Kusti on polkenut vaalimainoksia taasen luukun täydeltä. Niitä selaillessa huomaan, että mikään ei ole vaaleissa muuttunut sitten sähkölampun keksimisen. Jokainen puolue ja yksilö yrittää vimmatusti tehdä itseään tykö. Sama laulu on askelten.
Vihreät töröttää mainoksessaan revontulten alla ilman lakkia ja avokäsin. Luulisi heidän ymmärtävän, että siitä seuraa nuha ja mahdoton horkka, mutta ei. Realismi puuttuu vihreiltä, mitenkäs muuten. Kuusamon kepulit omassa pamfletissaan slougaavat, että koko ”Suomi kuntoon”, vaikka tuskin paikalliselta Kepulta onnistuu se, mikä ei pääministeri Sipilältäkään tällä hallituskaudella. Persujen katumainoksissa ei näy kuin yksi ainoa airut. Muut on ilmeisesti lakaistu maton alle. Yhtä juhlavia ja ihastuttavia ovat muidenkin puolueiden palmfletit ja mainokset. Kaikki kerralla kuntoon nyt ja heti.
Yksilöiden mainoksissa on unohtunut periluterilainen vaatimattomuus ja harmaus. Vaaleissa ollaan kuin nousuhumalassa, rohkeita, taitavia, ammattitaitoisia, osaavia, rakentajia, tehokkaita, kokeneita taikka tuoreita, mutta ei kuitenkaan raakoja. Hoidetaan asiat vauvasta vaariin, kehdosta hautaan, jopa sen taaksekin.
Isoissa kaupungeissa henkilökohtaiset omat kehut voivat mennä jopa läpi, kun kukaan ei tunne. Ei muuta ku rippipuku päälle ja hunajaa kansalle. Pienessä kaupungissa itsensä kehuminen valuu hukkaan. Kuusamossakin kaikki tuntevat toisensa ja jos eivät tunne niin kyllä naapuri pitää huolen, että tulee tuntemaan ja perusteellisesti, jos ei hyvässä niin taatusti pahassa.
Kaikkihan sitä enemmän tai vähemmän itsensä kehumiseen sortuu. Ensimmäisissä kunnallisvaaleissani Kekkosen ajan mentyä ”rehti ja reilu” ja laintuntemusta valtuustoon” mantrat pyörivät niin esitteissäni kuin mainoksissanikin. Tukka oli sliipattu ja kello näkyi. Nyt ei jaksa esittää enää kuin teatterissa. Kyllä kai meidät ehdokkaat tunnetaan ja jos ei tunneta niin kyllä ne jo edellä mainitut naapurit huolen pitää.
Toiset tuntevat meidät, egoisteina, narsisteina, ylimielisinä ja ylpeinä, viinamäenmiehinä ja -naisina, … ja pukkeina, -vaikkei kukaan ole lanttiakaan ottanut eikä antanut, seteleistä puhumattakaan- , saamattomina nahjuksina kerta kaikkiaan. Toiset tuntevat meidät herkkinä, runollisina, tunnollisina, asiallisina, myötäeläjinä, jotka kyllä työnsä hoitavat, jotkut jopa perheensä. Jokaisen ehdokkaan kaapissa on pirut ja perkeleet siinä kuin enkelit ja madonnat.
Kait sitä voisi kirjoittaa kaupungin talouden ja koulutuksen tärkeydestä taikka perusoikeuksien heijastuksista nautaeläinten hyvinvointiin, mutta annetaampa toisten hoitaa se. Tokihan ne hyvät ja kauniit asiat minäkin allekirjoitan, paitsi vassareiden mollivoittoisia höpinöitä iänikuisesta kapitalismin ruoskasta ja proletariaatin pettuleivästä.
Vaalit ovat vakava asia, mutta niin kuin tästäkin jutusta voi päätellä, eivät kuitenkaan haudanvakava. Mennään vaan pakinat ja huumori edellä joko Soteen tai syteen.
Savolaisittain sanottuna haaskaakin saisi olla.
Ei tässä mikään täysi kymppi olla – ei kyllä muutkaan-, mutta hyvä 9 kumminkin. Se riittää mulle näissä vaaleissa.
