Karu kauneus;
vaarat, laaksot, vesistöt,
hiekkakankailla porolaumat.
Joki halkoo kylän
kuohuen koskena padotusta suvannosta.
Kirkko kaiken yllä
korkeimmalla.
Jalavan kauppakartano
muinainen kievari ja kauppa,
historiansa säilyttänyt.
Vieläkin siellä palvellaan
takaa myyntitiskin
kuin vuosia sitten.
Vain helmitaulu vaihtunut.
Helmiä heilutteli
sama suku
isästä pokaan, pojanpoikaan.
Pyöritteli ilot, surut
elämänmenon kumut.
Antoi armahduksen aikaa,
loi lohdun taikaa.
Velkaa siirsi tuonnemmaksi
katsoin aikaa paremmaksi.
Nyt kartano on aarre,
helmi jättien rinnalla,
puoti perinteinen
kasvottomien katveessa,
yllättävä, ihailtu,
perinteissään palvottu,
pienuudessaan suuruus.