Eräänä päivänä aloimme tyttäreni kanssa siivoamaan varastoa. Alku aina hankalaa, mutta saimme työn tehtyä. Ja loppujen lopuksi ei se niin iso homma ollutkaan ja aikaakin kului vain pari tuntia.
Rojut roskiin, käyttökelpoiset kirpparille, osa konttiin ja ne joista ei raski luopua. Kumma kyllä niitä tavaroita jäi ihmeen vähän ja varastossa on taas tilaa.
Siinä siivotessani mietin, että mitenkähän osaisin tehdä mielen siivouksen. Aloitanko siitä, että luovun kielteisyydestä, vihasta, katkeruudesta, kateudesta ja vaikka mistä. Olenko valmis luopumaan niistä. Vai haluanko pitää niistä kynsin hampain kiinni, ettei minun tarvitsisi muuttua.
Osa kirpparille, me ihmiset olemme yllättävän samanlaisia tunteinemme ja ajatuksiltamme. Mielen kirppis yhdistää meidät toisiimme, siellä voi käydä kuka tahansa, ketään ei ajeta pois.
Siinä mielessä mielen kirppari eroaa maallisesta kirpparista, ettei mikään siellä maksa mitään. Kaikki on ilmaista, tämän luulisi saavan ihmiset liikkeelle...
Osa konttiin, ikään kuin odottamaan, mitä sieltä vielä löytyy. Onko minulla tai sinulla asioita, jotka odottavat vain toteutumista, ehkäpä piileviä kykyjä, joista ei vielä tiedä mitään. Aika näyttää, jos emme ehdi kuolla ennen sitä.
Sitten ne tavarat, joista en raskinut luopua. Kai ne ovat sitten tarpeellisia, vaikka totuuden nimessä on sanottava, että puolesta niistäkin olisi voinut luopua.
Mielen varasto, sinnekö kätken kaikkein tärkeimmän, oman itseni, persoonani, jota en ehkä edes tunne itsekään.
Mutta nyt on hyvä aika täyttää varasto pikku hiljaa kauniilla ajatuksilla ja teoilla. Olisiko kiitollisuus ja lähimmäisen rakkaus hyvä alku. Tässä pitää kuitenkin olla tarkkana, ettei varasto taas täyty tyhjänpäiväisellä rojulla. Toivottavasti siinä ei käy niin, että varasto on taas täynnä vuoden päästä ja kaikki täytyy aloittaa alusta.
