Niilo Keränen aloitti kolumnissaan 10.9. koillismaalaisten kansanedustajien inventaarion ja Matti Kyllönen jatkoi sitä 17.9. Lisään kokoelmaan vielä kaksi SKDL:n edustajaa, jotka tulin henkilökohtaisestikin tuntemaan.
Toivo Ilmari Sormunen (1896-1980) oli kansanedustajana 1945-1951. Hän oli syntynyt Sumiaisissa, mutta asui 1928-1970 Pudasjärvellä, missä hän viljeli maata ja piti jossakin vaiheessa kahvilaakin. Sormunen oli käynyt vain kaksi viikkoa kiertokoulua, mutta itseopiskelulla hänestä tuli hyvin sivistynyt mies. Vanhoilla päivillään hän kirjoitti Kansan Tahtoon useita artikkeleita mm. SKP:n maanalaisesta toiminnasta ennen sotia. Hän oli liittynyt SKP:hen 20-luvulla ja aktiivisena puoluetyöntekijänä joutui kahteen otteeseen moneksi vuodeksi vankilaan. Vuonna 1930 Sormunen sai erikoisen kunnian, kun hän oli menossa vappupuhujaksi Liminkaan. Paikalliset isännät nimittäin ottivat hänet kiinni ja kuskasivat takaisin Ouluun, mikä teki hänestä ensimmäisen muilutusten uhrin.
Sormunen oli varhaisimpia SKP:n uudistusliikkeen edustajia. Jo 30-luvulla hän joutui puoluejohdon hampaisiin arvosteltuaan maatalouden kollektivisointia vallankumouksen jälkeen. Puolueesta hänet kuitenkin erotettiin vasta 50-luvun alussa ja puolueen vaatimusta uskollisesti noudattaen hän samalla erosi myös eduskunnasta kesken kauden, vaikka laki ei siihen pakottanutkaan. Hän vetosi terveyssyihin, mutta eli hyvässä kunnossa vielä kolme vuosikymmentä. Veruke itsenäisesti ajattelevan Sormusen erottamiseen oli löytynyt Valpon papereista, joiden mukaan hän oli vankilassa “laulanut”. Kyse oli kuitenkin vähäpätöisistä asioista, joiden hän tiesi jo olevan poliisin tiedossa. Niistä kertomalla hän halusi hieman helpottaa olojaan vankilassa. Tietojen täytyi todella olla merkityksettömiä, sillä muuten hänet olisi erotettu puolueesta heti sotien jälkeen, kun Valpo oli kommunistien hallussa.
Parikymmentä vuotta myöhemmin Sormunen hyväksyttiin takaisin puolueeseen. Kun olin SKP:n piirisihteeri (1979-1981), pidin kunnia-asianani, että hän saisi puolueen kultaisen ansiomerkin. Se oli aina tyssännyt siihen, ettei hänen yhtämittainen jäsenyytensä ollut vielä kestänyt 30 vuotta, mikä oli kunniamerkin muodollisena ehtona toiminta-ansioiden ohella. Minun kantani oli, että vankilassakin istunutta puolueveteraania ei pidä rangaista siitä, että hänet oli perusteettomasti erotettu ja siksi hänen jäsenyyteensä oli tullut tauko. Pitkän väännön jälkeen oikeus voitti ja sain kiinnittää kultaisen merkin Sormusen rintaan puoli vuotta ennen hänen kuolemaansa.
Mainitsenpa vielä senkin, että puolalaisen kenttäratavanki Józef Molkan kirjan “Sota minun muistoissani” kääntäjä Karol Przeliorz on Sormusen vävy ja muusikko Kalle Fält on hänen tyttärenpoikansa.
Kun Sormunen lähti eduskunnasta, hänen tilalleen tuli Antti Kinnunen (1903-1979), joka oli kansanedustajana 1951–1958 ja 1962–1969. Hän oli Saloisista eli ei siis varsinainen koillismaalainen, mutta hänellä oli tähän seutuun se kytkentä, että hän oli ollut sota-aikana armeijan suutarina Taivalkoskella. Hän oli nimittäin paitsi viljelijä, myös suutari. Kansanedustajana Kinnunen vaikutti Taivalkosken elämään välillisesti sitenkin, että hän oli yksi tärkeimmistä puuhamiehistä Rautaruukin perustamiseksi, joka sittemmin avasi kaivoksen Mustavaaraan.
Jokohan Niilon aloittama inventaario nyt on valmis? En ylläty, jos ei ole!
