Näiden vaalien alla on tullut jälleen muotiasiaksi haukkua edellinen hallitus. Näinhän se on aina jokaisten vaalien alla. Juuri eroava hallitus on se kaikkein kamalin. Poliittinen muisti ei yllä neljää vuotta kauemmaksi, eikä aina sinnekään. Oppositiossa istuneet puolueet antavat ymmärtää, että he kääntävät ruoria terveempään suuntaan, jolloin kaikki edellisen hallituksen tekemä paha on kuin unta vain.
Turha kuvitella, neljän vuoden kuluttua juuri eroava hallitus on jälleen Suomen historian surkein. Tehokkain tapa päästä Suomen haukutuimmaksi poliitikoksi on ryhtyä uuden hallituksen vetäjäksi. Jos esimerkiksi perussuomalaisista tahdottaisiin päästä eroon, Halla-ahosta pitäisi tehdä pääministeri. Neljän vuoden kuluttua hän kaipaisi uudelleen Euroopan parlamenttiin.
Mikäli uuteen hallitukseen valittaisiin todella kokenut ja osaava pääministeri, niin juuri eroamassa oleva pääministeri olisi ylivoimainen. Neljä vuotta sitten hän ei sitä ollut, mutta nyt on. Ensiksikin hänellä on kokemusta, toiseksi hän tuntee ongelmat, kolmanneksi hän on asiallinen ja harkitseva eikä sorru turhanpäiväiseen nälvimiseen ja suunsoittoon. Juha Sipilän yrittäjätausta on ollut tässä työssä sekä etu että rasite. Etu se on ollut siinä mielessä, että hän on keskittynyt asioiden hoitamiseen eikä turhaan politikointiin. Rasite se on ollut siinä mielessä, että politiikassa ei asioita hoideta niin kuin yrityselämässä. Poliittinen asioiden hoito on pitkäjäykkäistä jahnaamista eikä sujuvaa päätöksen tekoa ja toteuttamista, mihin yrityksen toimitusjohtaja on tottunut. Siinä oli Sipilällä totuttelemista aluksi, mutta hyvin hän tästä hermoja raastavasta sisäänajosta selvisi.
Sipilän hallitus sai aikaan merkittäviä asioita. Ensiksikin maa nostettiin pahasta lamasta nousu-uralle. Toiseksi työllisyys saatiin korkeammaksi kuin miesmuistiin. Kolmanneksi maan uhkaava velkaantuminen saatiin pysytetyksi ja ilman, että veroja nostettiin. Se on sellainen saavutus, että siihen ei vasemmisto ole kertaakaan pystynyt. Nyt vasemmisto uhoilee nostavansa veroja, jos ja kun pääsee vallan kahvaan. Mikäli Herramme tahtoo maatamme rangaista, niin voi käydäkin. Nimitäin verojen nosto merkitsisi uutta syöksymistä lamaan.
Sipilän hallitusta on syytetty lähinnä kolmesta asiasta. Aktiivimallista on tullut kirosana työttömien keskuudessa. Kiky-sopimus hiertää SAK:n töppösessä ja Rinne uskollisena ay-miehenä on luvannut, että sellainen poistetaan. En epäile, etteikö hän sitä haluakin. Mm. näillä kahdella toimenpiteellä maa nostettiin suosta ja työllisyys kohennettiin. Näiden kahden toimenpiteen perumisen ja veronkorotuksen jälkeen voimme kuorossa laulaa: ”Antaa mennä, kun on alamäki taas!” Vietämme seuraavat neljä vuotta yhtä laskiaista.
Kolmas Sipilän hallituksen synti oli koulutus- ja sivistysvarojen leikkaaminen. Se olikin paha kupru, erittäin valitettava uhraus, mutta jos jotakin aikoo aikaan saada, jotakin on myös uhrattava. Munakasta ei saada aikaan munia rikkomatta. Jos aikoo säästää veroja nostamatta, jostakin on leikattava. Kyllähän tästä säästämisestä kärsivät muutkin menoerät, muun muassa tiemäärärahat.
Soten kaatumista ei voida laittaa Sipilän hallituksen synniksi. Siinä asiassa oppositio sai omasta mielestään sulkia hattuunsa. Mikäli vasemmisto pääsee vallan peräsimeen, alkaa uusi vääntö, jota taasen oppositio murjoo. Jonkunlainen sote on saatava, muutoin kunnat menevät yhä enemmän Posion tielle, eli yksityistävät terveys- ja sosiaalitoimensa. Sitähän ei edes Kokoomus halunnut. Sen mielestä yksityinen sektori olisi vaihtoehto, joka purkaisi paineita julkiselta puolelta.
Vasemmistolle tämä yksityinen puoli on kirosana, mutta siitähän ei minnekään päästä, että se on tehokas julkiseen toimintaan verrattuna. Kommunismikaan ei olisi koskaan sortunut, ellei tämä karvas tosiasia olisi itänaapurissakin huomattu. Mikäli yksityinen väylä kokonaan tukitaan muilta kuin varakkaimmilta, siitä kärsivät eniten sairaat ja heikot. Maakuntamalli ei ole ongelmaton, kaukana siitä, mutta täällä pohjoisessa se menettelisi.
Sipilän ero periaatteella ”tulos tain ulos” on kunnioitettava. Onpahan kerrankin poliitikko, joka ei jää itsepintaisesti roikkumaan niin kuin eräs nimeltä mainitsematon kunniapuheenjohtaja. Mikäli Sipilä ei ole seuraavan hallituksen puheenjohtaja, Petteri Orpoa on mielestäni vaikea sivuuttaa. Valtiovarainministeri tuntee kyllä maan edessä olevat karikot ja ongelmat. Olihan Rinnekin aikanaan valtiovarainministeri, mutta hän kunnostautui lähinnä riitelemällä hallituskumppaniensa kanssa. Sellaisella möykkäpolitiikalla ei maata rakenneta.