Aina maanantaisin ilmestyvässä Koillissanomissa on Rinteen Vesan (aikaisemmin myös Meimi Mäntyniemi oli mukana) kokoamia tapahtumia menneiltä vuosilta. Minulle tuo aukema on yksi odotettu viikottainen lukupiristys. - Erityisesti maanantaina 14. 08 Vesa oli arkistoista kaivanut 60 vuotta sitten ilmestyneen lehden pikku uutisen, jonka mukaanYLE tulee tekemään ohjelmaa radioon Karhunkierroksesta.
Maanantain 11. 09. 2017 ilmestyneeseen Koillissanomiin Vesa oli löytänyt jutun, jossa kerrottiin radioselostuksesta Karhunkierrokselta. Uutisessa oli muutamia asioita, jotka jutun lehteen tehnyt toimittaja oli ymmärtänyt toisin, kuin mitä todella tapahtui. Itseäni tuo ”muinainen” tapahtuma liippasi sikäli läheltä, sillä olin mukana yhtenä avustajana tällä kierroksella ja siksi päätin kertoilla muutamia omia kokemuksia ja tuntemuksia tapahtumasta.
Kuusamon kunnan matkailu oli tuolloin vielä melkoisesti ”taimiasteella”. Kunnalla oli kyllä matkailulautakunta, jonka yhtenä tehtävänä mm. oli tehdä paikkakuntaa tunnetuksi. Nyt siihen YLE tarjosi laajalle ulottuvaa ilmaista mainosta. Tämän tapahtuman puuhamiehinä olivat lautakunnan puolesta isojakoinsinööri Kalevi Routala ja kartanpiirtäjä Owe Plandting. Kalevi kysyi kerran ystävältäni Jukalta ja minulta halua lähteä oppaiksi ”paikallisiksi asiantuntijoiksi ” radiotoimittajalle. Turhia miettimättä vastaus oli siinä paikassa valmis - Kyllä !
Niinpä varhaisena elokuun aamuna olimme valmiit torilla, joka silloin oli linja-autojen lähtö- ja päätepysäkki. Seurueeseemme kuuluivat: Mirjam Majava, Vappu Tirkkonen, Jukka Jyrävä, minä ak. Seppo Määttä ja ylen free lancer toimittaja Ulla Tiilikainen, joka oli koulutukseltaan varatuomari. Saattajiksi tulivat matkailulautakunnan pj. Eino Kuosmanen, Kalevi ja Owe.
Jo matka Kirkolta Sallan tien Karhunkierroksen lähtöpisteeseen, Ervastin Sakarin sekalinjurilla oli Ullalle aiemmin kokematonta.
Ensiksi tavatonta etelän ihmiselle oli se, kun saavuimme silloista valtatie 5 Pyhäjärven kohdalle ja sekajuna lähti nousemaan jyrkkää mäkeä kohti Rukajärvän kylää. Mäen jyrkkyys ja auton tehot rupesivat kamppailemaan eteenpäin pääsemisestä. Sakari yritti ykkösvaihteella revittää eteenpäin. Auton moottori vinkuin ja ulisi korvia särkevästi täysillä. Muutamat raavaat miehet meinasivat jo hypätä kyydistä ruvetakseen työntäen auttamaan häviölle jäävää autoa. Lopulta mäki antoi periksi.
Onnellisesti pääsimme Rukajärven Osuuskaupalle, jossa eräät mukanamme olleet kyytiläiset jäivät pois. Kaupan kohdalla oli odottamassa isäntämies, joka oli ostanut lehmävasikan täältä Rukajärveltä aikomuksenaan viedä ostos kotiinsa Käylään. Eipähän siinä sen kummenpaa kuin vasikka sekajunan perälavalle ja jatkettiin matkaa. Ullan ihmetellessä kaikkea tätä Sakari kertoi, että on hänellä kyydissä ollut poroja ja muitakin elukoita.
Viimein saavuimme hieman leveämpään kohtaan Sallan tietä, josta pieni pudotus alempana olevaan levennykseen ja opastus Karhunkierrokselle. Koottuamme kamppeemme ja jaettuamme keskeiset kantamuksemme, lähdimme pudottautumaan alkupolkuun. Aluksi oli pienehkö jyrkkä puodotus kosteaan suomaiseen uomaan, johon oli ehditty laittaa hataria pitkospuita, jonka jälkeen oli jyrkähkö nousu kuivalle harjulle. Jonkin matkaa kuljettuamme kuivaa kangasalustaa saavuimme suon reunaan, jossa ei ollut mitään pitkospuita, vaan edellisten kulkijoiden askelten painauma ja maalia mäntyjenn kyljissä opasteena.Onneksi selviydyimme kuivin jaloin kumppareiden ansiosta.
Pääsimme lopulta Avantojoen Ristikalliolle, jossa ihailimme hautalaskeuman muovaamaa maisemaa. Sitten laskeuduimme alemmas levähdyspaikkalle, jossa keitimme nokipannukahvit ja nautimme eväsvoileipiämme. Siinä levähtäessämme istahti kuukeli läheiselle pölkylle seuraksemme.
Matka jatkui kohti ensimmäistä yöpymispaikkaamme Taivalkönkäälle. Siellä tapasimme saksalaisen keski-ikäisen pariskunnan, joka oli edellisena aamuna lähtenyt Sallan tieltä Kiutakökäälle, missä olivat yöpyneet ja aikoivat vielä tästä jatkaa autolleen Sallan tielle. Ulla haastatteli heitä.
Leiriydyttyämme ja ruokailtuamme kiertelimme hetken Taivalkönkään maastossa ennen nukkumaan asettumista. Sääskiä ja hyttysiä oli kyllä paljon, mutta pävän rasitukset ja etäältä kuuluva kosken vaimea kumu auttoivat niin, että makea uni tuli pyytämättä.
Aamutoimien jälkeen jatkoimme matkaa kohti Kiutaköngästä. Kulku oli nyt paljon kepeämpää kuin eilen, sillä maasto oli suurimmaksi osaksi kuivaa kangasta. Sopivissa paikoissa levähdimme. Eräällä nuotiopaikalla keskustelimme Kuusamosta ja kuusamolaisista. Siinä yhteydessä Ulla kysyi: ”Mikä on kuusamolaisten perinneruoka ?” Pohdiskelimme hetken yhdessä ja tulimme tulokseen, että eiköhän liene lohkopotut ja muikut, soosina sipulivoisulakastike. Sunnutairuokana maitovelli, johon laitetaan mukaan riisiä tai makaroonia. Seuraava kysymys: ”Miten lohkopotut ja muikut valmistetaan?” Lyhyen ruoanvalmistusohjeen jälkeen Ulla sanoi:”Minun täytyy saada sitä!”
Matka jatkui. Vastaan tuli espoolainen pariskunta ja eteläsuomalainen poikaporukka, joitten haastattelun Ulla myös nauhoitti.
Vihdoin saavuimme Kiutakönkäälle. Punaiseen lautarakenteiseen majaan asetuimme. seuraavaksi yöksi. Myöhemmin iltapäivällä tulivat Kalevi ja Owe täydentämään meidän varastojamme. Ullan pyyntöön lohkopotuista ja muikusta Kale lupasi järjestää Juumaan yöpymispaikkaamme Pekka Alajuumalle. Kiutakönkäällä kiertelimme jo hieman hämärtyvässä illassa. Ulla nauhoitti kosken kuohujen kohinaa samoin kuin aikaisemmin Taivalkönkäällä.
Reippain mielin lähdimme seuraavana aamuna kohti Juumaa. Tosin tulevan yön viettäisimme Jussin kämpällä. Kierroksen tällä osuudella näimme ensi kerran poroja pienissä ryhmissä ja yhden isomman lauman. Porot olivat rauhallisia, varmaan johtuen siitä, että varsinainen urosten (kiima-)räkkä aika ei ollut vielä. Kulmakkojärven porokämpälle saavuttuamme, siellä oli pari paikallista poromiestä levähtämässä ja ruokailemassa. Ilmakuivattu poron liha herätti Ullassa uteliaisuutta. Toinen miehistä otti lihakimpaleen ja hilipasi tuppipuukollaan siivun antaen hänelle maistiaista. Ensimmäisen varovaisen suupalan jälkeen koko siivu tuli syödyksi kiitellen sen erikoista makua. Nauhoituksen jälkeen poromiehet lähtivät töihinsä. Myös me jatkoimme matkaamme kohti Jussin kämppää. Siellä oli nelihenkinen perhe, jonka kanssa vietimme iltaa ja seuraavn yön.
Perheen pojat nukkuivat teltassa ja me seitsemän aikuista kämpän lavereilla.
Neljäs päivä kohti Juumaa. .Tämä päivä oli vaeltajille tähän astisista päivistä eniten kuntoa koetteleva. Yöllä sade oli kastellut kivisen polun, tehden sen liukkaaksi. Lisäksi maasto oli välillä jyrkkää alamäkeä ja kohta taas jyrkkää nousua. Kaikesta huolimatta porukan mieliala oli aurinkoinen. Varsinkin Ulla hyräili iloisena odotellessaan iltaista ruokanautintoaan lohkotuista potuista ja muikuista.
Viimein saavuimme Kitkajokivarteen. Pilvet olivat hajonneet ja aurinko tuli esiin. Poikkesimme polulta katsomaan vanhaa karhuansaa, joka oli rakennettu joskus ehkä 1920 - 30 - luvulla. Se oli n. 2m x 1,5 m hirsinen loukku, tosin jo aika oli kuluttanut sitä. Tällainen ansapyynti oli jo 1950 luvulla kiellettyä.
Sinä päivänä näimme vain kaksi n.30 ikäistä kaveria, joiden kanssa ehdittiin vaihtaa muutama sana, koska heillä kiire, tavotteenaan juosta päivän aikana Kiutakönkäältä Rukalle.
Saavuimme hyvissä ajoin iltapäivällä Juumaan Pekka Alajuuman pihaan. Meidän naisryhmän jäsenille osoittiin yöpymispaikaksi talon kamari ja Jukalle ja minulla ulkorakannukseen sisustettu yöpymispaikka. Siistiydyttyämme menimme pirttiin, jonne oli katettu valkoisen pöytäliinan päälle lautaset, aterimet, leivät, voi, tuoretta suolattua siikaa makkaraleikkeet ja ruokajuomat. Ullan pettymys paistoi selvästi h änen kasvoiltaan, tarjottu lämmin ruoka olikin perunamuuusia. Hän kysyi:”Oliko Routala ilmoittanut ruokailusta? ”Kyllä oli, mutta tieto tuli vasta jokin aika sitten. Olimme jo varautuneet nyt tarjottaviin. Perunat kyllä oli, mutta muikut vielä järvessä, eikä verkkojakaan oltu laskettu”. Emäntä perusteli. Tarjottu ruoka oli kertakaikkisen maukasta ja hyvää. Näki selvästi, että maistui kaikille. Talon väen haastattateluissa selvisi, että kulkijoita oli, kahden viimeisen kesän aikana, ollut huomattavasti enemmän kuin aikaisemmin. Jopa linja-autoja on ollut tuomassa retkikuntia, jotka olivat pistäytyneet Myllykoskella ja Jyrävällä. Karhunkierroksen vaeltajia on ollut aikaisempaa enemmän.
Illemmalla kävimme saunassa ja uimassa. Myös Kalevi ja Owe tulivat käymään. He toivat meille kameran, joka oli puuttunut alkumatkaltamme. Mirjam ja Vappu saivat pikakoulutuksen kameran käytöstä.Seuraava yöpymisemme ja reissun viimeinen olisi Virkkulassa.Sinne Kalevi lupasi järjestää lohkopotut muikkuineen.
Aamutoimien jälkeen meidät hoidettiin veneellä Alajuumajärven vastarannalle, josta lähdimme jatkamaan Myllykosken kautta Jyrävälle. Myllykoskella tapasimme mielenkiintoisen taivaltajan, joka oli yöpynyt myllytuvassa. Hän oli neuvostovirolainen nainen Tallinnasta ammatiltaan viron kielen opettaja. Tuohon aikaan Neuvostoliitosta matkattiin ryhminä. Opettajan nimeä en muista. Hänen haastattelunauhoitus kesti melkein tunnin.
Jatkoimme matkaamme kohti Jyrävän köngästä. Täällä oli majaillut useampi porukka. Eräs pariskunta oli viihtynyt majalla kaksi yötä ja aikoivat olla vielä yhden. Mies oli kalastellut ja jotakin suuhunpantavaa oli tullutkin.
Jyrävältä lähdimme vähän matkaa takaisin opasteelle, joka ohjasi kohti Virkkulaa. Iltapäivällä saavuimme kylään, jossa koirien haukunta toivotti meidät tervetuleiksi. Saavuimme taloon, jossa oli majapaikkamme. Ruokailuun talon pirttiin meidät kutsuttiin pieni hetki saapumisen jälkeen. Poytä oli katettu siistiksi, mutta tarjolla ei taaskaan ollut lohkopottua ja muikkuja. Ainoastaan Porontima-järvestä pyydettyja kääpiösiikoja oli paistettuina esillä kuusamolaisesta ruoasta. Ulla oli tosi pettynyt, sillä hän oli koko päivät odottanut toiveensa lopulta täyttyvän, vaikka ei ollut enää niin usein palannut aiheeseen, kuin edellisinä päivinä. Ruokailun jälkeen porukka meni ruokalevolle, odottamaan savusaunan lämpiämistä. Minä puolestani pistäydyin emännän luo keittiöön tiedustelemaan olivatko he saaneet ohjeet, mitä ruokaa radiotoimittaja haluaa tarjottavaksi. Selvisi, että oli tieto tullut jo edellisenä iltana kylän ainoaan puhelimeen,mutta emäntä oli arvellut, etteihän hienolle helsinkiläistoimittajalle ilikiä tarjota mitään tavallista kuusamolaista ruokaa. Eihän siinä enää mikään auttanut, vaan näillä eväillä jatketaan.
Sanunomisen jälkeen kokoonnuttiin pirttiin, jonne tuli myös joukko kyläläisiä, joita Ulla haastatteli. Kyläläisten joukossa oli Antti Virkkula, joka oli todellinen luonnonlahjakkuus tarinan kertojana. Hän hauskuutti jutuillaan kylän tapahtumista. Kyläläiset oli varmaan aikaisemminkin jo kuulleet, nämä jutut, mutta meille vieraamille ne olivat tietysti oudot.
Antin kertoillessa Ulla laittoi nauhotuksen päälle, mutta kun Antti näki kelojen pyörivän, puhe muuttui katkeilevaksi ja epäselväksi muminaksi. Ulla lopetti äänityksen ja taas hetken päästä Antti löysi oman rytmin.
Seuraava päivä oli taivalluksen viimeinen Virkkulasta Rukalle. Virkkulaan ei ollut maantietä, mutta tien pohjatyöt ulottuivat jo melkein kylään. Tätä avattua uomaa lähdimme kohti komeaa Konttaista. Tunturi oli kyllä nimensä väärti, sillä paikoitellen polku oli niin jyrkkää, eteneminen kävi kontaten. Tuolloin ei vielä ollut laitettu helpottavia portaita. Vaaran päälle saavuttiin ihailemaan sieltä avautuvaa maisemaa, samalla nautittiin nokipannukahvit.
Matkamme jatkui kohti Valtavaaraa. Tämänkin vaaran laelta aukenivat laajat näkymät Posiolle, Sallaan ja Neuvostoliiton puolelle. Täällä oli pieni mökki, jossa asusti kaksi nuorta neitosta. Heidän tehväkuvaansa kuului valvoa avautuvaa ympäristöä mahdollisilta tulipaloilta. Heidän tuli ilmoittaa havainnoistaan puhelimella mahdollisista tulipaloista. Jatkoimme matkaa viimeiset viisi kilometriä kohti Rukaa, jonne saavuimme hyvissä ajoin iltapäivällä. Ainoa rakennus tuolloin oli Kuusamon opettajayhdistyksen hirsinen mökki Kaltiolammen eteläpuolella olevalla harjulla. Vastaanottajiksi Rukalle saapuivat Kuosmasen Eino, Kalevi ja Owe. Nopeat hyvästelyt Ullan kanssa. Luvattiin pitää yhteyttä, mutta se ei onnistunut. Meidän neljän Mirjamin, Vapun, Jukan ja minun piti vielä kiirehtiä alas maantien varteen. Sakarin sekajunan piti aikataulun mukaan olla tähän aikaan tulossa Sallasta ja meidän täytyi ehtiä. Hyvä reissu tuli tehtyä.
PS: Ohjelma tuli ulos radiosta ja kuuntelin sen. Jälkeenpäin olen harmitellut ettei ollut välineitä nauhoittaa ohjelmaa itselleni talteen. Pari vuotta sitten tuli mieleeni kysäistä nauhoitusta Ylen Elävästä arkistosta mahdollissudesta saada ohjelmasta kopio. Sain tietää, että tuohon aikaan nauhat olivat kalliita joten nauhat käytettiin uudestaan ja tapahtui päälle nauhoitus ja samalla alle jäänyt nauhoitus hävisi.
Seppo Määttä
Eläkeläinen
Kuusamo