Posion kirjastossa elokuun loppuun saakka esillä olevassa posiolaisen taiteilijan Olli Moision kuvataidenäyttelyssä on esillä 30 hänen maalaamaansa taulua.
Esillä on liitupastelli-, akvarelli-, öljyväri-, etsaus akvatinta-, ja akryylitöitä.
Näyttelystä voi poimia vaikkapa Moision aikoinaan Viroon tekemältään matkalta maalaamansa leivostaulun. Herkullinen kuva nostattaa katselijalle veden kielelle.
Posion Naumanniemestä Moisio on ikuistanut tauluksi tilan vanhan traktorin, Majurin.
Olli Moisiolle maalaaminen on intohimo ja samalla elämäntyö.
Moisio on aina myös valokuvannut. Mies on usein ensiksi valokuvannut aiheensa, josta hän on maalannut taulun. Valokuvia miehelle onkin kertynyt vuosien varrelta lukematon määrä.
Maisemat ja romut ovat aina kiehtoneet Moisiota. Hän on maalannut myös muotokuvia.
Öljy-, vesiväri ja liitupastellitöiden lisäksi Moisio on perehtynyt myös grafiikanmenetelmiin, joista hän erityisesti on tykästynyt mezzotintaan. Moisio onkin harvoja pohjoissuomalaisia ja koko maassakin harvoihin lukeutuva taiteilija, joka on tehnyt etsaus-akvatinta menetelmään perustuen yhdellä laatalla värigrafiikkaa.
Helsingissä vuonna 1950 syntyneen Olli Moision taiteilijakoti sijaitsee Posion keskustaajamasta kolmisenkymmentä kilometriä Rovaniemelle päin Pernun Lamminvaarassa.
Moisio jätti vuonna 1987 työnsä konemekaanikkona Oulun yliopistossa ja ryhtyi päätoimiseksi taiteilijaksi.