Pirtistä on jouluo vasten siivottu poisa ne lastut ja puunsälöt ja muhat mitä on miesten töestä tullu lattielle. On kuurattu kööki ja vaehetettu sänkyihin uuvet matrassinolet. Etelliset onhi menny jo meleko silipuksi, riihenpuinnista asti on olleet. Ja sitte on luututtu ja puhistettu jokkaenen nurkka niin pirtistä kun kamaristahi, ei oo muhasta eikä roskasta ennää tietoakaa.
Siinä pirtissä ne on valamistunu erräätki haravat, saavit ja kontit, ja kaikki tarpeelliset tavarat. Leipäpelekkahi on semmonen kapine, että myötääsä on käötössä. Siihenvaron ne pittää tehä työt, kalastus- ja kaekki muuthi touhut, ettei tarvihe lähteä pyytöjä kokemaan kesken pyhhäen.
Kuhan taas kevväällä päevä pitenöö niin päästään kaikki tekemään tärkimpie töetä. Kuitenni päevänäössä näkköö paremmin, ei tarte tulivalolla ätilästää. Miehet alakaa muikkuverkkoja rakentammaan ja me naeset saahaan väävispuut kolokkasemaan. Se on mullehi mielusaa, kun saapi sommitella rantuja hamekankaalle tai katella leikkelyksie ja suunnitella mattoa.
Vielä hämärässähi se Mari sannoo käsikopelolla kehrääväsä, sannoo että sormenpäissähän sen tuntoo, kun karttajakset rihmaksi kiertyy. Rukkie minä en oo vielä oppinu oekeen polokemaan, vaen kyllä minä sen vielä opin ja kehrään raanulangat vielä jonahi päevänä.
On se isännän nuorin veli, Jaakko, joutanu täksi jouluksi vuolemaan uuven linnun pirtin akkunaan. Se Jaakko se on taetava ja noheva, siitä tullee tolokun isäntä. Kyllä sitä jokkaesen pittää osata töetä tehä ja joskus jos on rääpyö niin tekköö sitte jottai ihan silimän iloksihi.
Kahven haju vieläe tuntuu nokassa, kun päevällä niitä vihreitä pöönie poahettiin ruskeiksi rännärillä hiilloksen päällä. Sitte kahvemyllyssä pöönit jaohettiin, ja keitettiin hyvät kahvet. Tosipuhheessaan, ei se kahve niin suunmyötästä ollu, kun ensi kerran maestelin sitä vanhaäitin kupista. Vaen totta sitä huntalosta on jo vähä kasvanu ohite, kun jo kahve maestuu ja kuulostaa niin virkistävänni.
Kohta se vihreä kuusipuu sitte lopultahi tuuvaan pirttiin, se toeltaan haesoo hyvälle: metälle ja kesälle ja joululle yhtäaekaa! Latvaan me laetetaan olokitähti ja oksan nokat saapi kukkie kynttilöetä.
On se niin juhlavata, kun saapi sytyttää ne kynttilät palamaan ja koko pirttiin tulloo joulun valakeus. Siinä kynttilän loesteessa suomenliput tuopi mieleen kotipellon kirkkaat hanget ja häekäsevän, sinisen taevaan. Isänmaa se on kaikille kallis assie.