Politiikassa ja elämässä muutoinkin oma esimerkki on avainasemassa yleiselle uskottavuudelle. Kun elää itse niin kuin opettaa, on erityisen helppoa hankkia yleistä arvostusta. Hakemattakin tässä mielessä nousee esille vihreiden pitkäaikainen paikallispoliitikko Pekka Virtanen, jota niin minä kuin hyvin useat muutkin kunnioittavat erityisesti siitä, että hän toimii pienissäkin oman elämänsä yksityiskohdissa vihreän alkuperäisaatteen mukaisesti.
Tämä myönteinen perussuhtautumiseni ei kuitenkaan pois sulje sitä, ettenkö voi tapauskohtaisesti käydä julkista mielipiteenvaihtoa valtuutettu Virtasen kanssa vihreästä politiikasta, missä piikki ei suuntaudu niinkään Pekkaan itseensä eikä pointti ole hänessä, vaan ennemminkin niissä uusvihreissä, joiden elämäntyylistä ei löydy aidon vihreyden häivääkään.
Politiikan liepeillä häärii toisaalta myös varottavia esimerkkitapauksia, missä sysimusta syyttävä käsi ojennetaan itseriittoisen ylemmyydentuntoisesti milloin mihinkin suuntaan. Keskustelun käymisen asiaosaamisen pohjan pettäessä, avuksi otetaan säännönmukaisesti jo klassikoksi muodostuneen Kari Suomalaisen pilapiirroksen mukaisesti vastakirjoittajan tai hänen edustamansa viiteryhmän nimittely ja vähättely kaavalla: ”Fasisti, rasisti, populisti” - paikallisässänä vielä hihasta vedetty natsi-kortti!
Politiikan sylttytehdasosaston ja törkytuottamon tuotanto vaikuttaa olevan liukuhihnalle laitettua. Vuodesta toiseen sama säälittävä single soi.
Ennen rasismiryöpytykseen ryhtymistä olisi ollut kuitenkin syytä perehtyä edes auttavasti rasismikäsitteen moniulotteisuuteen. Rasismihyllystä kun ei voi poimia vain itsetarkoituksellisesti otollisimpia ja minäitselle mieluisimpia otoksia. Kaiken kukkuraksi rasismin sisältö on vuosikymmenten varrella laajentunut ja moninaistunut tavattomasti alkuperäisestä.
Rasismiyleisopinnot olisi voinut aloittaa vaikkapa tutustumalla YK:n yleismaailmalliseen ihmisoikeuksien julistuksen 2. artiklaan, minkä mukaan kaikki ihmiset ovat oikeutettuja julistuksen oikeuksiin ja vapauksiin ”ilman minkäänlaista rotuun, väriin, sukupuoleen, kieleen, uskontoon, poliittiseen tai muuhun mielipiteeseen, kansalliseen tai yhteiskunnalliseen alkuperään, omaisuuteen, syntyperään tai muuhun tekijään perustuvaa erotusta.”
Rasismia koskevilla ja syrjintää rajoittavilla sopimuksilla on haluttu turvata erityisesti vähemmistöjen turvattu asema, mihin esimerkiksi Kuusamon paikallispoliittisissa olosuhteissa erityisesti Perussuomalaiset tällä hetkellä kiistatta lukeutuvat.
Professori Vesa Puuronen on rasismitutkimukseen liittyen jakanut sen neljään muotoon, joista tässä keskusteluyhteydessä asiaan kuuluvin on ”arkielämän rasismi”, mitä ovat arkisissa kohtaamisissa ilmenevät käytännöt, jotka asettavat eri ryhmiin kuuluvat ihmiset epätasa-arvoiseen asemaan tai osoittavat kohteena olevan ryhmän alempiarvoisuuden.
Itse olen käyttänyt tästä termiä kansallisrasismi, silloin, kun se kohdistuu osaan omasta kansanosastamme. Siihen sortuvat – mahdollisesti tietämättään – erityisesti arkkiarkivihollisemme!
”Joka härillä kyntää, hän häristä haastaa” – on vanha suomalainen kansanviisaus. Tämä näkyy pätevän myös rasismin kohdalla – sitä sanavalikoimassaan viljalti viljelemällä sortuvat syyttelijätkin omiin naruihinsa.
Rasismin nykytulkinnalla ei ole etnisyysedellytystä, niin kuin aivan liian usein halutaan tarkoitushakuisesti valikoiden esille tuoda.
Tässä yhteydessä muistuttaisinkin Jeesuksen sanoista: ”Mitä me teemmekin yhdelle hänen vähimmistä veljistään, sen me teemme hänelle.” Haluan itse uskoa, että tähän hänen tarkoittamaansa pienten ihmisten joukkoon sopinevat myös Perussuomalaiset!
