Kaikilla asioilla on kääntöpuolensa. Tämä koskee myös Venäjän tukemaa Itä-Ukrainan separatistivaltiota, josta käytettäköön yleisnimitystä Donbass, vaikka separatistialueilla on kaksi ns. kansantasavaltaa (Donetskin ja Luhanskin läänit). Samanlaisia nukkehallituksia Neuvostoliitto nosti valtaan kaikilla ilmansuunnilla viimeisen sadan vuoden aikana. Muistettakoon tässä Otto Ville Kuusisen nukkehallitus Karjalan suunnalla noin 70 vuotta sitten.
Länsi-Eurooppa on Yhdysvaltojen ohella paheksunut Itä-Ukrainan miehitystä ja Krimin valtausta. Paheksuttavaa se onkin, sillä jos moiselle toiminnalle ei laiteta stoppia, voi seurauksena olla ilmiön eskaloituminen milloin minkin suvereenin valtion takapihalle - Suomi mukaan luettuna.
Ukrainan kriisi johti länsimaiden taholta talouspakotteisiin, joiden vaikutukset eivät ole kohdistuneet yksinomaan Venäjän talouteen. Osansa talouspakotteiden vaikutuksista on saanut kantaa Suomi. Talouspakotteiden tarkoituksena oli saada Venäjä ruotuun, ja siinä näytettiin jopa onnistuttavankin. Tosin Venäjän talous ja rahat eivät ole vieläkään loppuneet, vaikka säkinpohjan uskotaan häämöttävän. Venäjän talouden tukipilari on öljy ja öljyn hinta. Tosin öljyn hinta on romahtanut sadasta taalasta puoleen tällä hetkellä ja oli pahimmillaan lähellä kolmeakymmentä taalaa barrelilta. Venäjän talous meni alas, mutta uutta vallankumousta ei vielä tullut. Nyt jopa väitetään Venäjän talouden lähteneen lievään kasvuun huolimatta lännen talouspakotteista ja öljyn alhaisesta hinnasta. Venäjän oman tuotannon väitetään alkaneen elpyä, mikä luo talouden kasvumahdollisuudet. Eivätkö lännen talouspakotteet saaneetkaan aikaiseksi Putinin lähtölaskentaa?
Mitä tulee Ukrainan kriisiin, asialla on kaksi puolta. Lännen kannalta ainut oikea ratkaisu olisi Venäjän tuen lopettaminen Donbassin separisteille sekä Donbassin ja Krimin alueiden palauttaminen Ukrainalle. Jos näin tapahtuisi, suurvaltasuhteet paranisivat ja talous lähtisi nopeaan kasvuun niin lännessä kuin idässäkin. Venäjälle Donbassin ja Krimin alueiden tukeminen on taloudellisesti raskasta. Sopuratkaisu olisi taloudellisessa, mutta ei ehkä poliittisesti mielessä Venäjälle perusteltua. Alueiden valtaamiseen on panostettu paljon, ja niistä luopuminen olisi Putinilta heikkouden osoitus. Tuskinpa Venäjä haluaa osoittaa nyt, niin kuin ei koskaan aikaisemminkaan, sotilaallista ja poliittista heikkoutta. Se ei vain kuulu venäläiseen luonteeseen.
Ukrainan presidentti Porohsenkokaan ei näytä kiirehtivän lopullisen ratkaisun löytämistä. Jotenkin tuntuu siltä, että nykyinen ”jäätynyt” tilanne sopii myös Ukrainan presidentille. Totuushan lienee se, että Ukraina voi nykytilanteessa lypsää länttä Venäjän uhalla poliittisesti ja rahallisesti. Lännen etujen mukaista on tukea Porohsenkoa mahdollisen Venäjä-uhan edessä.
Jos nyt kävisi niin, että Venäjä päätyisi sellaiseen ratkaisuun, jossa Ukrainan miehitysalueista luovuttaisiin, siirtyisivät todelliset ongelmat Ukrainalle. Tämä on asian kääntöpuoli. Kieltämättä Donbassin alue on ollut kautta aikojen vahvaa teollisuusaluetta kuuluessaan aikoinaan Neuvostoliittoon ja sittemmin Ukrainaan. Donbassin alueen teollisuustuotanto on kuitenkin nyt lähes tuhottu ja alueiden muukin infrastruktuuri kuralla. Alueen jälleenrakentaminen vaatisi jätti-investoinnit Ukrainalta, joka on jo nyt korviaan myöten veloissa. Tässä on kyse vähän samasta dilemmasta kuin Karjalan palauttamisessa Suomelle. Palautuksella on oma itseisarvonsa, mutta sillä on aina myös oma hintansa. Karjalan ja Donbasin alueiden jälleenrakentaminen aiheuttaisi taloudellisen rasitteen uudelle (tai entiselle) isännälle. Tosin tämäkään asia ei ole näin yksinkertainen, koska investoinnit luovat aina taloudellista kasvua. Olisiko Karjalan palauttaminen kuitenkaan ollut sittenkään kovin viisasta?
Talous on ongelman yksi puoli ja ihmiset toinen. Donbasin alue oli Ukrainan osalta murheenkryyni ennen miehitystäkin. Itä-Ukraina oli venäjä-mielistä ja siteet äiti-venäjään olivat tiukat jo historiallisistakin syistä. Alueen palautus toisi vanhat ongelmat Kiovan hallitsijoille. Vanhat ristiriidat palaisivat poliittiselle näyttämölle, mitä Kiova ei varmaankaan halua. Tästä syystä Porohsenko ei ole aidosti varmaankaan kovinkaan innokas saamaan palautusta Venäjältä.
Entäpä sitten Krimin palautus? Krimillä on vahva venäläinen asujaimisto, joka joutuisi nyt takaisin ukrainalaisten hoiviin. Tuskinpa Krimin venäläiset tätä mukisematta hyväksyisivät. Palautus johtaisi Krimillä ja Itä-Ukrainassa todennäköisesti väkivaltaisuuksiin ja pitkäkestoiseen separatistien toimintaan. Etniset puhdistukset ja väestösiirrot tuskin tulisivat kysymykseen. Ongelma voisi olla analoginen Karjalan takaisinluovutuksen kanssa. Alueluovutuksen myötä saataisiin uusi venäläinen vähemmistö. Tosin Venäjä pitää aina huolen omistaan, eikä venäläisiä ehkä jätettäisi Suomen alamaisiksi. Tässä suhteessa Karjala ja Krim eivät ole analogisia. Omistaan huolehtiminen liittyy osaltaan venäläisten kaksoiskansalaisuuteen.
Paljon puhutaan jäätyneistä kriiseistä. Ehkä on niin, että Ukrainan Porohsenkolle tilanteen jäädyttäminen sopii paremmin kuin Putinille. Ratkaisuun vaikuttavana tekijänä on lisäksi Yhdysvallat, joka voi löytää Venäjän kanssa poliittisen ratkaisun, joka tyydyttää molempia suurvaltoja. Trumpin uusi politiikka voi johtaa sopimukseen, jossa käydään kauppaa Syyriasta ja Ukrainasta. Huonoin vaihtoehto Euroopan osalta olisi paluu eräänlaiseen Jaltan malliin, jossa Eurooppa jaettiin suurvaltojen etupiireihin Yhdysvaltojen ja Neuvostoliiton kesken.
Radikaalein ratkaisu Suomen osalta olisi paluu 1800-luvulle. Liitytään takaisin Venäjään, jolloin loppuu jatkuva eipäs-juupas-kitinä. Kuka silloin olisi tulossa kutsumatta Suomeen? Liekö tuo Venäjän vallan aika ollut loppujen lopuksi niin karmeaa? Tosin hieman panee ajatteluttamaan Venäjän rajanaapureiden vähäinen hinku äiti-Venäjän yhteyteen. Ei ole pushia vaan enemmänkin pullia.
Baabelinmäen ajatushautoma,