Maanin­ka­vaa­ras­sa juos­taan jo neljäs Kaarlon juoksu - il­moit­tau­tua voi tors­tai­hin asti

Kaarlon juoksu on kaiken kansan liikuntataphtuma. Kuva on viime vuoden tapahtumasta.
Kaarlon juoksu on kaiken kansan liikuntataphtuma. Kuva on viime vuoden tapahtumasta.
Kuva: Erkki Ahola

Järjestyksessään neljäs Kaarlon juoksu kipaistaan Maaninkavaarassa Posiolla ensi viikon lauantaina. Tällä kertaa nimikkotapahtumansa on mukana myös isäntä, kylästä lähtöisin oleva, vuoden 1980 Moskovan olympialaisten mitalisti Kaarlo Maaninka.

Tapahtuman järjestävä Posion Pyrintö markkinoi Kaarlon juoksua kaiken kansan liikuntatapahtumana, jossa eri pituiset reitit voi joko juosta tai kävellä. Matkoina ovat kuntosarja 5 kilometriä sekä kilpasarjat 9 ja 15 kilometriä. Uutena matkana on lapsille oma noin kilometrin pituinen Kaarlon juoksu.

Reiteille osuu hiekkatietä, polkuja sekä alussa ja lopussa asfalttitieosuus.

Järjestäjät odottavat hölkkäkansan lähtevän liikkeelle. Samalle päivälle ei pohjoisessa osu muita hölkkäkisoja.

Kaarlon juoksu juostaan Maaninkavaarassa 21.9. klo 12 alkaen. Kilpailukeskus on entisellä kyläkoululla osoitteessa Valtatieviisi 744, Maaninkavaara.

Ilmoittautuminen päättyy torstaina 19.9. klo 22.00. Ilmoittautumiset: antti.hakamies@posio.fi tai www.kilpailukalenteri.fi.