Lukijalta

Mie­li­pi­de: Jou­lu­puk­ki petti meidät

Olemme vierailleet Kuusamossa ja Rukalla useita kertoja, mutta nyt ensimmäistä kertaa Jouluna. Mukana meillä oli lapset ja lapsenlapset (2 v. ja 4 v.). Pienimmät halusivat tietysti nähdä joulupukin. Rukan nettisivustolla kerrottiin, että pukki on Ruka kylässä 24.12. klo 13 - 14. Olimme paikalla hyvissä ajoin. Varmistimme Ruka infosta mihin pukki tulee (sieltä kerrottiin, että näköalatornin luokse).

Koska emme nähneet pukkia missään, vaikka kello oli jo yli yksi, kävimme uudestaan infossa varmistamassa, että olemme oikeassa paikassa oikeaan aikaan, mutta infon mielestä pukki oli vain myöhässä. Infosta oli yritetty soittaa pukille, mutta hän ei kiireiltään voinut vastata. Odotimme klo 13.50 asti välillä lämmitellen Rantasipi-hotellin aulassa. Pienin nukahti päiväunillekin äitinsä syliin, kun odotusaika oli niin pitkä.

Lopulta mieheni Reijo huomasi pukin olevan Pisteen luona eturinteiden puolella ja kävi sanomassa joulupukille, että meiltä tulee kiireen vilkkaa kaksi pientä lasta vielä katsomaan sinua, että odotathan. Pukki sanoi odottavansa, mutta moottorikelkan takavalot vain vilahtivat, kun pukki lähti lupaustaan pitämättä. Kello oli tällöin 13.55. Pukki tuli myöhässä, lähti etuajassa ja me olimme koko ajan odottaneet väärässä paikassa. Perheemme jäsenet juoksivat paikalle niin nopeasti kuin kerkesivät pienet lapset sylissään, mutta turhaan.

Mökille mentyämme soitin infoon ja pyysin ilmoittamaan, jos tulee uusi mahdollisuus nähdä pukki. Uutta mahdollisuutta ei tullut. Joulupukkia ei tänä jouluna nähty. Jäljelle jäi vain paha mieli. En tiedä tulemmeko Rukalle enää. Ehkä kuitenkin tulemme, mutta tämä joulumuisto, kun pukki petti meidät, ei unohdu.

 

Mainos
Koillissanomien pelit

Pelaa Koillissanomien digitaalisia pelejä

Aivojumppaa tai rentoa ajanvietettä – tutustu peleihin ja löydä suosikkisi

Aloita pelaaminen