Minullakin on unelma Martin Luther Kingiä mukaillakseni. Vaikka kyllä tämän tekstin otsikon pitäisi olla: Miehet ja minä! Mutta se haaveeni! Järjestää kotiseurat Aku-isoisän muistoa kunnioittaen. Toimittajan työuralla on tullut tutustuneeksi niin moniin Sanan miehiin, naisiinkin. Sekä Pohjois- että Etelä-Suomessa ja vielä sillä välilläkin täällä Savossa (josta muuten vanhaisä Heikki Aukusti, alkujaan Komulainen, oli syntyisin). Kutsuisin puhujiksi papit nykyasuinkunnastani Kaavilta, lapsuuden koti- ja työpaikkaseudulta Kuusamosta ja sitten nuoruuden työpaikkakunnalta Lappeenrannasta. Tervetulokahvit ja ruokailu varmaan pitäisi järjestää. Jos pihaseurat, penkit voinee lainata torilta, kuten joskus ennenkin, entä läheiseltä museolta...
Mikäli eläkeläistalouteni suhdanteet kääntyvät nousuun, ehkä ensi suvena kesällä 2019 pystyn tarjoamaan matkakustannukset ja ylöspidon yöpymisineen, niin ja myös esiintymispalkkion puhujille. Seuravieraille pullakahvit, vai pitäisikö ihan muikkupotut... Niin, ja lapsille varmaan jäätelöt.
On minulla kokemusta kulttuuritapahtumien emännöinnistä. Olen järjestänyt taidenäyttelyitä ja konsertteja kotikuistilla pihapiirissä ja konserttitanssiaisia Kaavin Yrittäjätalo Iso-Oskarissa. Jopa Juice Leskinen, ikääntyneenä, on ollut kutsuvieraana järjestämäni kuvataiteilija Raimo Maanisen näyttelyn avajaisissa. ”Anna minun itkeä rauhassa”, Juice liikuttuneena pyytää videokamerani edessä Brandenburgin konserton pyöriessä levysoittimessa.
Kun järjestin kuusamolaisen taiteilijan Simo Iso-Möttösen näyttelyn Kaavin Iso-Oskarissa kutsuvieraiden joukossa oli Kuusamosta kuopiolaistunut varatuomari Eljas Savola puolisoineen. Soitimme puhelun kesken avajaisseremonioiden isä-Reinolle Kuusamoon. Seija Mikkosen johtama kvartetti lauloi ”Koillismaan laulun”. Simolla oli hieno puhe. Se on yhä mapissa. Mappeja hyllyssäni on noin 4 metriä. Jopa rakkauskirjeitä löytyy ja lukion todistus, jossa 3 vaiko 4 nelosta (hyi häpeällinen muisto...) Niinpä en mennyt jatkamaan kouluun, vaan rupesin toimitusharjoittelijaksi Koillissanomiin. Hui hulluutta! Isä komensi ottamaan selvää suomen kielestä lukemalla kirjoja. Olihan kollegoina Määtän Pentti ja Paasilinnan Arto ja se Tarvaisen Penhartti. Minä aluksi valokuvalaboratoriossa opettelin kuvien tekoa. Ja miten huonoja ne aluksi olivat! Oi,voi!
No niin: Muita merkkimiehiä kotonamme ja Saaressa yöpyneinä tai päiväseltään viipyneinä on akateemikko Pertti Virtaranta, kirjailija Kalle Päätalo ja puolisonsa Leena Päätalo. Kuvataiteilijoita moniakin, siksikö olen aikanani hurahtanut puuhastelemaan taidenäyttelyitä (jälkimaininkeina lilluu seinillä tauluja satakunta, ei vain saatuja, vaan myös täydellä hinnalla ostettuja).
Kutsuin ja sain Pentti Linkolan puhujavieraaksi työpaikkani Koillis-Savo-lehden merkkivuosijuhlaan. Istuimmehan aikanaan jo Suonnansaaressa keittiön pöydän ääressä vierekkäin iltapalaksi muikkuja napostellen.
Videokuvasin monta vierastapausta ja monta juhlaa. (Purkamista odottavat kuvanauhat, niitä lie kymmeniä, jos ei jopa toistasataa tuntia. Yhteistyötaho tarpeen!..)
Linkolan Pentti yöpyi Kaavilla Wanhan Taloni ruokailuhuoneen sohvalla, kuten akateemikko Pertti Virtaranta yöpyi ex-puolison olohuoneen levitettävässä sohvavuoteessa. Onneksi vasta pari päivää Linkolan lähdön jälkeen oli sade ja sohvan päällys aamulla kastunut. Kattoremontti odotti.
Kotigalleriassani tuossa salin seinällä ite Iki ilikosillaan (painetussa paperituotteessa) poseeraa taiteilija Maija Keräselle. Kun isä-Reino oli toimitusharjoittelijana Kalevassa Kianto oli kysynyt Kalevassa pistäytyessään, kailottanut jo toimituksen ovelta Rinne-Reinon silloista nimimerkkiä kutsumanimenä käyttäen: - Missä täällä on se Pohjosen Poika?!
Saaren mökissäni yöpetin olen tarjonnut Suurelle radioäänelle Pekka Tiilikaiselle. Se oli isä-Reinon 60-vuotisjuhlapäivänä; 50-vuotispäivänä siellä oli Erno Paasilinna ja Lapin kirjailija, oliko Arvi Järventaus - ei, Atte Kalajoki. Vesa varmaan muistaa sen oikein.
Pekka piti hauskan onnittelupuheen; sanoi aikoneensa ensin tuoda lahjaksi flyygelin, mutta sen kuljettaminen saareen vesi- ja venematkan johdosta olisi ollut kovin hankalaa. Niin hän päätyi pienempään soittimeen. Mikähän se oli?
Kun isä-Reino tunsi aikansa olevan täyttymässä hän soitti puhelun ystävälleen Pertti Niemiselle. Minä katsoin tilannetta videokameran kautta. ”Haluan kiittää Sinua ystävyydestä...”
Olin silloin käymässä Kuusamossa, isän pyynnöstä, hakemassa Rellua, jonka isä taputteli ja hyvästeli lähtemään ”vieraille veräjille”. Uskollinen matkakumppani Etelä-Suomen ja Lapin reissuilta.
Näin muistoissa pulahteleva ja kelluskeleva
