Kalle Päätalo (1919-2000) on ilmiö, legenda, idoli, samaistumiskohde ja tavaramerkki. Tuskinpa on ainakaan vanhemmassa polvessa henkilöä, joka ei tietäisi, kuka Päätalo oli. Mutta millainen oli hänen elämänsä? Joku voi sanoa, että siihen on helppo vastata lukemalla hänen massiivinen, 26 osainen omaelämäkerrallinen Iijoki-romaanisarjansa. Toki Iijoki-sarja vastaa monella tavalla tuohon kysymykseen, mutta koska osaksi se sisältää fiktiivistä aineistoa, se ei ole elämäkerta. Toiseksi: Päätalo on jättänyt myös tuossa sarjassa paljon elämästään kertomatta. On hienoa, että elämäkerta on saatu julkaistuksi ja että se on vielä todella hyvä. Elämäkerran kirjoittaja on Päätalosta väitöskirjan tehnyt Ritva Ylönen, joka tuntee kohteensa erinomaisesti. Hän kertoo olleensa Päätalon fanilukija vuodesta 1965 vuoteen 1998 saakka, jolloin hän karisti faniroolin yltään ja ryhtyi objektiiviseksi Päätalo-tutkijaksi.
Päätalo oli aikanaan laajasti myös julkisuudessa, niin sähköisessä kuin printtimediassakin. Hän tapasi lukijoitaan erilaisissa tapahtumissa ja ennen muuta heinäkuussa tekopitäjässään Taivalkoskella hänen nimikkopäivillään. Avoimesti Päätalo on tilittänyt elämänvaiheitaan, myös niitä vähemmän mairittelevia, kuten ajoittain runsasta alkoholinkäyttöä ja naissuhteita myös avioliiton aikana. Mutta Päätalo on läpeensä rehellinen mies, jolle työ on henki ja elämä. Sitä se on ollut lapsuuden nuoruuden savotoista lähtien ja sitä se oli kirjailijana elämän loppuun saakka jopa hengen menetyksen uhalla. Hän halusi palkita lukijat saattamalla Iijoki-sarjan maaliin. Senkin jälkeen hän vielä kirjoitti niin, että Selkosen viljastaja-teos ilmestyi vain muutamia viikkoja ennen Päätalon kuolemaa 20.11.2000.
Ankara nuoruus Hermanni-isän mieleterveysongelmineen, köyhyyksineen ja puutteineen jättivät Kalleen jälkensä, samoin kuin tyttöjen kiusanteko. Nämä kaikki vaikuttivat Kallen itsetuntoon, mutta kasvattivat myös sisua. Tietämättään ne olivat myös kirjailijakoulua. Hän teki poikosena töitä miehen lailla ja siitä saadut kehut vahvistivat hänen miehuuttaan. Työ oli sekä elämäntapa että ideologia elämän loppuun saakka. Poliittisista virtauksista suuntaan tai toiseen hän ei koskaan perustanut. Mutta kirjoittaminen kuin tuli poltti hänen sisintään. Silläkin hän halusi vielä joskus näyttää, mikä hän on miehiään.
Mika Waltarin kuuluisa teos Aiotko kirjailijaksi? oli Kallelle käänteentekevä. Sen kirjan hän tilasi samantien hankkimalla rahat lintuja rihmallla pyytämällä. Kirja piti tilata isältä salaa, mutta Riitu-äiti kannusti häntä. Hän ymmärsi aina poikansa harrastuksen ja uskoi häneen, kun taas isä puolestaan hermostui niin kirjojen lukemisesta kuin niiden kirjoittamisestakin.
On elettävä sellainen elämä, että siitä syntyy kirjailija, on Erno Paaslinna todennut. Tämä oli mitä totisinta totta Päätalon kohdalta. Ihmiskuvaukseltaan, kieleltään, otteeltaan ja historiatallennukseltaan Päätalon tuotanto on ainutlaatuista myös maailmanlaajuisesti. Kun Päätalo heittäytyi vapaaksi kirjailijaksi, ei hän uskonut sellaiseen tulevaisuuteen, miksi se muodostui. Jos esikoisteos Ihmisiä telineillä (1958) herätti lukevan yleisön sekä kriitikoiden mielenkiinnon ja odotuksen tulevasta. Ylönen kuvaa elämäkerrassaan, kuinka ponnistelua kirjoittaminen Päätalolle oli, vaikka hän oli kirjoittanut jo paljon. Koskaan kirjat eivät syntyneet helpolla toisin kuin esim. kriitikot silloin tällöin antoivat ymmärtää.
Päätalo on erityisen runsaasti ja monin tavoin palkittu kirjailija. Hän oli laajalti arvostettu suomalaisten sielujen terapeutti, vertaistuki ja monille uuden merkityksen antaja elämälle. Ainoa puute, minkä elämäkerta jättää on toisen avioliiton vähäinen kuvaus Iijoki-sarjassa, harmittelee Ylönen. Sille hän ei ole voinut mitään, sillä Päätalon tyttäretkään eivät ole sitä haastatteluissa avanneet. Onko syynä kenties avioliiton ulkopuolisen pojan olemassaolo tai perheen sisäiset ristiriidat. Se voi jäädä ikuiseksi salaisuudeksi ellei elossa oleva Riitta-tytär joskus avaudu tästä puolesta kertomaan.
Ritva Ylönen on tehnyt palveluksen suomalaiselle kirjallisuuhistorialle ja toki erityisesti Päätalo-faneille kirjoittamalla tämän komean elämäkerran. Se on vaatinut kokeneeltakin Päätalo-tuntijalta urakoimista lähteiden ja tekstien äärellä. Tuloksena on myös kieleltään rikas kirja, helposti luettava ja mukaan tempaava. Kuvaliitteet täydentävät suorastaan loisteliaalla tavalla teoksen tekstiantia eri vuosikymmeniltä.
