Tantsing, ajatelkaapa tätä sanaa jos tätä sanaa ette löydä sanakirjasta, niin minun ” vokabulärissä” eli sanastossa se on.
Tämä nainen on yksinkertaisesti hienostunut keski-iän ohittanut nuori lämmin ja estrogeenitäytteinen nainen.
Tälle tantsingille ei tule mieleenkään laittaa farkkuja jalkaan, ei ne ” jeansit” kelpaa edes puutarhatöihin.
Hänellä on pukutakki hyvin koirankarvoista puhdistettu ja päälle huolellisesti laitettuna. Joskus hänellä on hame joka jää polvien yläpuolelle.
Kun hän istuu jalat ristissä sieviä hyvinmuodostuneita karvattomia sääriä peittävät kukalliset sukkahousut, joissa näkyy orvokkien ja sinivuokkojen reunustama kuj,a joka vie kulkurin kun kulkurin siihen solukkaan jossa näkee tähtien ja salamoiden leimun sekä kuulee linnun viserryksen ja oriin hirnahduksen.
Työpöydän takana hän istuu paperipino edessään. Tukka on laitettu niskaan nyttyrälle ja silmälasit pysyvät nenällä narulla varmistettuina matkassa pysymistä varten.
Hän on yksinkertaisesti se tantsing jota motalalaiset nuoret testosteroonitäytteiset mopedistit pelkäävät ja hän pitää nämä kurissa, koska vanhemmat eivät siihen pysty.
Hän istuu illat neulonta käsissä, parsii lastenlasten sukat, koiraa hän ulkoiluttaa kahdesti päivässä, käy kaupassa, leipoo, keittää illallista ” gubbsingille”, kahdesti viikossa käy ”buggaamassa” ja kerran viikossa zumbaamassa. Elokuvissa hän käy melkein joka torstai. Saunassaakin pitää keritä käymään sekä lauantaisin pitäisi ”gubbsing” viedä kaupungille Ubben kahvilaan, siellä kun saa juoda kahvin viinerin kera.
Tantsing lukee mielellään salapoliisiromaaneja ja pullan nousun aikana hän ratkoo ristisanatehtävät. Monesti illoin hän ihailee risuja (orkideoita) ikkunalla ja juttelee niiden kanssa.
Kesällä hän istuttaa kukkia, leikkaa nurmen, haravoi lehdet syksyllä, sekä poimii marjat, koristaa joulukuusen ja tulkkaa gubbsingille kun he ovat ulkomailla. Hän myös pesee rahoja ”valkeiksi.” Tänäkin aamuna löysi kaksikymppisen pyykkikoneesta.
Vuodet vaihtuvat, päivänkakkarat kukkivat niin kuin horsmatkin siellä soraisessa ylämäessä maantiellä jota hän kävelee kivi kengässään, se kivi jonka hän itse on onnistunut sinne potkaisemaan. Porot ja maalinnut pelästyksissä pakenevat yksinäistä kulkijaa; hanhet honottaen lentävät kohti etelää.
Kohta tulee talvi ja täytyy jo voidella sukset, sillä hänhän on perheen mestari hiihdossa; tässä perheessä jossa ei ole kuin kaksi hiihtäjää. Lumikolakin on vielä vintillä. Huomenna pitäisi sataa lunta, jos tuohon vanhaan televisioon on luottamista. Hän on väsyttävä aika usein, koska ne nuo kansankynttilät aina sanovat: ”Otetaanpa taas kaikki alusta.”
Ei jouda hän, gubbsinkia pitämään kädestä eikä silittämään hänen päätä. Siksi gubbsinki istuu läppärin ääressä ja kuuntelee youtubesta Marttaa ja Tyyneä, eli katselee tähtiä ja kirjoittaa joutavia.
Tantsing iloitsee yhtä asiaa, joka on tosiaan iloitsemisen aihe:
”HÄN EI KOSKAAN OLE OLLLUT NÄIN LIKELLÄ ELÄKETTÄ MITÄ HÄN NYT ON !”
