Pääkirjoitus
Kuusamon Käylä, Vuotunki ja Määttälänvaara ovat esimerkkejä kylistä, jotka näkevät vaivaa elinvoimansa eteen. Kyläläiset eivät ole jääneet odottamaan, että kaupunki tulisi ja tekisi valmista, vaan ottaneet onnen omiin käsiinsä.
Kylätalo, kesäteatteri, jääkiekkokaukalo, seurakuntatoiminta, maamiesseura, tanssipaikka, kyläkauppa, urheiluseura ja metsästysseura ovat tekijöitä, joista ainakin osa liittyy jokaiseen mainittuun kylään.
Vuotungin kyläaktiivi Reijo Palosaari neuvoo aloittamaan pienestä: on helppo kokoontua kyläläisten taloihin vuoron perään (KS 8.1.2016). Siinä iltaa yhdessä viettäessä syntyy uusia ideoita.
Ideointi voi olla joko työlästä tai helppoa, mutta varmaa on, että toteutus vaatii vaivannäköä. Kokemus osoittaa, että hankkeiden laajuus on syytä mitoittaa tekijöidensä mukaan. Mitä useampia ja mitä sitoutuneempia kyläläisiä, sitä enemmän jälkeä syntyy.
Jos taas mahtavat ideat jäävät yhden tai kahden ihmisen työn varaan, he usein väsyvät, eikä kylähenki siitä kohene. Elävissä kylissä on ymmärretty loma-asukkaiden merkitys. Moni mökkiläinen osallistuu mielellään, kunhan osallistumisen määrän voi säätää itselleen sopivaksi.
Metsästysseurojen merkitystä ei voi liiaksi korostaa. Useilla Koillismaan kylillä hirviporukat ovat viimeinen kylätoiminnan muoto. Hirviporukoihin kuuluu runsaasti muualla asuvia, joilla on side seudulle maanomistuksen kautta.
Maalla asuminen vaatii vaivaa, koska yhteiskunnan palvelut ohenevat yhtä jalkaa talouksien harvetessa. On realistista todeta, että yksikkökustannusten näkökulmasta on järkevää, että useimmat toiminnot keskittyvät kuntakeskuksiin. Esimerkiksi oman jääkiekkokaukalon tai hiihtoladun saamiseksi joutuu näkemään vaivaa, mutta palkintona tulee myös roppakaupalla yhteisöllisyyttä.
Joukkovoimalla saa ihmeitä aikaan. Kukapa olisi uskonut, että Rukan mökkiläiset saavat vapaaehtoisilla latumaksuilla kokoon 50 000 euroa. Tahtoa löytyi, kun asia koettiin tärkeäksi.