On sunnuntai. Nousin mietiskelemään maailmassa olevia asioita. Eivät ne ole minun mielestäni aivan kohdillaan. Maailman asukkaista on näet suuri osa ruuan ja puhtaan veden puutteessa.
Suomalaisena ymmärrän niitä päättäjiä, joiden mukaan Suomi on tänä päivänä hyvinvointivaltio. Ei kuitenkaan puhuta mitään näistä henkilöistä, jotka ruokailevat mahansa täyteen. Aina seuraava ruokailu ei olekaan sitten tiedossa, milloin saa uuden. Nälkäisiäkin on Suomessa paljon. Ja maapallolla tosi paljon.
Päättäjät eivät kuitenkaan tahdo huomata jostain syystä epäonnistuneita ihmisiä, jotka ovat suuremmissa kaupungeissa ruokajonoissa. Osa ilman omaa syytään.
Yhteiskunta on niin kovaotteinen, että siinä tuntuu alempien oksien suuntaan toimivan viidakon laki. Ylempänä porskutetaan, kuten eläinmaailman vahvimmat ja voimakkaimmat.
Saatetaan sieltä ylempää ottaa hyvinvointi vähän väärällä tavalla. Kuten eläinmaailmassakin, vaikkapa vaikeuksissa olevasta yrittäjästä. Kun peto sitten tekee yrittäjästä haaskan, niin siinä on monta ottajaa. Heille se on elämisen ehto, vaan rahatonkin saa eläinkunnassa ruokansa.
Ihmisten keskuudessa on mennyt rahan valta liian pitkälle. Se on lähtenyt täydellisesti kaikkien ihmisten käsistä. Sillä on tapana kerääntyä harvoille yksilöille. Rahalla tehdään lisää rahaa ja se on helppoa. Elänkunnassa ei ahmita ylimääräistä vaan vain tarpeeseen.
Jos vaikka tavallinen nuoripari on töissä ja saa ostettua asunnon – saattaa sattua talouden heilahdus huonompaan suuntaan. Silloin pakkohuutokaupat, kuin haaskat, yleistyvät ja rahan valta vain vahvistuu, kun rahaihmiset käyvät kartuttamassa omaisuuttaan toisen kodilla.
Vetoan päättäjiin. Puhuminen ei paljon auta.
Pitää tulla tekoja, päätöksiä, kirjoittelee metsäläinen,