja suvereenisti. Hän laskelmoi, että vaaliliitto vetää hänelle enemmän ääniä kuin Kokoomuksen ehdokkuus, ja laskelmoi oikein. Muiden puolueiden äänet eivät olisi tuossa määrässä hänelle ropisseet, jos hän olisi ollut leimallisesti Kokoomuksen ehdokas. Tasapuolisen presidentillinen esiintyminen ilman kiihkoiluja ja ylilyöntejä täydensi kuvaa arvokkaasta ja asiansa osaavasta maan isästä. Lopputulos on täysin vakuuttava ja hallittu heti vaalien jälkeen tapahtunutta perheen lisäystä myöten.
Pekka Haaviston kampanjasta oli kuusi vuotta sitten vallinnut hehku ja innostus pois, mutta se ei ollut ehdokkaan oma vika. Hän kävi asiallisen ja vakuuttavan vaalikampanjan. Haaviston asiaosaaminen nimenomaan kansainvälisissä asioissa, joka on presidentin ominta alaa, oli suvereeni ja vakuuttava. Nyt ei vain ollut hänen aikansa. Istuva presidentti oli turhan ylivoimainen.
Siinä missä Niinistön ja Haaviston asiaosaaminen oli suvereenia ja ylivoimaista, rouva Huhtasaaren lähes täydellinen asioiden hallitsemattomuus oli aivan yhtä ylivoimaista. Hänen esille ottamansa asiat, niin kuin esimerkiksi Eu-ero, vanhojen pankkisotkujen esille kaiveleminen ja pakolaisilla pelottelu, olivat asioita, jotka eivät presidentin valtaoikeuksiin kuulu mitenkään. Mutta rouva kävikin oman puoleensa eduskuntavaalikampanjaa presidentinvaalien varjossa, ja sai kotifasistien ja rasistien äänet. Rouva teki tehtävänsä ja sai puolueeltaan ansaitsemansa aplodit.
Poliittinen ikiliikkuja ja kaikkien mahdollisten vaalien kestoehdokas Paavo Väyrynen ratsasti hyvin paljon samoilla teemoilla kuin Huhtasaari, mutta ei suinkaan siksi, etteikö hän olisi asioita hallinnut. Hän halusi haastaa sekä Niinistön että Keskustan nykyjohdon. Väyrysen perimmäinen tarkoitus oli varmaankin nimenomaan juuri Sipilän johtoaseman murskaaminen. Vanhana kehäkettuna hän kyllä ymmärsi, että Niinistön lyömiseen rahkeet eivät yllä. Kun hän sai enemmän ääniä kuin Keskustan virallinen ehdokas Matti Vanhanen, niin hän oli ylen onnellinen. Väyrynen haluaa uudeksi Kekkoseksi. Nykyiset tasavallan presidentin valtaoikeudet olisivat hänelle aivan liian mitättömät.
Matti Vanhanen oli aivan oma asiallinen ja väritön itsensä. Miehen asiaosaaminen ja asiassa pysyminen on hyvin vakuuttavia. Hän ei antanut Väyrysen provosoida itseään, vaan pysyi tiukasti omalla linjallaan. Väyrysen kaltainen demagogi ja nokertelija hän ei ole, vaan oikeastaan sellaisen täysi vastakohta. Vaikka Väyrynen rummutti omaa alkiolaisuuttaan, niin Vanhanen pysyi häntä enemmän asiallisella maalaisliittolais-keskustalaisella linjalla. Hän edusti aivan kunniakkaasti omaa puoluettaan.
SDP:n ehdokas Tuula Haatainen kävi sinänsä ihan asiallisen kamppailun ja koetti vetää uusia teemoja vaalikamppailuun. Sellaisia olivat mm. presidentin arvojohtajuus ja feministinen politiikka. Molemmat ovat ihan kivoja teemoja, mutta tarkemmin ajateltuna aika epämääräisiä. Miten presidentti toimii arvojohtajana moniarvoisessa yhteiskunnassa. Niinistöhän sitä yritti hyvin konkreettisestikin. Laski omaa palkkaansa ollakseen esikuvana sekä palkan ansaitsijoille että firmojen johtajille. Eivät edes entiset presidentit lähteneet mukaan. Kun yhteiskunnan arvomaailma on ”minulle kaikki muille ei mitään”, niin toimi siinä arvojohtajana. Toisten tuloja kyllä kadehditaan, mutta omista ei tingitä.
Feministinen politiikka tuo mieleeni eräitä naispoliitikkoja, Margaret Thatcher, Golda Meir ja Angela Merkel. Thatcheriä kovempaa pääministeriä ei Englanti ole nähnyt. Golda Meiristä sanoivat israelilaiset, että hän oli hallituksensa ainoa mies, varsinainen teräsmuori, joka pani ukot ojennukseen. Angela Merkel on osoittautunut EU:n määrätietoisimmaksi johtajaksi.
Politiikassa johtoasemaan kivunneet naiset ovat melkein poikkeuksetta miehiä kovempia. Ovatko he harjoittaneet feminististä politiikkaa? Eihän meidän Tarja Halosemmekaan mikään pehmomamma ollut.
Merja Kyllönen yllätti pirteydellään, eikä menestynyt mitenkään huonosti ottaen huomioon puolueensa oman kannatuksen. Nils Torvalds myönteisine NATO-kantoineen pysyi ainakin asiassa ja pystyi kantansa perustelemaan. Entisenä vanhana kunnon bolsevikkina hänen itäisen naapurin tuntemuksensa oli rautainen. Mitään ruusuisia kuvitelmia hän ei tästä naapurista elätellyt. Hänenkin menestyksenä kuvasti puolueen menestystä.
Tasavallan presidentin vaali on henkilövaali, jossa puoluekanta ei ole välttämättä määräävä. Sauli Niinistön koppaan ropisi niin keskustalaisia kuin sosiaalidemokraattisiakin ääniä. Senkin vuoksi nämä puolueet menestyivät niin huonosti. Ja sitten keskustalla on tuo onneton Väyrys-ongelma, joka heidän pitäisi nopeasti ratkaista. Muutoin se hiertää kuin kivi kengässä; syö sekä kannatusta että uskottavuutta.