Lukijalta

Lu­ki­jal­ta: Tai­val­kos­kel­la monen juuret ovat van­hois­sa la­pin­su­vuis­sa – Met­sä­lap­pa­lai­set asut­ti­vat Tai­val­kos­kea ennen Kuu­sa­moon le­viä­mis­tään

Valtioneuvoston kesäkuussa 2019 valmistuneen selvityksen mukaan metsälappalaisten kulttuuri on ollut huonosti tunnettua ja historiallisesti väheksyttyä. Selvityksen yhteenvedossa todetaan, että tulevaisuudessa on mahdollista, että metsälappalaisuus kasvaa edelleen itsensä tuntevaksi ja laajenevaa metsälappalaisyhteisöä sitovaksi kulttuuriksi, joka löytää paikkansa ja ilmenemistapansa myös modernissa yhteiskunnassa.

Koillissanomissa 6.8.2019 Reino Hämeenniemi totesi, että selvityksessä metsälappalaisuus saa tukea ja tunnustusta saamelaisuudesta erillisenä ryhmänä, joka pohjautuu sen arkielämään sekä suku- ja kyläyhteisöjen kulttuuriin. Helsingin yliopiston ja omaan teologisen tiedekunnan kirkkohistoriassa tehtyihin tutkimuksiin viitaten totean, että metsälappalaiset asuttivat jo ennen Kuusamon puolelle leviämistään Taivalkosken alueita. Itäisellä erämaa-alueella Iijoen ja siihen laskevien vesistöjen rannoilla asui 1600-luvun taitteessa pyyntikansaa, jota Iijokea myöten kulkevat eränkävijät nimittivät metsälappalaisiksi ja myöhemmin saamelaisiksi. Perinnöksi he jättivät runsaasti paikannimiä, jotka alueelle tulleet uudisasukkaat ottivat omaan käyttöönsä. Näitä edustivat suvut; Saijat, Juuvat ja Askat sekä useiden järvien nimet mm. Kostonjärvi, Irninjärvi, Narkionjärvi ja Koitijärvi. (Vahtola 1988.)

Erämaan asuttaminen ja siihen muodostuva väestönmuodostus oli keskeinen näkökulma kirkkohistorian pro gradu- tutkimuksessani 2005, jossa tutkin Jokijärven kappeliseurakunnan syntyä ajanjaksolla 1600 -1858. Tutkimukseni alkulähteillä kohtasin metsälappalaiset ja heidän kulttuurinsa, joka sitten yhdistyi savolaisiin eränkävijöihin ja uudisasukkaisiin.

Selvityksen mukaan erityispiirteenä metsälappalaisessa kulttuurissa oli tiivis suhde luontoon ja vuodenkiertoon sekä siihen liittyvät tavat poronhoidossa, metsästyksessä ja kalastuksessa. Samoin Jokijärven alueella asuneiden metsälappalaisten elinkeinot eivät edellyttäneet kiertolaiselämää vaan päinvastoin se sitoi heidät määrättyihin asuinpaikkoihin.

Pentti Virrankosken (1985) mukaan lappalaisilla oli vakinaista asutusta Jokijärven ja Tyräjärven seudulla suomalaisten uudisasukkaitten tuloon saakka 1590-luvulla. Metsälappalaisten asuinpaikkana Jokijärvellä on ollut Villisaari, joka sijaitsee sekä lappalaisten että uudisasukkaitten yhteisen hautausmaan läheisyydessä. Villisaaressa tehtyjen arkeologisten koekaivausten yhteydessä vuonna 1963 on hiekkatöyrään laelta löydetty kevytrakenteisten kotien jäänteitä. Useat kodan jäänteet viittaavat siihen, että ainakin muutama lappalaisperhe on asunut Villisaaressa ja sen läheisyydessä sijaitsevassa Mannisenniemessä. (Sarkkinen 2003.) Jo asutuksen alkuvaiheessa uudistalon emäntä haettiin lähinaapurissa asuvasta lappalaistytöstä.

Koska lappalaisia asui vielä tällä alueella ensimmäisten uudisasukkaitten tulessa sinne, tulijoitten ja heikkoa kristillisyyttä omaavien lappalaisten asuminen rinnakkain ja sopeutuminen toisiinsa oli merkittävä alueen kehittymisen kannalta. Tärkeä yhdistävä ja sopeuttava tekijä oli se, että alueelle 1600-luvun taitteessa saapuneet vähäiset savolaiset ja alueella asuvat lappalaiset löysivät ja hyväksyivät toisensa. Yhteiset kalastus- ja metsästysmatkat laajoilla erämaa-alueilla koettiin turvallisiksi ja tuottaviksi. Uudisasukkaat oppivat lappalaisilta monia uusia kalastustapoja, joissa nämä olivat erikoisen taitavia. Peuran metsästyksessä varsinkin ajovaiheessa lappalaiset tarvitsivat uudisasukkaita avukseen. (Taivalvaara 1975.) Yhteistyö varmisti elämisen mahdollisuudet erämaassa, ja samalla yhteisöllisyys pääsi hiljaa kehittymään. Uudisasukkaat saivat lappalaisilta perinnöksi yhteenliittymisen tarpeen ja mallin siitä miten erämaassa selviydytään.

Jokijärven Kirkkosaaressa sijaitsevaan hautausmaahan heikkoa kristillisyyttä kantavat lappalaiset hautasivat vainajansa tapansa mukaisesti. Sekä kristilliset että ei-kristilliset hautamerkit esiintyivät lappalaisten haudoilla, rinnakkain lähelle haudatun uudisasukkaan kristillisen merkin kanssa. Näin samasta hautausmaasta löytyi myös viimeinen leposija uudisasukkaille. (Pentikäinen 1995; Taivalvaara 1975.) Kertomus tästä on jo toinen juttu.

Metsälappalaiset sulautuivat vähitellen uudisasukkaisiin tai muuttivat Maaselän yli Lapin rajan toiselle puolelle Kuusamoon. Selvityksen mukaan nykyisessä metsälappalaisuudessa onkin kyse siitä, että Taivalkosken - Kuusamon alueille yltäneen ns. Kemin Lapin lappalaisten suvut eivät noin 300 vuotta sitten väistyneet suomalaisen uudisasutuksen tieltä vaan osa sulautui siihen. Alueen nykyväestöstä Taivalkoskellakin on paljon sellaisia, joiden juuret ovat vanhoissa lapinsuvuissa.

Eevi Jaakkola YTT, TM Taivalkoski