Olimme jo Kepan kanssa kun lähdimme Sodankylään Jutajaisiin retkelle. Olimme Sodankylässä muutaman päivän, katselimme kansantanssia, siellä oli monenlaista menoa ja meininkiä. Noin 20 hanuristia Ruotsista, upea kuunnella mitä vaan kappaleita. Jatkoimme matkaa Utsjoelle, siellä poikkesimme paikalliseen Osuuskauppaan, menimme ostamaan lohta. Kaupan ystävällinen johtaja sanoi meille, että älkää ostako heiltä, menkää Norjan Laxiin, ostakaa sieltä, saatte sieltä paljon halvemmalla.
Menimme sinne ja etsimme kalakaupan, saimmekin sieltä paljon halvemmalla, ostimme sieltä kalakaupasta noin 7 kg lohen. Palatessamme sieltä menimme samaan kauppaan. Johtaja vileerasi ja suolasi meille valmiiksi ilman maksua lohen termoskassiimme, se oli häneltä ystävällinen teko. Kepa oli kyllä aikaisemmin sanonut hänelle, että hän oli Taivalkosken osuuskaupassa töissä. Johtaja kertoi käyneensä myös täällä Taivalkosken kaupassa lomilla ollessaan.
Kun tulimme Utsjoelle, menimme kirkkoherran puheille pappilaan, se oli jännä paikka, siellä oli vielä vanhat kirkkoaitat paikalla, joissa kirkossa kävijät saivat yöpyä. Menimme siksi sinne, että kyselisin olisiko minun armeijakaverini missä päin maailmaa ja olisiko hänellä mökkiä täällä, kotiseudulla. Katselimme kirkonkirjoja, löysimme hänen nimensä sieltä, hän oli muuttanut pois Ruotsiin ja sieltä johonkin Etelä-Suomeen. Pappi lisäsi, että hän mahtaa olla parasta aikaa lomilla. Kirkkoherra antoi osoitteen meille. Kirkkoherra kyseli meiltä, että olimmeko kalastelleet Tenolla, hän oli saanut edellisenä päivänä kaksi 7-8 kiloista lohta, ja esitteli millä uistimella oli saanut kalat. Sanoin että kävimme ostamassa kalaa Norjasta. Hän vastasi että monesti tulee halvemmaksi hakea sieltä.
Me lähdimme rantatietä Tenonjokivartta ylöspäin nousimme aivan likelle Karikasniemeä. Kävin kysymässä Samuelia eräästä talosta, joka sattui olemaan hänen veljensä talo. Veljellä oli taxi. Meidän piti palata puoli kilometriä takaisinpäin. Guttorm Samuel oli kesälomalla parasta aikaa perheensä kanssa, menimme sisälle, siellä oltiin ruokailemassa parasta aikaa.
Oltiinhan siellä hölmistyneen näköisiä meidän tullessamme pieneen tupaan sisälle. Esittelimme itsemme, Samuel muisti heti minut. He söivät ruokansa, Samuelin vaimo laittoi meille myös voileipää ja kahvia pöytään. Estelimme sitä sanoimme, että joimme kahvit aivan äskettäin. Ei siinä auttanut, söimme talon antimia kun kerran tarjottiin.
Talon vanha emäntä kyseli Samuel-pojalta ketä vieraat olivat, hän puhui saamea eikä mummu ymmärtänyt suomea. Samuel varmaan kertoi mummulle keitä olimme, armeijakavereita. Samuelilla oli nuori ja kaunis vaimo, joka oli Lahdesta kotoisin, heillä oli useita lapsia.
Perhe oli uskoa tunnustava. Samuel kertoi, että hänellä alkoholi oli tuhota elämän, hänen piti tehdä raju muutos elämään. Siinä raatailtiin ja muisteltiin varusmiesaikoja. Samuel rupesi jossain vaiheessa kauppamaan minulle tonttia Tenonjokivarresta, tontin koko oli 1/2 hehtaaria, tontilla oli pieni mökki, joka oli ollut joskus heidän kesäkotinaan. Samuel oli purkanut uunit ja lattiat pois, koska turistit olivat ottaneet sen asunnokseen.
Hinta ei ollut korkea, hän sanoi että saat sen 50 000 markalla, lisäsi vielä että muille hän ei sitä myisi, mutta sinulle hän sen myisi. Sanoin hänelle, että meillä on jo kesämökki, emme tarvitse sitä, lisäsin vielä että tämä on turhan kaukana. Jos minulla olisi ollut ylimääräistä rahaa, olisin varmasti ostanut sen palstan, joka oli aivan Tenonjokivarressa.
Pyysimme, että he kävisivät kylässä meillä, mutta ei heitä ole näkynyt. Kepa otti valokuvia meistä, mutta huomasimme jäljestä päin, että linssinsuojus oli ollut paikoillaan, eikä niistä kuvista mitään tullut. Olipahan hänellä kuitenkin hyvä yritys.
Olen saanut myöhemmin terveisiä Samuelilta, hän oli ollut silloin Norjassa, hän oli sattunut taxi Majavan kanssa samaan pöytään eräässä baarissa. Siinä oli tullut puheeksi se, että mistä Majava on kotoisin Taivalkoskella. Kun Samuel oli kuullut, että mistä oli, Samuel oli heti kysynyt, että tunnenko Hoikkala-nimistä miestä. Majava oli sanonut tuntevansa, sitten oli hän oli laittanut terveisiä armeijakaverille.
Olimme samassa ryhmässä, hän oli minun edelläni rivissä, kun marssittiin. Hän ei osannut marssia, hän käveli kuin poro, pitkillä akselilla lonksuttaen. Hänellä ei ollut marssiin rytmitajua, huomautin siitä monesti hänelle. Hän vaan nauroi ja sanoi, että missä olisin oppinut marssiman, olen sellainen erämaankulkija, ei siellä tarvinnut tahdista välittää. Minun piti pitää meidän välissä pitempi marssirako niin, että pystyin kunnolla marssimaan.
Meillä oli alapetit aivan vierekkäin. Samuel sai kerran 4 vrk loman, mutta ei lähtenyt. Hän sanoi, että hän ei kerkiä käydä kotona, kun pitää lähteä jo takaisin,. Hän lisäsi että hänellä on 20 km hiihtomatka Karikasniemeltä kotiin, ja että on sattumaa, pääsenkö edes Inarista Karikasniemelle autolla.
Söimme Samuelin kanssa toistemme paketeissa tulleita eväitämme. Hänelle tuli aina paketissa poron reisiluu. Uunissa ”paistataan”, jonka hän halkaisi puukolla ja söi siellä olevan luuydinnesteen pois. Pojat vähän halveksivat hänen syömisistään, minä tiesin, että luun sisällä oleva luuydin oli oivaa ja maukasta ruokaa. Minulle hän antoi sitä myös, koska minä en halveksinut hänen ruokiaan. Meillä oli yhteiset pakettieväät: jos jompi kumpi sai paketin, söimme yhdessä ne.
Kariasniemellä. Jatkoimme matkaa, olimme eräällä soramontulla yötä, keitimme perunat ja avasimme lihapurkin, lämmitimme sen ja söimme hyvällä ruokahalulla. Aamulla herätessämme Kepa meni ulos autosta, ja huomasi kauhukseen, että seuraamme oli tullut yön aikana muutamia isosarvisia poroja. Hän palasi takaisin autollemme ja parkasi minulle, että tule äkkiä ulos ja aja porot pois. Menin katsomaan mikä hätä hänellä on ja ajoin isot kampipäät pois soramontusta.
Keitimme pannukahvit ja lähdimme jatkamaan matkaa. Seuraavan yön olimme Sodankylästä etelään päin menevän tien varrella olevalla leirialueella. Vuokrasimme pienen majan, menimme sisälle ja huomasimme, että maja oli sääskiä täynnä. Meidän piti ostaa sumutinpullo, sumutimme sitä sinne, odottelimme ulkona jonkin aikaa ennen kuin menimme sisälle. Olihan siellä raatoja, piti oikein lakasta raadot pois ennen kuin jatkoimme oloamme siinä.
Mökissä ei ollut keitintä, että olisimme voineet keittää ruokaa. Menimme leirialueella olevaan baariin, jossa söimme lihapihvit. Jatkoimme sieltä suoraan Ranuan kautta kotiin. Meillä oli kiire, pelkäsimme, että lohi pilaantuisi. Oli silloin lämpimät säät, hyvin säilyi kala perille saakka. En muista missä lapset olivat sen aikaa, ilmeisesti Perälässä Mummin luona.