Pääkirjoitus
Suomessa aikoinaan vilkkaasti toimineiden maamiesseurojen henki on monin paikoin viime vuosikymmenien aikana hiipunut tai jopa lakannut kokonaan.
Taustalla on yhteiskuntarakenteen muutos, kun kyläkunnat ovat vähentyneet asukkaista ja talot tyhjenneet. Lapsiakaan ei ole enää koulullisen vertaa.
Jossain päin maamiesseurat tosin vielä toimivat, esimerkiksi Kuusamon Nissinvaarassa. Paikallinen maamiesseura on ollut se kyläläisten yhteinen voimanponnistus ja -lähde, jota kautta kylän asioita on voitu viedä eteen päin. Pääpaino seuran toiminnassa on ollut asumisviihtyvyyden lisääminen ja liikenneturvallisuuden parantaminen.
Kylälle on saatu muun muassa tiehen pinnoite, pyörätie, viemäröinti, leikkikenttä ja latuverkosto. Maamiesseuralla on ollut iso vaikutus siihen, että uudistuksia on saatu aikaan.
Yhtenä pienenä hyvänä esimerkkinä voisi mainita Nissinvaaran koulun ladun tekemisen. Laduntekotalkoissa oli mukana yli 40 kyläläistä. Ei mennyt kuin hetki, kun ladun pohja oli raivattu (KS 28.12.2015).
Juuri tämän tyyppistä aloitteellisuutta tarvitaan. Yleensä ei kannata jäädä odottelemaan, että joku muu asian tekee, vaan tulee ryhtyä toimeen itse. Jos Nissinvaaralla olisi odoteltu ulkopuolisen tahon toimia, niin koulun latu saattaisi olla vieläkin tekemättä.
Aloitteentekijän ja toimijan ei tarvitse suinkaan olla maamiesseuran nimellä. Kyse voi olla kyläyhdistyksestä, metsästysseurasta tai jostain muusta, jotka vielä kylillä toimivat.
Myös esimerkiksi Meskusvaaran-Noukavaaran suunnalla ollaan oltu aktiivisia ja kyläläisten yhteisin ponnistuksin sinne on saatu ajanmukaiset ja toimivat tietoliikenneyhteydet.
Yhteiset tavoitteet ja yhdessä toimiminen lisäävät myös kylien yhteishenkeä. Aina ei tarvitse olla kyse suuren taloudellisen luokan asiasta, vaikka vain viihtyvyyden parantamisesta kyläkunnalla. Se vaatii vain käytännön töihin ryhtymistä ja onnistuu hyvin myös talkoilla.