Aiempina vuosina suosittu ammatillinen metsäkoneenkuljettajakoulutus Taivalkoskella ei enää houkuttele opiskelijoita. Siinä missä parhaat opiskelijat voitiin ennen hakijoiden joukosta valita, täytyy opiskelijoita nykyisin hankkimalla hankkia.
Oulun seudun ammattiopiston Taivalkosken yksikössä oli tänä syksynä 42 aloituspaikkaa metsäalan perustutkintoon eli metsäkoneen kuljettajaksi. Ensimmäisen vuoden opiskelijoita aloitti alle kolmekymmentä. Toista vuotta opiskelee 35 opiskelijaa ja kolmatta 22. Yksikönjohtaja Kalevi Hirvosen mukaan tavoitteena oli saada käyntiin kolme ensimmäisen vuoden opiskelijaryhmää, mutta vain kaksi aloitti.
Koulutuksen suosion laskuun vaikuttavat useat tekijät. Hirvosen mukaan yksi syy on alan pitkään jatkunut suhdanne. Suoria vaikuttavia asioita olivat Kemijärven sellutehtaan ja Kajaanin paperitehtaan sulkemiset, jotka heijastuvat myös Koillismaalle.
Vähentynyt hakijamäärä johtuu myös rinnakkaisesta koulutuksesta, jonka Osao aloitti Muhoksella. Metsäalan koulutuspäällikkö Jouko Karjalaisen mukaan koulutus johtaa samaan tutkintoon, mutta on eri tavalla suuntautunutta. Suurempi yksittäinen isku oli metsäalan lama 2009.
– Kun metsäala lomautti työntekijät, vähenivät saman tien hakijatkin, Karjalainen tiivistää.
Lue lisää paperilehdestämme