Jos kaikki Keskustan vanhat äänestäjät olisivat arvanneet, minkälainen rökäletappio vanhaa Kyösti Kallion ja Urho Kekkosen puoluetta oli odottamassa, he olisivat rientäneet joukolla sitä torjumaan. Mikäli perussuomalaisista aikoinaan sinisiin loikanneet olisivat tienneet, mikä heitä vaaleissa odottaa, he olisivat ainakin kahdesti miettineet, kannattiko moinen riski ottaa. Suomalaiset äänestäjät eivät yleensä ymmärrä puolueloikkareita. Senhän sai Paavo Väyrynenkin tähtiliikkeineen nahoissaan tuntea. Harkimo sentään ”Nyttinsä” kanssa pääsi sivusta seuraamaan, mitä toiset päättävät.
Keskustan kokema tappio ei ole mitenkään kohtuullinen, varsinkaan, kun sitä vertaa Kokoomuksen vaalitulokseen. Sipilän puolue kantoi vastuunsa lähes yksin äänestäjien mielestä. Se ei ollut oikein eikä kohtuullista, sillä Sipilä edusti vain yhdessä sovittuja päätöksiä. Esimerkiksi paljon parjatut aktiivimalli ja Kiky-sopimus ovat tyypillisiä kokoomuslaisia lääkkeitä, mutta kun ne hallitus oli hyväksynyt, Sipilä ne kaikella tarmollaan toteutti, eikä missään vaiheessa viitannut niiden alkuperään. Se olikin oikein, sillä koska hallitus ne oli hyväksynyt, ne olivat hallituksen vastuulla. Pelin poliitikko olisi luistanut vastuusta, ei Sipilä.
Kun ministeri Saarikko yhdessä väittelyssä edusti Sipilää, hän heti lähti ottamaan hankalasta kumppanista irtiottoa ja syytti Kokoomusta siitä, että se yksityistämisvaatimuksillaan tuhosi Soten. Näin hän yritti saada puolueelleen irtopisteitä. Ei sellainen onnistu. Kun keskusta oli ne hyväksynyt, myös se kantoi niistä vastuun. Samalla tavalla Kokoomus kantoi vastuun maakuntamallista, koska oli sen hyväksymässä. Neljä vuotta sitten silloisen eroavan hallituksen valtiovarainministeri Antti Rinne yritti kaataa koko hallitusvastuun Kokoomuksen niskaan, ei auttanut. SDP koki kovan tappion. Sipilän miehuullisuus näkyi siinä, ettei hän tämän kaltaisia raukkamaisia irtiottoja koskaan harjoittanut.
Mutta vaikka kansan tuomio kohdistui sinisten ohella yksin Keskustaan, niin pisteet eivät ropisseetkaan yksin SDP:n laariin, vaan hajautetusti myös vasemmistolle, vihreille ja perussuomalaisille. Laitappa näistä nyt sitten hallitus pystyyn. Vasemmisto ja vihreät sopivat sellaiseen hallitukseen oikein hyvin, mutta miten Halla-ahon perussuomalaiset. Heidän vaalitaistonsa käytiin enimmäkseen juuri sellaisia arvoja vastaan, joita muut ovat ajaneet. Vihreät ovat ottaneet ilmaston muutoksen pääteemakseen, kun taasen pitivät moista höpötyksenä. Vasemmisto on kantanut huolta pakolaisista, perussuomalaiset olisivat sulkemassa nämä häkkiin ja laittamassa takaisin sinne, mistä he ovat tulleetkin. Halla-aho joutuu tekemään aatteellisen harakirin, mikäli hyväksyy vihreiden ja vasemmiston vaatimukset.
Kokoomus puolestaan ajaa tiukkaa talouspolitiikkaa ja mieluimmin verojen helpottamista, Antti Rinne ja vasemmisto ovat uhonneet korottavansa verorasitusta nimenomaan pääomaverojen osalta, mikä on Kokoomukselle myrkkyä. Jos Orpo istuu Rinteen kanssa samaan hallitukseen, jompikumpi on syönyt sanansa. Pelkäänpä, että jos Kokoomus lähtee Rinteen kelkkaan, äänestäjät eivät ole neljän vuoden kuluttua sitä kohtaan yhtä armollisia kuin nyt. Rinne ei nimittäin ole mikään Sipilä. Keskusta olisi vihreille ja vasemmistolle kaikkein mieluisin hallituskumppani, mutta tällaisen vaalituloksen jälkeen kynnys tuollaiseen hallitukseen on korkea. Niinpä Rinne kosii ruotsalaisia ja kristillisiä. Maahan olisi joka tapauksessa enemmistöhallitus saatava.
