Pääkirjoitus
Miesmuisti on lyhyt. Juuri kun oli tuudittauduttu siihen uskoon, etteivät Koillismaalla luonnonilmiöt voi rauhallista yhteiskunnan järjestystä heiluttaa, tulikin tulva.
Yläjuoksulla veden paljous näkyy järvissä, mutta Taivalkoskella ja varsinkin Pudasjärvellä Iijoki muistutti virtaveden voimasta. Taivalkoskella vesi vei mennessään Koskimelontakeskuksen rakenteita ja rikkoi voimalaitoksen yläkanavan hirsiseinämän. Pudasjärvellä aiemmin rakennetut tulvapenkereet pelastivat taajaman vesivahingoilta, mutta monen vapaa-ajan asunnon ja talonkin rappuset kastuivat. Asioille pitikin lähteä poikkeuksellisesti soutaen ei autoillen. Myös Kuusamossa oli teitä veden vallassa.
Yhteiskunta on toki varautunut tulviin ja luonnonoloihin. Pudasjärven taajamakin on suojeltu valleilla. Iijoen vesi ohjautuu myös Jongun ja Ruottisen väliin Länsirannalle tarkoituksella tehtyjen painanteiden kautta Kiiminkijoen vesistöön.
Tulvia on ollut ennenkin, mutta osaltaan ihminen on myös lisännyt niiden voimaa. Metsä- ja suo-ojitusten epäillään lisänneen tulvien voimakkuutta, sillä maasto ei enää varastoi vettä kuten aiemmin. Monia ojia onkin tukittu, mutta vaikutuksesta ollaan erimielisiä.
Merkillepantavaa sen sijaan on se, että ärtymys elämää hankaloittavien luonnonvoimien vaikutuksesta on kasvanut. Jos hanki on korkea, tie liukas tai vesi korkealla, ovat sosiaalinen media ja lehtien yleisönosastot täynnä mielensäpahoittaneiden kirjoituksia. Toisaalta luonnon voimaan suhtaudutaan kuin matkailunähtävyyteen. Taivalkosken voimalaitoskanavan sortuminen houkutteli sillan täyteen katsojia. Pudasjärvelle tultiin kauempaakin ihailemaan veden peittämiä metsiä.
Elämä on kiireistä ja yhteiskunnan tulee toimia. Samalla on kuitenkin muistettava, että yhteiskunta ei voi kaikkea järjestää ja hoitaa. Siksi omat kumikengät on edelleen oltava ja reppu naulassa valmiina odottamassa, jos ei muuten niin ainakin henkisenä ajatuksena.