Kauko Röyhkän uutuusromaanin tapahtumat käynnistyvät lappilaisen pikkulammen rannalta. Eletään lokakuuta 1944, ja Dieter Kölbling on päättänyt karata. Saksan 20. vuoristoarmeijaa moottoripyörälähettinä palvellut mies on valmistellut pakoa jo pitkään, kerännyt varusteita ja käynyt piilottamassa niitä maastoon. Nyt lampeen lentävät niin pyörä, kivääri kuin asiakirjasalkkukin. Dieter suuntaa erämaahan, määränpäänään puolueeton Ruotsi.
Samaan aikaan Savossa mieleltään järkkynyt jehovalaisäiti ajautuu outoon ratkaisuun. Perhe on paennut Siilinjärvelle Helsingin pommituksia ja isä on vankilassa aseistakieltäytyjänä. Elämä vääräuskoisten keskellä on vaikeaa, joten äiti laittaa 12-vuotiaan Pirjon ja leikki-ikäisen Iivarin kävelemään Ossi-enon luokse Muonioon. Asetelma on kuin Suojelusenkeli-taulussa tai -laulussa, johon kirjan nimikin viittaa.
Kerronta kuljettaa kahta tarinaa rinnatusten: vuoroluvuin seurataan sotilaskarkurin ja lasten vaivalloista matkantekoa maan korvessa. Teoksen loppupuolella kuvaan astuu mukaan myös saksalaisten vetäytymistoimia sabotoimaan määrätty suomalaispartio ja sitä johtava vänrikki Tieva.
Lapset taivaltavat sodan runtelemilla syrjäseuduilla jalan ja liftaten, yöpyen ladoissa ja kuusenjuurilla, mutta myös työvelvollisten majapaikoissa ja hotelli Pohjanhovissa. Kuusamon Kuoliollakin poiketaan, ja sieltä neuvokas Pirjo nappaa mukaansa kullanvärisen täkin. Aikuiset yrittävät auttaa sotatoimialueella hortoilevia lapsia, mutta Pirjo epäilee vääräuskoisten hyvyyttä paholaisen salajuoniksi.
Kaupunkilaispoika Dieterin erätaidot, kunto ja henkinen kantti joutuvat koetukselle Lapin alkutalven ankeudessa. Pervitiini ja muistot virkistävät. Ajatuksissaan mies palaa kotikaupunkiinsa, eleganttiin Wieniin ja kariutuneeseen romanssiin juutalaisen hattutehtailijan tyttären kanssa. Takaumat tuovat syvyyttä henkilökuvaukseen ja lisää tasoja seikkailujuoneen.
Miksi ihmiset valitsevat niin kuin valitsevat, miksi tekevät pahaa? Ajaako heitä aate, päähänpisto, vietti vai sairaus? Tieva suhtautuu sotaan ammattimaisen viileästi. Dieter ei ole vakaumuksellinen natsi, muttei jaa myöskään isänsä uskoa sosialismiin ja Neuvostoliittoon. Hän on myötäilijä, kiinnostuneempi taiteesta ja lihan iloista kuin politiikasta. Pirjo puolestaan on uskossaan pelottavan fanaattinen. ”Ihmisen tulee pyrkiä Jehovan yhteyteen ja unohtaa kaikki muu, myös isänmaa, joka on pelkkää harhaa ja tulee tuhoutumaan Harmagedonissa,” hän pohtii. Suurimman ahdingon hetkellä Pirjon rukoukset näyttävät myös toteutuvan: lasten avuksi rientää koston enkeli, ihmisen hahmossa tosin.
Röyhkä koukuttaa lukijan vetävästi kerrotulla selviytymistarinalla ja todenmakuisella Lapin kuvauksella. Romaanin maailma on melko lohduton, mutta lopussa pilkahtaa myös toivo.