Sydämessäni tämä Koillismaa ja sen ihmiset, haluan kertoa 53 vuotta Taivalkoskella asuneena ja muualta muuttaneena käsitykseni koillismaalaisista ihmisistä. Suhtautumiseeni vaikuttavat omat odotukset Koillismaasta ja sen ihmisistä, oma persoonani, kasvuni ihmisenä ja elämänkokemukset, jotka ovat opettaneet katsomaan asioita ulkopuolisena ja myös sisältä päin yhteisöllisyydessä, johon tunnen kiinteästi kuuluvani.
Kun tulin syrjäiseen maaseutuympäristöön Taivalkoskelle 1960-luvun puolivälissä sairaanhoitajaksi ja terveyssisareksi, tutustuin taivalkoskelaisiin ja heidän asuinympäristöönsä samaistaen siihen tarinaa muumilaaksosta ja sen asukkaista ja siitä nousevaa ideaa:
Muumilaakso on yhteisö, jossa vallitsevat rauha, luottamukseen perustuva vuorovaikutus, toisista välittäminen ja kiireettömyys. Siellä tapahtuu kokoajan. Asukkaat toimivat yhdessä ja erikseen, mutta aina he löytävät toisensa. Vaikka yhteisö on näennäisesti suljettu ja asustaa laaksossa, sieltä matkustetaan pois, sinne tullaan takaisin, vieraat tulevat sinne ja heidät oitis hyväksytään. Muumilaakso on salliva yhteisö. Voisi sanoa, että Muumilaakso kasvaa välittämisestä ja luottamuksesta yhdistäen siellä asuvia hyvinvoivaksi yhteisöksi.
Rokotus ja neuvontamatkat monesti tiettömien taipaleitten taakse perheisiin kuuluivat työhön ja terveyssisaren arkeen. Tunsin olevani tarpeellinen ja odotettu työntekijä myös lähimmäisenä ja kanssakulkijana, mutta kuitenkin ulkopuolisena asiantuntijana arvostettu.
Terveyssisar haettiin kesällä järvien yli veneellä, kun hän heilutteli valkoista lippua rannalla. Asukkailla ei ollut kiirettä, ja terveyssisarta haluttiin pitää vieraana, jolle voi puhua niin ilonsa kuin surunsakin. Kotikäyntimatkat venyivät usein pitkälle iltaan, minkä lisäksi kaikki toimenpiteet sekä kodin asukkaiden huolet ja toivomukset oli kirjattava neuvolassa perhekorttiin.
Vuodenaikojen vaihtelu koillismaalaisessa maisemassa, muuttolintujen tulo, viipyminen ja lähtö sekä porot ja muut metsäneläimet tulivat tutuksi ja osaksi myös mielenmatkaani. Näiden vuosien aikana kiinnyin tähän kansaan, sen elämäntarinoihin, kulttuuriin ja Koillisen luontoon. Katselin tätä ulkopuolelta, mutta elin myös sen keskellä yhteisöllisyydessä, johon koin kuuluvani. Kuivalla lakeudella syntyneenä ja kasvaneena opin myös uusia taitoja, kuten kalastusta kesällä ja talvella sekä tietenkin veneen käsittelyä työmatkoja tehdessä. Nämä ovat olleet minulle voimavaraa, josta vieläkin saan innostusta ja motivaatiota jatkaa opiskelua sekä elämänkorkeakoulussa että elämänikäisenä opiskelijana ja nuorempien opiskelijoiden mallina.
Olen sitä mieltä, että Koillismaalle muuttava kohtaa täällä ihmisiä, jotka ovat yksilöllisiä, erilaisia, luovia ja kotiseutuaan rakastavia. He ovat yleensä yhteistyökykyisiä ja yhteisöllisiä. On tärkeää, että jokainen meistä voi kokea olevansa hyväksytty, arvostettu ja kuuluvansa joukkoon. Kun tähän yhteisöön kuulumiseen ja hyväksytyksi tulemiseen liittyy tunne siitä, että on tullut myös kuulluksi, ovat ihmisen hyvän elämän perusteet olemassa.
Sanonta, että ”metsä vastaa miten siihen huudetaan”, pitää paikkansa. Minun tavoitteenani on viedä viestiä eteenpäin: Luonnonkaunis ja kulttuuristaan rikas Taivalkoski on myös hyvä paikka ikääntyä. Tämä on yhteisö, jossa vallitsee vielä rauha, luottamukseen perustuva vuorovaikutus sekä toisista välittäminen ja kiireettömyys.