Allani avautuu syyskuun auringonpaisteessa eloton vuorimaa. Tunturipaljakoiden välillä sijaitsevien rotkojärvien pohjalla päilyy siellä täällä kirkas vesi, korkeimmilla huipuilla ikuinen lumi ja jää. Lentokoneen ikkunasta näkyvä Norjan suurimpien kaupunkien Oslon ja Bergenin välissä sijaitseva Hardangerin laaja ylänkö on kenties karuin osa maata.
Bergeniä on ilmasta käsin vaikea uskoa lähes kolmensadantuhannen asukkaan kaupungiksi, sillä se sijoittuu nauhamaisesti laajalle alueelle meren ja jyrkkien tunturinrinteiden katveeseen.
Nimensä mukaisesti Bergen on vuorien kaupunki. Se kerrotaan perustetun seitsemän vuoren väliin. Korkein niistä on huippunsa merenpinnasta reilun kuudensadan metrin korkeuteen kohottava Ulriken kolmisen kilometriä kaupungin keskustasta itään.
Nousen kaapelien kuljettamalla gondolihissillä Ulrikenin huipulla sijaitsevalle näköalapaikalle, mistä avautuu koko Bergenin kaupunkikeskus, jonka takana siintää Asköyn saari. Se estää kovimpien valtameren tuulten pääsyn vuonon perukalla sijaitsevaan kaupunkiin. Asköy muodostaa oman kuntansa ja se lienee edelleen Kuusamon ystävyyskunta Norjassa, vaikka kontaktit vuosien varrella ovatkin hiipuneet.
”Hallussa oleva perintömaa”, pohdin näkymiä katsellessani Ulriken-vuoren nimeen sisältyvää merkitystä. - Ehkäpä joku muinaisnorjalainen isä toi kerran poikansa tänne ja kertoi jättävänsä kaiken näköpiirissä olevan ympäröivän maan hänen hallittavakseen isänperintönä.
Niin tai näin, tänä päivänä näkymät Ulrikenin huipulta ovat hulppeita. Parhaana turistikautena niitä tulee päivittäin katsomaan jopa tuhansia matkailijoita kaikkialta maailmasta. Heitä varten kaupungin ydinkeskustasta huipulle vievälle hissille tulee kaksi kertaa tunnissa erityinen linjabussi Ulriken Express. Viereisellä Flöyen-vuorella vieraileville matkailijoille taas on tarjolla suoraan huipulle kulkeva kiskobussi.
Tämän päivän Bergen on ennen muuta matkailukaupunki. Mahtavan luonnonympäristön ohella sille kiinnostavuutta antavat historialliset rakennukset ja muut kulttuurikohteet. Ne kertovat monipuolisesti Bergenin tuhatvuotisesta historiasta viikinkiajasta nykypäivään.
Kenties vahvimmin Bergen on satsannut keskiajan Hansakauteen. Sataman liepeillä sijaitsevalle Bryggen-kadulle on 1980-luvulla rakennettu kokonainen rantakortteli puisia kauppiastaloja tämän aikakauden hengessä. Kriittinen vierailija tosin ei voi olla kiinnittämättä huomiota miljöön kaupalliseen leimaan ja kulissimaisuuteen, jotka eivät tuo pelkästään kunniaa tälle Unescon maailmanperintökohteeksi nimetylle alueelle.
Hansakorttelin vieressä sijaitsee Bergenin kalatori. Siellä on myytävänä paikallisia kaloja, äyriäisiä ja muita meren herkkuja, sekä raakana että varsinkin eri tavoilla valmiiksi ruoka-annoksiksi valmistettuina. Kulinarismia harrastavia matkailijoita todella hellitään täällä.
Bergenin matkailun vetovoimatekijöistä suurin kuitenkin lienee Hurtigruten, Kirkkoniemeen pohjoisessa päättyvä laivareitti. Bergen on reitin eteläinen päätepiste.
Tämä ”pikalinja” oli menneinä aikoina vuoristoisen ja muutenkin pinnanmuodoiltaan rikkonaisen maan tärkein yhdysside, jota norjalaiset käyttivät sekä matkustamiseen että postinkuljetukseen.
Nykyisin Hurtigruten on matkailun harrastajien kaikkialla maailmassa tuntema eliittikohde, jota tunturi- ja vuonomaan ihmeitä katsomaan tulevat varakkaat turistit käyttävät hyväkseen halutessaan kokonaispaketin Norjaa kerta-annoksena.
Syyskuussa Bryggenillä ja Kalatorilla ei ole päivisin suurta tungosta, mutta keskikesällä se kuuluu olevan täyteen ammuttu. Syysillan parinkymmenen asteen lämpö tosin houkuttelee edelleen ulkoterasseille sadoittain ruoasta ja drinkeistä nauttivia amerikkalaisia eläkeläisiä ja kiinalaisia matkailijaryhmiä.
Bergen on satsannut myös norjalaiseen kulttuuriin poikkeuksellisen näkyvästi. Musiikin suurin norjalaisnimi Edvard Grieg on Bergenin oma poika. Hänen kotimuseonsa sijaitsee ydinkeskustan ja lentokentän puolivälissä, Griegille omistettu Bergenin kolossaalinen konserttitalo aivan kaupungin keskustassa. Hänen pronssipatsaansa vartioi syksyisessä kukkaloistossa esiintyvää Bergenin juhlakenttää Festplassia. Sen halki opettajiensa johdolla taivaltavat Bergeniin eri puolilta maata saapuneet koululaisryhmät.
Huomion arvoinen kulttuurikohde Bergenissä on myös Kode, kaupungin taidemuseo, jossa on esillä sekä kansainvälisiä että kansallisia huipputaiteilijoita. Kiinnostavin osa lienee sata vuotta sitten kuolleen bergeniläisen suurliikemiehen Rasmus Meyerin kokoelma, joka kertoo norjalaisen maalaustaiteen suuren kehityslinjan 1800-luvun puolivälin romanttisista maisemamaalareista Edvard Munchin, hänen ihmisen sisäisiä tuntoja luotaavaan kypsään tuotantoonsa ensimmäisen maailmansodan aattona.
Meyer oli huomattava mesenaatti, jonka toiminta oman aikansa modernin taiteen kerääjänä ja suurlahjoittajana panee pohtimaan talouden ja kulttuurin hedelmällistä kytköstä. Ainakin tässä tapauksessa liikemiehen taidelahjoitus kantaa hyvää hedelmää kauas tulevaisuuteen.
Mutta Bergen ei ole pelkkä turisteja palveleva matkailukaupunki. Se on myös elävä asuinpaikka, jonka tärkeimpiä moottoreita on maineikas yliopisto. 1825 perustetusta Bergenin museosta alkunsa saaneen yliopiston tiedekunnissa opiskelee nykyisin 17.000 opiskelijaa kaikkialta maailmasta.
Bergenin yliopistossa biokemian professoreina toimivat Oulussa perusopintonsa suorittaneet kuusamolaislähtöinen Inari Kursula ja hänen kemiläistaustainen miehensä Petri Kursula.
Bergenin kansainvälisyys paljastui minulle myös Kursuloiden keittiössä, minne vieraaksi oli saapunut unkarilas-brittiläistä sukujuurta oleva australialaissyntyinen, mukavia jutteleva kemian professori Hampurista.
Vilkas keskustelu käytiin enimmäkseen englanniksi ja saksaksi. Se kosketteli Australiaa ja Suomea, Saksaa ja Unkaria, Suomen sotia ja 1944 tapahtunutta Unkarin juutalaisten pakoa sodan jaloista Sveitsin kautta maailmalle, uskontoja ja uskonnottomuutta, luonnontieteitä ja filosofiaa. Keskusteluun useammalla kielellä osallistui aktiivisesti myös Kursulan 9-vuotias Onni-poika, joka kolme viikkoa sitten Saksasta Norjaan muutettuaan oli aloittanut norjalaisen peruskoulun Bergenissä.
Pitempiaikaisista kokemuksista suomalaisperheen arjesta Bergenissä saan kuulla optikkona työskentelevältä Maija Vahokoskelta. Hänen puolisonsa Juha sai biokemian tutkijatohtorin vakanssin Bergenin yliopistosta pari vuotta sitten. Norjan kielen intensiivikurssin jälkeen Suomen työmahdollisuuksien epävarmuuteen kyllästynyt perhe pakkasi tavaransa ja suuntasi Bergeniin.
Vanhempi tytär Saana oli tuolloin kuuden ikäinen, nuorempi Iina kolmen. Kouluun ja lastentarhaan sopeutuminen tapahtui joustavasti äidin ollessa ensimmäiset kuukaudet kotona ja vasta sen jälkeen oman alan kokopäivätyössä.
Ehkä suurin käytännön elämäämme vaikuttava muutos Bergenissä on ollut lasten päivittäinen varustaminen monipuolisilla eväillä kouluun ja tarhaan, kun Norjassa ei lapsille tarjota Suomen tapaan lämmintä ateriaa, Maija arvioi. Sitä paitsi pyöräily on täällä pakosta jäänyt vähemmälle kuin Suomessa, koska ajaminen mäkisessä maastossa on raskasta ja vaikeaa.
Naapurit ovat ottaneet hyvin vastaan, ja lapset ovat saaneet kivasti kavereita, hän arvioi. Ystäviä on tosin saatu myös muista Bergenissä asuvista suomalaisista. Yhtenä yhdyssiteenä on toiminut paikallinen norjalais-suomalaisen yhdistys ja sen ylläpitämä Suomi-koulu. Yhdistys järjestää joka vuosi myös Suomen itsenäisyyspäivän juhlan, johon viime vuonna osallistui toista sataa henkeä. Vahokoskilta se jäi väliin, mutta tänä vuonna aiomme osallistua, Maija paljasti perheensä suunnitelmia.