Leikkaukset työttömiltä Suomen nostaa,
pääministeri näitä talkoita on johtanut.
Korulauseet on jo kuultu monta kertaa,
syntyjä syviä usea edustaja pohtinut.
Rahapiirejä edustajat vain tahtoo nuolla,
porukassa tyhmyys se hyvin tiivistyy.
Keväällä seisovat taas torilla tuolla,
perässä makkaran ja kahvin väki viihtyy.
Ja salissakaan ei näy juuri ketään,
kun joku pitää siellä puhetta.
Eihän asioista voi tulla mitään,
kun poissaolosta ei tule nuhdetta.
Selvää vastausta harva heistä antaa,
ne aloittaa sen liirum-laarumin.
Ei vastuuta ne myöskään osaa kantaa,
ne kiertää ja kaartaa aina mieluummin.
Taas jälleen kerran yksi nieleskeli,
kun täytyi tekosiaan selittää.
Ja kaupan päälle hieman itkeskeli,
miksi aivan kaikki täytyy tilittää.
On heillä siellä hienot uintitilat,
aamusta altaassa on hyvä kellua.
Viimeisen päälle tietysti punttisalit,
voi seurailla kunnonkin nousua.
Rivissä ryhmien jäsenet siellä nyökkii,
ryhmäkuri rautainen ja kova on.
Ihmeissänsä äänestäjät päätä nyppii,
Suoraselkäinen ehdokas olikin toivoton.
Kerrallaan neljä vuotta pesti siellä kestää,
väliajalla aika on hauskan vaalisirkuksen.
Suurien puolueiden marssia vaikea estää,
niillä käytössä tuet meidän verorahojen.
Vallassa vuorotellen istuu samat ryhmät,
uudet kasvot nopeasti kaikki talottuu.
Siellä yhteen kun lyödään päät ne tyhmät,
kauniit lupaukset ja aatteet silloin unohtuu.