Maaseudulta kaupunkeihin muuttaa vähävaraisia nuoria, jotka kuitenkin pärjäävät hyvin elämässään. He ovat koulutetumpia ja terveempiä kuin samanikäiset syntyperäiset kaupunkilaisnuoret.
Tutkimus (1987 syntyneiden nuorten hyvinvointi ja syrjäytymisen riskitekijät kuusikkokunnissa) vahvistaa todeksi vanhan väittämän, että maalta kaupunkiin muuttavat nuoret ovat ahkeria ja aikaansaavia.
Koulutustaso ennustaa vahvasti elämässä pärjäämistä. Niillä nuorilla, joilla koulu jää pelkkään peruskouluun, on tilastollisesti huomattavasti kohonnut riski mielenterveys- ja päihdeongelmiin. Vuonna 1987 syntyneistä joka viidennellä ei ole toisen asteen koulutusta.
Nuoret muuttavat maalta kaupunkiin yleisimmin joko opintojen tai töiden perässä, joten heillä on päämäärä elämässään. Tämä selittää ainakin osan paljasjalkaisten ja muuttajina saapuneiden nuorten hyvinvoinnin eroista.
Tutkimuksen mukaan huono-osaisuus kasautuu ja periytyy. Vanhempien köyhyys, matala koulutustaso ja ongelmat hyvinvoinnissa heijastuvat voimakkaasti lapsiin.
Vuonna 1987 syntyneet ovat lama-ajan lapsia. He aloittivat koulunkäyntinsä tilanteessa, jossa Suomi eli 90-luvun laman synkimpiä vuosia. Tutkijoiden syyttävä sormi osoittaa peruspalveluista tehtyihin säästöihin, jotka konkurssin partaalla hoippunut valtio joutui tekemään. Resurssit tulisi suunnata ennalta ehkäiseviin peruspalveluihin.
Palvelujen saatavuus ei selitä suurten ikäluokkien menestystarinaa. Sotien jälkeisessä Suomessa ei osattu kuin uneksia nykyisistä yhteiskunnallisista etuuksista ja palveluista. Se ei silti ollut menestyksen esteenä. Lukuisat ovat koillismaallakin ne tarinat, että köyhän mökin tyttö tai poika ponnisteli itsensä hyvään yhteiskunnalliseen asemaan.
Vaikka rahan merkitystä ei saa vähätellä, on henki aina materiaa vahvempi. Elämänusko tekee ponnisteluista mielekkäitä ja saa kestämään taloudellista niukkuutta. Näköalattomuus puolestaan latistaa ja passivoittaa nuoren, jolla olisi kaikki mahdollisuudet elämässään.