Poissa on myöhäissuven
illan lempeä kosketus.
Sijalla viileä tuntu,
lakastuvien lehtien
maanläheinen haju.
Kuultavan ehtoohämyn
viipyilevä hiljaisuus.
Kultaiset iltaruskot,
tyynen järven
välkehtivä vana
on kultaa Kuusamon.
Auringon kultaa
omistat hippusen
luonnon lahjaa hetkisen.
Säilö sitä
mielen pohjalle
Kun syysmyrskyjen sade
rummuttaa ikkunoihin
muisto kultaisista illoista
kantaa yli kaamoksen.
Kunnes kimmeltävät
lumikiteet ja tähdet
tuikkivat joulun valoa kohti.
Nyt syyskuun iltana
ruskan kirjavoima maisema
lumoaa, mutta
maa jäähtyy, usva nousee
ja pimeys laskeutuu
tienoon ylle kuin huppu.
Jo katsovat talot
monin sähkösilmin pimeyteen.
Sytytän kynttilän huoneessani,
sen valopiirissä istun,
yksin syksyssä, syksyä.
Se on minussa jo,
meissä sukupolveni ihmisissä.
Kun kunkin aika on,
toteutuu ison kirjan sana:
Kun tuuli käy hänen ylitseen,
ei häntä enää ole,
eikä hänen asuinsijansa
enää häntä tunne.
ja kierto jatkuu. Kierto.
Tämä päivä, hetki, on Nyt.
Kiitos siitä. Kun vielä elät,
älä elämättä jätä.
Pihapihlaja
hehkuu ruskalehdin
ja punaisin marjatertuin.
Maa on niin kaunis.