Pystis-lehti 4/2018 Mehtäläisen mietteet -palstalla: Nuoruuteni varhaisvuosina kotikulmillani Peräkylän salomökissä asusteli Eedvartti perheensä kanssa. Ei ollut mökissä sähkövaloja, juoksevasta vedestä puhumattakaan. Ruokavesi haettiin pihan perällä olevasta lähteestä. Lapsikatraan vanhin tytär alkoi olla siinä iässä, että piti alkaa etsiä työtä maailmalta. Tuttavien kautta piian paikka järjestyi kaupunkilaisperheessä.
Illan suussa tytär saapui isäntäperheen luokse ja sai ohjeet aamua varten: ”Heräät sitten varhain ja keität aamukahvit isäntäväelle, ennen meidän heräämistä”. Uusi kotiapulainen vakuutteli osaavansa annetun tehtävän.
Aamulla herättyään isäntäväki tapasi keittiön nurkasta itkua tuhertavan apulaisen. Ei ollut kahvista tietoakaan. Mitäpä nyt? ”En voinut kahvia keittää, kun joku oli tehnyt paskan lähteeseen”, selitti apulainen. Eipä tyttö tiennyt veden juoksevan putkea pitkin, ja vessanpytty muistutti kotimökin lähdettä.
Näin siis Suomen Pystykorvajärjestön Pystis-lehti 4/2018. Liekö tositarina vai keksitty viihdemielessä..!
Muistuupa mieleen oma siirtolaisaika Ruotsissa 1970-luvun alussa. Asuimme aluksi kerrostalossa Trollhättanin kaupungin naapurissa Lilla Edetin kunnassa. Ystävälliset naapurit kutsuivat kahvittelemaan ja juttusille. Liekö lentävänä vitsinä kulkenut tarina, kun siinä kahvipöydässä kerrottiin jonkun uusasukkaan, naapuri-perheen hälyttäneen talonmiestä uutta vessanpyttyä vaihtamaan, ”kun entinen on täynnä”. Millaista siirtolaishuumoria löytyisi koillismaalaisten muisteloista?
Se Rinteen Lennu eli