Pääkirjoitus
Muistatteko vielä ajan, jolloin puhuttiin seutukunnista ja aluekeskuksista. Kuusamo oli nostettuna yhdeksi aluekeskukseksi. Päättyneellä hallituskaudella ei aluekeskuksista ole puhuttu mitään puhumattakaan aluepolitiikasta, jossa sanassa kieltämättä on vanhahtava kaiku.
Sen sijaan julkiseen puheeseen nousi metropolipolitiikka. Pääkaupungin merkitystä Suomen veturina korostettiin ja sen katsottiin ansaitsevan valtiovallan erityisen huomion.
Vaikka sinänsä kuulostaa yhdentekevältä, kutsutaanko Kuusamoa ja tai jotain muuta kuntaa aluekeskukseksi, on politiikan puheella merkitystä. Sillä osoitetaan, mikä on poliitikkojen mielestä merkityksellistä ja mikä vähäarvoista. Puheet ovat tekoja.
Pääkaupunkiseudun ratkaisevaa merkitystä maan menestykselle ei kiistä kukaan, mutta maakuntien Suomi on kokenut jäävänsä jalkoihin. Lapin yliopiston tutkija Petri Koikkalainen sanoi Yle Lapin haastattelussa, että keskustan ja perussuomalaisten menestys osoitti tietynasteista kyllästymistä pääkaupunkivetoisuudelle. Esimerkiksi pisararadan kaatuminen edellisessä hallituksessa oli ehkä merkki siitä, että maakunnista laitettiin jo jarruja pääkaupungin isolle hankkeelle, Koikkalainen sanoi.
On todennäköistä, että seuraavassa hallituksessa istuvat molemmat vahvat maakuntapuolueet, keskusta ja perussuomalaiset. Katse kääntyy maakuntiin nykyistä enemmän.
Tarpeetonta vastakkainasettelua tulee silti välttää. Metropolipolitiikka ja aluepolitiikka eivät ole toisiaan poissulkevia, vaan toisiaan täydentäviä. Esimerkiksi muuttoliikkeen hillitseminen on sekä maakuntien että pääkaupunkiseudun etu. Liian nopea muuttoliike aiheuttaa ongelmia sekä muuton lähtöalueilla että vastaanottavilla alueilla.
Maakunnat eivät pärjää ilman pääkaupunkiseutua, mutta kovin olisi Suomi torso, jos maaseutu-Suomi kokonaan kuihtuisi.