Pääkirjoitus
Helsingin SYK:n lukiossa tehtiin kokeilu, jossa opiskelijat saivat ottaa opintoihinsa vapaaehtoistyötä vanhusten parissa.
Suomen Kuvalehdessä kerrotaan, kuinka vapaaehtoistyön kurssi yllätti suosiollaan. Kurssin opettaja odotti, että hakijoita olisi vain muutamia, mutta mukaan ilmoittautui 30 lukiolaista.
Kokemus oli yllättävä ja opettavainen sekä nuorille että vanhuksille.
Yhteyksien vaaliminen yli sukupolvien ei ole samalla tavalla luontevaa kuin vanhassa maatalousyhteiskunnassa, jossa useamman sukupolven perheet asuivat saman katon alla tai vähintään samassa pihapiirissä.
Modernissa yhteiskunnassa eri sukupolvet elävät hyvin usein toisistaan erillistä elämää. Isovanhemmat asuvat monesti kaukana, jolloin yhteys lapsenlapsiin jää ohueksi. Samalla lapsilla on huoli vanhenevista vanhemmistaan ja heidän pärjäämisestään.
Kun sukupolvet eivät kohtaa, jää paljon keskusteluja käymättä, tietoa ja viisautta jakamatta. Lukiolaisten vapaaehtoiskurssin suosio osoittaa, että nuorilla on aito halu kohdata vanhuksia ja vanhuksilla nuoria. Eivätkä kurssille osallistuneet nuoret kokeneet annettua aikaa isona uhrauksena. ”Siellä minä juttelen ja juon kahvia, sehän on sama kuin olisin kavereiden kanssa. Vähän iäkkäämpien kavereiden”, eräs oppilaista kertoi.
Koillismaan lukioissa, ja miksei myös ammatillisissa oppilaitoksissa, voitaisiin hyvin ottaa oppia SYK:n lukion kokemuksista ja tarjota oppilaille mahdollisuutta vapaaehtoistyöhön vanhusten kanssa. Tällaisen kurssin järjestäminen vaatii viitseliäisyyttä, ei niinkään suurta rahallista panostusta.
Kuusamon, Taivalkosken ja Posion lukiot voisivat olla etujoukossa rakentamassa paljon peräänkuulutettua yhteisöllisyyttä. Ystävyyksien syntyminen ei ole iästä kiinni, kunhan sille annetaan mahdollisuus. Sukupolvien kohtaaminen rikastuttaa sekä nuorten että vanhusten elämää.