Monet ovat kyselleet seudullamme vähemmän tunnetusta turistikohteesta Kap Verdestä, joten sopinee siitä hieman kertoa.
Kyseessä on Kanarian saariryhmästä pari tuhatta kilometriä etelään päin sijaitseva 13 saaren ryhmä Atlantilla. Se sijaitsee 450 kilometrin päässä Keski-Afrikan kuumalta länsirannikolta ja on Afrikan tyylinen hiekkainen, lämmin ja tuulinen paikka. Kantaväestö siellä on mustia.
Kävimme äskeittäin Kap Verden yhdellä saarella, nimeltään Sal. Paikka, joka kuuluu alaviin saariin. Osa saarista on hyvinkin vuoristoisia, joukossa yli kaksi kilometriä korkeita. Osalla saarista on tulivuorikin, joskaan ei nyt toiminnassa. Sal on nimensä mukaisesti entinen suolakaivossaari, joka joutui muiden saarten mukana 1400-luvulla portugalilaisten haltuun.
1900-luvun alkuvuosina suolakaivokset olivat aktiivisimmin käytössä, mutta nykyisin saarelta löytyvät vain entisten suolakaivosten rauniot. Alun perin nimi Kap Verde tarkoitti Afrikan mantereen läntisintä niemeä, joka sijaitsee nykyisessä Senegalissa lähellä Dakaria. Niemen edustalla sijaitsevalle saariryhmälle annettiin sen mukaan myöhemmin nimi Kap Verden saaret, maan itsenäistymisen jälkeen vuonna 1975 lyhyesti Kap Verde.
Saariryhmä oli Portugalin hallinnan alkuaikoina asumaton saariryhmä ja toimi Afrikan ja Amerikan mantereiden välissä etappipaikkana. Orjia vietiin Amerikkaan ja moneen muuhun maahan valkoisten töihin. Saariryhmä toimi orjalaivojen viimeisenä etappina, ennen pitkää purjehdusta yli Atlantin.
Orjakauppiaat tekivät saarella viimeisen tarkastuksen orjiinsa. Pitkälle matkalle kelpuutettiin vain ne, joiden oletettiin selviävän matkan rasituksista. Ne, joiden oletettiin kuolevan matkalla, jätettiin Kap Verdelle. Nykyiset Kap Verden asukkaat ovat orjien ja orjakauppiaiden jälkeläisiä. Saattaa olla, että afrikkalainen västö on yhä pahoillaan tästä ihmisten kaappaamisesta.
Nykyisin saaret ovat turistikohteena ja paikalliset palvelevat vieraita hienoissa hotelleissa todella hyvin. Näin voi sanoa kokemamme mukaan lyhyen, noin viikon matkamme ajalta.
Saarien elinkeinotoiminta on perustunut aikoinaan maatalouteen ja kalastukseen. Kalastus on yhäkin tärkeä elinkeino kantaväestölle turistipalvelun ja kaupankäynnin ohella. Käydessämme kalastajien laiturilla näimme kalastajien saamia tonnikaloja, sardiineja ja muita meille hieman vieraampia kaloja. Lohia ja pallaksia ei saaliin mukana ollut, nehän ovat enemmän pohjoisen kaloja, mutta kyllä niitäkin oli hotellin ruokavalikoimassa jonkin verran tarjolla.
Mustat lapset, alle kymmenvuotiaat valmistavat meren antimista matkamuistoesineitä myyntiin, vaikka esimerkiksi simpukoiden pyynti ja myynti lienee kiellettyäkin. Tarjonta laiturin tienoilla ja kaduillakin oli innokasta, jopa häiritsevää. Jostakin lisätuloja pitäisi paikallisilla kuitenkin saada, kun palkkataso on noin 300 euroa kuukaudessa, eikä vakituisia hommia riitä kaikille. Niinpä yöllä liikkumista yksikseen varoteltiin oppaiden taholta ja hotellimme vartiointi näytti perusteelliselta.
Maatalouttakin saarilla harjoitetaan, tietokirjan mukaan viljelmät tuottavat kastelun avulla mm. maissia, hirssiä, maniokkia, papuja, tupakkaa, sokeriruokoa, kahvia, banaaneja ja burgerpähkinöitä. Suurten hotellien ruokatarjonnan takia saaret eivät ole oppaiden tietojen mukaan omavaraisia, vaan ruokatarvikkeita tuodaan myös ulkomailta.
Kalaa paikalliset saavat hyvin, sen totesimme itsekin käydessämme kalastajien laiturilla. Luonto ja aurinko ovat saariston mahtitekijät siellä lomaileville, sadetta tulee vain muutaman kerran vuodessa. Sähköä saadaan tuulivoimaloista ja vettäkin löytyy, mutta vesijohtoveden juomisesta kyllä varoteltiin.
Tuulta tahtoo siellä olla liikaakin, mutta purjelautailijat näyttivät olevan elementissään. Rantaan tulevat aallot ja merivirrat olivat usein vaarallisia, ja hienoilla hietikoilla liehuivatkin monesti punaiset uintikieltoliput.
Kävimmehän kulmakunnan sunnutaikirkossa, joka oli turistikuulijoita täynnä. Osa vieraista joutui istumaan ulkosalla, kun kaikki eivät sopineet sisälle. Tapahtumat voi seurata kuitenkin hyvin avoimista ovista ja ikkunoista.
Katolinen jumalanpalvelusohjelma oli ristinsaattoineen jokseenkin samanlaista kuin Kuusamon kirkossa. Paikallisen kielen saarnaa emme kuitenkaan ymmärtäneet. Kuorolaulu ei kuitenkaan käyttänyt kovin hyvin, sen sijaan turistien laulu oli valtavaa kuultavaa.
Paluumatkalla tuotti hankaluuksia lentokoneen lähdön myöhästyminen 15 tuntia. Kone oli saanut vian ja sen korjaamisen odottelu oli vaivalloista, huoneemme oli luovutettu ja jouduimme värkkäämään tuon pitkän ajan enimmäkseen ulkosalla.
Onneksi meren hiekkaiselle rannalle päästiin loikoilemaan ja uimaankin, kun tuuli oli hieman asettunut. Saatiin pimeimmiksi tunneiksi tilapäiskämppä, jossa yritettiin nukkua ajan kuluksi. Pääasia, että päästiin takaisin ehjällä koneella Ouluun, jossa odottivat paksut lumet ja kova lumipyry.