Mika Flöjt kävi keskustan ja Ulla Parviaisen kimppuun siitä, että vaikka he olivat vastustamassa Juomasuon kaivosta, niin keskustalaiset lautakunnassa olivat kuitenkin valmiit kaivosyhtiölle vuokraamaan jonkun kömmänän. Miten voi Flöjt edellyttää, että nämä kaksi asiaa ovat kaikille yksi sama asia niin kuin hänelle. Flöjtin mukaan kaikki kaivosyhtiöt ovat yhtä ja samaa rikollismafiaa, kun niille antaa pikkusormen, ne vievät koko käden. Tämän voi jotenkin ymmärtää tosikkomaiselle vihreälle, mutta miten hän itse voi olla niin tiukkapipoinen, ettei ymmärrä niitä, joille asia ei ole näin selvä. Nämähän ovat nimittäin aivan vesiselvästi kaksi eri asiaa. Flöjtin aivoihin ei vain tunnu mahtuvan, että kaivostoiminta on Suomen tasavallassa täysin laillistettua toimintaa.
Sitä paitsi, miksi röykyttää nyt keskustaa ja Parviaista, kun nämä juuri ovat kokeneet kovan vaalitappion. Lyötyjen lyöminen on raukkamaista ja halpamaista touhua, etenkin, kun omassa vaalimenestyksessäkään ei niin hillitöntä hurraamista ollut. Sitä paitsi Parviaisen tippuminen eduskunnasta oli koko Kuusamon ja Koillismaan menetys, myös tämän alueen vihreiden.
Näillä yhden asian liikkeillä, niin kuin vihreät ja perussuomalaiset yksi paha vika politiikan teossa. He ottavat itsensä ja oman puolueensa turhan vakavasti. On muistettava, että me kaikki teemme virheitä, ja kaikki me joskus erehdymme. Ei se oma puolue ja kuppikunta mikään Jumalan valtakunta ole, päinvastoin kaukana siitä. Se tekee virhearvioita ja vääriä ratkaisuja siinä, missä kaikki muutkin. Eivät puolueet ole politiikassa itse tarkoitus; ne ovat vain välineitä eli apparaatteja, joiden kautta politiikkaa harjoitetaan. Omalle joukolle ja itsellekin tekee hyvää joskus nauraa.
Minä vanha parantumaton porvari osallistuin jälleen viime vappuna vasemmistoliiton vappujuhlaan, pelkästään kuullakseni, miten siellä omaa puoluetta ja meitä pahoja porvareita rökitetään. Menin hyvissä ajoin, ettei vain mitään hauskaa jäänyt kuulematta ja kävin Raatikaisen Tarmolta kysymässä, milloin bileet alkaa. Menin hyvissä ajoin kuuntelemaan, kun Tarmo tervehdyspuheessaan antoi Sipilän hallitukselle ja porvaripuolueille kyytiä, niin kuin asiaan kuuluikin.
Ja kun Tarmo oli lopettanut, löin häntä olalle ja sanoin: ”Hyvä Tarmo, hyvin haukuttu, nyt saivat pahat porvarit kuulla kunniansa!” Molemmat nauroimme makeasti niin kuin hyvissä juhlissa kuuluukin. Kuuntelin vielä juhlapuheenkin, jossa puhuja pani vielä paremmaksi, ja asetti kysymyksenalaiseksi, oliko Keskustasta enää uuteen hallitukseen, kun se Kokoomuksen kanssa samassa hallituksessa oli tärvellyt itsensä ja maineensa. Lisäkasi hän väitti, että tulon siirrot vähäosasille ja lapsiperheille olivat oikein ajateltuna tuloja eikä menoja.
Jonkun aikaa epäilin, että oliko puhuja nauttinut vappusimaa, niin että velat ja menotkin tuntuivat saatavilta, mutta kyllä hän ihan selvältä vaikutti. Hän oli vain lukenut porvarillista kansantaloustieteilijä J.M. Keynesiä, joka selittää, että tulojen siirrot vähävaraisille, menevät suoraan kulutukseen, päinvastoin kuin suurituloisille, jotka sen joko sijoittivat tai tallensivat. Juhla päättyi siihen, että minä tovereiden kanssa kaulakkain lauloin kansainvälistä.
Suomalaisessa politiikassa puolueet joutuvat ratkaisemaan asioita keskenään. Sen vuoksi niistä on turha tehdä mitään vihollisia tai edes vastustajia. Päätösten tekohan on kompromissien tekoa, eikä mitään sanelupolitiikkaa. Huomispäivänä tämän päivän vastustaja saattaa olla yhteistyökumppani. Politiikka on mahdollisuuksien taidetta sellaiselle, joka osaa pitää linkkiyhteydet valmiina kaikkiin suuntiin. Periaatteitaan ei kuitenkaan pidä mennä myymään, eikä toimimaan tuuliviirinä, sillä sellaiseen ei kukaan luota. Pitää vain osata kunnioittaa myös sellaisen vakaumusta, joka on täysin eri mieltä kanssani asioista.