Lukijan runo: Ru­pi­kon­na

Kyllä kannatti elää vanhaksi, vaan saattoihan konnakin olla vanha, tuskin yhtä iäkäs kuin minä!

Näin tämän komistuksen ensimmäisen kerran seitenkymppisenä.

Kuljen luonnossa paljon, nokka maassa, sanois joku hoppuheikki, ei vaan ennen ole sattunut kohdalle.

Ensikohtaaminen oli kyllä huima, mökkitiellä puomia aukaisin, puomin pää lasketaan kivelle, siinähän se istui isona ja komeana kiven päällä!

Kyllä pääsi melkoinen huuto, mikä möykky tuo on?

Eipä se siitä mihinkään lähtenyt, halusi varmaankin tutustua olentoon josta lähtee mokoma ääni, nauroi varmaankin, voi noita ihmispoloja!

Monet kerrat se odotti samalla paikalla kun kuljettiin.

Eipä aikaakaan kun lähestyin rauhallisesti puhellen, kyyristyi vain kun rapsutin sitä, pani silmät kiinni, aivan kuin olisi tykännyt.

Hämärän aikaan kun liikuttiin mökkitiellä, piti ajella konnaa kavereineen pois, etteivät liiskaannu.

Nousevat mökin portaille istumaan, odottavat kai rapsutuksia.

Lapsenlapsetkin ovat huomanneet miten mielenkiintoisia eläimiä nämä ovat.

Elvi Mäntyjärvi