Pääkirjoitus
Kukaan ei oikein tiedä paljonko maatalouteen kuuluva viranomaistyö eli hienosti sanottuna byrokratia maksaa. Euromäärät ovat vain arvailua ja tämä johtuu myös suurelta osin siitä, että maataloutta hallinnoidaan monella eri taholla.
Maaseudun Tulevaisuus -lehti oli päättänyt selvittää maatalousbyrokratian hinnan, mutta lopputulokseksi tuli, etteivät ne ole kenenkään hallussa. Ainoastaan maa- ja metsätalousministeriö tietää omat lukunsa, mutta sen jälkeen menee vaikeaksi (MT 23.7.2014).
Valtiovarainministeriössä on todettu, ettei Suomen osuutta Brysselin maataloushallinnon kustannuksista pystytä selvittämään. Kuitenkin lehdessä laskettiin jonkinlainen karkea arvio. Niiden perusteella päädytään runsaan 110 miljoonan euron hallintokuluihin. Tämä tekee 2 000 euroa jokaista tukea hakenutta maatilaa kohden.
Aivan uutta ei ole, että maatalouden hallinnointi ja siihen kuuluva pykäläviidakko ovat vaikeita asioita. Joskus ennen muinoin, ennen EU-aikaa oli lentävänä lauseena, että Suomesta löytyy kaksi virkamiestä, jotka ymmärtävät maatalouslainsäädännön – ja toinen heistäkin väärin!
Siinä mielessä ei aivan järisyttäviä muutoksia ole tapahtunut, sen jälkeen kun Suomi on liittynyt Euroopan unioniin. Maatalouspolitiikka ja siihen liittyvä lainsäädäntö ovat monimutkaisia juttuja edelleen.
Maatalous haukkaa unionin budjetista suuren osan kaikkine tukineen, valvontoineen ja virkamiehineen. On ensinnäkin kansallinen taso ja sen jälkeen unionin taso. Tällainen kaksitasoinen järjestelmä maksaa.
Maatalousyrittäjät ovat tässä puristuksessa kovilla. He valittavat, että byrokratia kasvaa ja kirjallisiin töihin menee entistä enemmän aikaa. Lisäksi lainsäädäntö muuttuu hyvin usein. Jos et tee ajoissa hakemuksia tai niihin tulee pienikin tahaton virhe, voivat tuet pienetä.
Maatalouspolitiikkaa kaipaa kaikilla tasoilla nykyistä paljon enemmän suoraviivaisuutta, vähemmän valvontaa ja yksityiskohtaista seurantaa. Ei ole ihme, että nykyinen järjestelmä kiukuttaa joka puolella.