Laitasaaressa Simo Määttänen oli ensimmäinen isäntä ja hänellä myös Simo-poika, joka jatkoi talonpitoa.
Tuo -nen pääte sukunimiin ilmestyy näihin aikoihin, mutta sen alkuperää ei osata selittää. Simo Määttänen löytyy Laitasaaren ensimmäisistä aikakirjoista, voudinluetteloista 1540-luvun lopulta ja joka vuosi siitä eteenpäin. Hän sai samoihin aikoihin käräjillä ½ markan sakon luvattomasta kaskenpoltosta. Simon kanssa tuli veli tai serkku Pekka, koska seuraavissa sukupolvissa Määttäsiä on jo niin paljon, että ainakin kaksi perhettä on elellyt alusta asti rinnakkain samalla kartanolla. Vanhaan verotaloon asettuivat, koska maksoivat veroa alusta alkaen ja saivat osuuden joen ja Kainuun erämaan vesien kalastukseen, joka oikeus kuului vain vanhoille kantatiloille.
Simo, hänen poika Simo ja tämän ukki käyvät selville siitä, että kun nuorempi Simo lyödä mojauttaa ukkiansa vasten turpaa, hän saa siitä sakkoa ½ markkaa. Mistä lie riidelty. Yksi lyönti oli puolen markan arvoinen ja koska äidinisän nimeä ei ole mainittu käräjien päätöksessä, jää sekin arvoitukseksi. Maataloutta harjoitettiin, josta maksettiin veroa kolme naulaa voita ja karjaa kasvatettiin suurehkon maatilan verran. Lohta ja norssia pyydettiin joesta ja sen lisäksi joka kesä yksi talon venekunta kalasti 30 - 35 verkolla Sotkamon Jormasjärven seudulla. Silloisen Oulujärven erämaan kaikki vedet olivat liminkalaisten ja rannikon kalastajien nautinnassa. Kun muut uudisasukkaat Savosta tunkeutuivat samaan aikana Oulujärven seuduille, niin vähitellen kaskimaat ja kalavedet siirtyivät näiden hallintaan Kainuussa, joka nimi otetaan nyt käyttöön.
Näiden kahden sukupolven ajan kaikki sujui suotuisasti, mutta sitten rajantakaiset katsoivat, että suomalaiset ovat vallanneet heidän nautintamaat, koska raja kulki vähän etelämpää Maaselän kannasta länteen Pohjanlahdelle. Heidän maille on tunkeuduttu ja myös vallattu markkinapaikat rannikolla. Niin tulivat suurin joukoin - rapparit ja ryöstäjät pahinta laatua. Ensin useaan otteeseen hävittivät alkuun orastaneen Kainuun asutuksen jokien ja järvien rannoilta. Asukkaita poltettiin elävinä savupirtteihin, moni kotinsa puolustaja sortui miekan iskuista oman talonsa tantereelle. Joiltakin katkottiin kädet sanoen: etpähän enää raivaa ja rakenna. Pääosa taloista poltettiin tuhkaksi ja ne asukkaat, jotka ehtivät, pakenivat kauas erämaiden kätköihin piilopirtteihinsä. Eikä tämä vielä riittänyt, myös Oulujokivarsi koki yhtä karun kohtalon rannikolle saakka, jatkuen yhäti pohjoisen jokien varsille. Karjalasta lähdettiin pakoon näitä pahantekijöitä ja sama kohtalo täällä edessä. Katkeraa – armottoman katkeraa oli eläminen näissä oloissa. Kaikki työ menetetty kotikartanon tuhkaisille raunioille, mutta onneksi tähän varauduttiin ja ehdittiin paeta valmiiksi rakennettuihin piilopirteihin pakoon. Suurin osa asukkaista selvisi, mutta kaikki piti aloittaa alusta - ja taas ne tulivat - kaksi - kolme kertaa, kunnes kuninkaiden kesken saatiin solmittua jonkinlainen rauha 1590 - luvulla. Kävinhän ne täältäkin kostoretkillä naapurissa, mutta laihoin tuloksin.
Määttäsillä on ollut tuohon aikaan useita piilopirttejä ja kaskimaita kaukana erämaiden kätköissä, koska Määtänsaari, Määtänkylä ja Määttä nimisiä paikkoja ilmestyy niin jokivarteen, kuin kauas pohjoiseen Sanginjärvelle ja Kiiminkijoen varren latvavesille asti. Suvun väkimäärä lisääntyi nopeasti. Perheelliset pojat asuttivat vuosisadan loppupuoliskolla kolmea – neljää taloa Laitasaaren seudulla, Turkansaaren kupeella ja Sanginjärvellä. Sitten muutamia meni rannikolle nykyisen Oulun seudulle ja kaukaisimmat, Pekka ja Heikki Kuivaniemelle ja aina Kemijoen Hirmulaan saakka. Tässä vaiheessa 1500-vuosisadan lopussa sukunimestä jätettiin pois tuo -nen pääte ja siitä lähtien kaikki täällä pohjoisessa ovat vain lyhyesti – Määttä.
Kun tuolta ajalta on tiedot vain veroa maksavista isännistä, niin miten voi seurata ja arvailla sukujen jatkuminen. Määttä on puhtaasti talonpoikainen suku. Meistä ei löydy pappia, eikä lukkaria, sen paremmin kuningasta tai kuninkaantekijää, vain maanviljelijöitä ja joillakin maakauppaa siinä ohessa. Tutkimuksessa sukunimi Määttä on selvä ja helppo, mutta yhtä varma on myös etunimi. Pojille annettiin aina isän, ukin tai veljen etunimi, niin myös meidän Määtillä. Etunimenä Simo oli Karjalassa hyvin harvinainen, eli tuliko hän jostain muualta? Paikkaa ei tiedetä, mutta sen etunimen saivat useat esi-isämme kolmen vuosisadan aikana peräti 1800-luvun lopulle saakka ja taitaa se joku Simo löytyä näistä nykyisistäkin jälkeläisistä.
Lisäksi Pekka, Antti, Juho ja Heikki, siinä nimisarja, joka toistuu yhä uudelleen ja se helpottaa seuraamista. Usein löytyy maininta Simo Simonpoika ja sillä sidotaan kaksi sukupolvea toisiinsa, lisäksi verotalo on joka vuosi samalla kohdalla voudin luetteloissa. Näillä tiedoin ja muutamalla sakkoluettelon rivillä on voitu päätellä tuo 1500-luvun Määttien suvun jatkuminen. On jossain sanottu niinkin, että Määtät olisivat muuttaneet Savosta Kainuuseen, mutta ei se pidä paikkaansa. Määttä-taloa tai veronmaksajaa ei löydy 1500-luvulta mistään Savon veropitäjästä. Jo Äyräpäässä, samoin Laitasaaressa, myöhemmin Sotkamossa ja Kuusamossa tämä suku löytyy aina vakavaraisten verotalojen joukosta, isännät istuvat lautamiehinä ja juttuja heistä löytyy loputon määrä tutkittavaksi, todistaen osaltaan tätä kerrottavaa tarinaa oikeaksi.
Kolmannesta polvesta Laitasaaren Määttiä löytyy sitten Pekka, joka heti kuninkaiden tekemän rauhansopimuksen jälkeen muutti vuonna 1599 perheensä kanssa Sotkamon Jormasjärvelle. Siinä vaiheessa hänellä oli useampia poikia työikään kasvamassa, koska näiden nimet tulevat usein esille uuden pitäjän tantereilla touhutessa. Oulujärven erämaassa oli ensin vain Kainuu, sitten Paltamon pitäjä, joka halkaistiin kahtia ja kun Määtät muuttivat Jormakseen, niin heilläkin on pikapuoliin oma pitäjä, Sotkamo. Likimain sata vuotta Oulujokivarressa touhuttiin, vankka, laaja suku jäi sinne useassa talossa jatkamaan ja liiat lähtivät jälleen kerran eteenpäin. Sotkamon järvien rantamaiden talot oli poltettu kivijalkaan saakka, talonpaikat autioina pajukoita kasvaen, eikä asukkaista tietoakaan, tapettuja tai lähtöpitäjiinsä paenneita kaikki tyyni. Joten sieltä, nurmettuneilta kartanoilta sai vallesmannin luvalla vapaasti valita pirtin paikan omalle perheelleen. Rohkeimmat Savon ja rannikon suunnan uudisasukkaat asuttivat tuon vuosisadan vaihteessa Kainuun ripeästi uudelleen.
Simo Määtän arvioitu sukuluettelo alkuajoilta.
1. Simo Määttä, tämän nimisenä asui maataloa Muolaan Äyräpäässä 1400 - luvulla
2. Tuntematon sukupolvi välissä, ehkä Pekka Simonpoika tai Simo Pekanpoika.
3. Simo Määttänen, muuttaa 1500- luvun alkukymmeninä Limingan, nykyisen Muhoksen Laitasaareen ja kuolee 1540 vuoden tienoilla. Yhtiökumppanina alusta asti veli tai serkku Pekka.
4. Simo Simonpoika Määttänen, elää vuosien 1505 - 1575 tienoilla, Laitasaari Määttälä
5. Lauri Simonpoika Määttänen, elää vuosien 1540 - 1605 tienoilla, jakaa 1583 Määtän tilan kahtia entisen yhtiökumppanin Pekan pojan Lauri kanssa. Laitasaari Määttälä. Sukunimen -nen pääte pois.
6. Pekka Määttä, perustaa perheen Laitasaaressa ja muuttaa 1599 Sotkamoon Jormasjärvelle. Häneltä ei ole mitään merkintää isännimestä ja Pekka elää vuosien 1555 - 1625 vuosien tienoilla.
Tämä luettelo on vain viitteellinen. Tällaisia isäntiä oli veroa maksavina noilla alueilla, lisäksi joku maininta sakkoluettelossa, siinä kaikki, mutta niistä oletukset on poimittu ja se tiedetään, että nämä miehet ovat eläneet noihin aikoihin.